• Viljelijäkysely: Isoja muutoksia tulossa näiden kasvien viljelyaloihin

    Merkittävin kasvu on ympäristönurmissa. Kaura-ala pienenee tuntuvasti.
    Ensimmäisten arvioiden mukaan kevätviljojen viljely vähenee tänä kesänä ja viljelykierrot monipuolistuvat. Kuva on viime keväältä.
    Ensimmäisten arvioiden mukaan kevätviljojen viljely vähenee tänä kesänä ja viljelykierrot monipuolistuvat. Kuva on viime keväältä. Kuva: Taina Renkola
    Maatalous|Kasvintuotanto
    5.3.202604:00
    Tuure Kiviranta

    Ohran, kauran ja kevätvehnän viljelyalat ovat pienenemässä viime vuodesta, selviää Vilja-alan yhteistyöryhmän (Vyr) julkaisemasta kylvöaikomuskyselystä.

    Rukiin, herneen, öljykasvien ja ympäristönurmien viljelyalat sen sijaan ovat kasvamassa tänä keväänä.

    Ohran viljelyala on pienenemässä viisi prosenttia. Mallasohran viljelyala vähenee ennusteen mukaan 12 prosenttia ja rehuohran viljelyala on pienenemässä neljä prosenttia.

    Yhteensä ohraa olisi ennusteen mukaan tulevana kesänä 351 100 hehtaaria.

    Kauran viljelyala olisi kyselyn tulosten mukaan tänä vuonna yhdeksän prosenttia viime kesää pienempi.

    Jos näin kävisi, kauran viljelyala jäisi alle 300 000 hehtaarin. Edellisen kerran kaura-ala on ollut niin pieni vuonna 2010.

    Myös kevätvehnän viljelyala on pienenemässä yhdeksän prosenttia. Ennusteen mukaan kevätvehnää olisi tulevana kesänä 147 400 hehtaaria. Syysvehnää olisi 65 000 hehtaaria.

    Ruisalaksi ennustetaan 22 200 hehtaaria, jossa olisi nousua runsaat tuhat hehtaaria viime kesästä.

    Syys- ja kevätöljykasvien pinta-ala kasvaisi yhteensä vajaat 3 000 hehtaaria.

    Merkittävin kasvu on ympäristönurmissa, joihin lasketaan mukaan viherlannoitusnurmet, suojavyöhykkeet ja luonnonhoitopellot. Yhteensä näitä olisi ennusteen mukaan tulevalla kasvukaudella 233 700 hehtaaria.

    Viime vuonna niitä oli 201 800 hehtaaria. Kasvua tulisi 16 prosenttia.

    Syys- ja kevätöljykasvien pinta-ala kasvaisi yhteensä vajaat 3 000 hehtaaria 45 600 hehtaariin. Mahdolliseen kasvuun voi vaikuttaa paljon jo se kuinka noin 7 000 hehtaarin syysöljykasviala selviää talvesta.

    Kuminan viljelyalaan olisi tulossa 16 prosentin nousu ja ala voisi olla tulevana kesänä 24 300 hehtaaria.

    Herneelle ja härkäpavulle ennustetaan molemmille vajaan 2 000 hehtaarin nousua viljelyaloihin viime kesään verrattuna.

    Kyselyn tulosten perusteella viljelykierrot ovat monipuolistumassa.

    Vyr teetti kylvöaikomuskyselyn Kantar Agrilla. Tutkimukseen vastasi 939 viljelijää.

    Kysely on tehty tammi–helmikuun aikana, joten kevään markkinatilanne ja sääolosuhteet voivat vielä muuttaa aikeita. Tutkimustulokset antavat suuntaa viljelijöiden kasvivalinnoista vuodelle 2026, Vyristä todetaan.

    Talven aikana viljanviljelyn heikko kannattavuus on ollut toistuva puheenaihe. Asiantuntijat ovat suositelleet monipuolistamaan viljelykiertoja eli vähentämään kevätviljoja ja lisäämään esimerkiksi öljy- ja palkokasveja sekä viherlannoitusnurmia.

    Kyselyn tulosten perusteella viljelykierrot ovat monipuolistumassa.

    Lisää aiheesta
    • Kuvassa edessä hernettä ja takana härkäpapua. Niiden hehtaarisadot ovat samaa luokkaa kuin soijan keskisadot maailmalla, kolmen tonnin tietämillä.

      Kasvintuotanto | Tällä tavalla sekä viljakriisi että soijariippuvuus ratkeaisivat kerralla

      Tilaajalle
    • ”Viljelijät lähtevät kylvämään viljaa vaikka se ei kannata. Meillä on semmoinen tuottamisen eetos Suomessa”, sanoo Timo Jaakkola.

      Talous | Viljatila kannattavaksi näillä ohjeilla

      Tilaajalle
    • Tuomas Levomäki ja Jyrki Leppälä kertovat, että kuminasta saadaan hehtaarilta noin kahden kuution verran satoa. Sellainen määrä mahtuu säilytettäväksi esimerkiksi suursäkissä.

      Kasvintuotanto | Erikoiskasvien viljelysopimukset menneet kuin kuumille kiville – myöhäisillekin on silti vielä mahdollisuuksia

      Tilaajalle
    • Viljoista heikointa tulosta tekee tänä vuonna rehuohra, joka on tappiolla peräti 345 euroa hehtaarilta, ilmenee Pro Agrian laskelmista.

      Kasvintuotanto | Nyt tarvitaan viisaita kylvöpäätöksiä: ”Näköpiirissä ei ole mitään tekijää, mikä nostaisi viljan hintatasoa merkittävästi”

    • Muun muassa kaurasato on tänä vuonna suuri. Isot sadot painavat hintoja niin Suomessa kuin maailmalla.

      Maatalous | Kuinka huonoksi kannattavuuden täytyy mennä ennen kuin vilja-ala pienenee? ”Apilanurmella et taatusti tee tappiota”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    viljelyalat
    Vilja-alan yhteistyöryhmä
    viljakasvit
    ympäristönurmet
    viljelykierto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle