• Lihan tuonti Suomeen väheni viime vuonna, kulutuksen kotimaisuusaste on edelleen korkea

    Lihan kokonaisvienti väheni myös viime vuonna edelliseen verrattuna. Naudanlihaa kuitenkin vietiin viime vuonna enemmän kuin edellisenä.
    Tilaajalle
    Siipikarjanlihan kulutus jatkaa kasvuaan, kun naudan ja sianlihan kulutuksessa on laskua.
    Siipikarjanlihan kulutus jatkaa kasvuaan, kun naudan ja sianlihan kulutuksessa on laskua. Kuva: Jarno Mela
    Maatalous|Lihantuotanto
    12.2.202408:30
    Tuure Kiviranta

    Lihan kokonaiskulutus oli kotimaassa vuonna 2023 Kantar Agrin ennakkotietojen mukaan edellisen vuoden tasolla, noin 421 miljoonaa kiloa.

    Broilerin kulutus nousi edellisestä vuodesta neljä prosenttia. Naudanlihan kulutus laski prosentin ja sianlihan kolme prosenttia. Karitsanlihan käyttö oli suunnilleen samalla tasolla verrattuna edelliseen vuoteen.

    Luonnonvarakeskuksen (Luke) ennakkotilaston mukaan vuonna 2023 lihaa tuotettiin kotimaassa yhteensä vajaa 389 miljoonaa kiloa eli neljä prosenttia edellistä vuotta vähemmän.

    Verrattuna edellisvuoteen vuonna 2023 naudanlihan tuotanto lisääntyi kaksi prosenttia.

    Sen sijaan sianlihan tuotanto väheni seitsemän prosenttia, siipikarjanlihan tuotanto kaksi ja lampaanlihan tuotanto yhdeksän prosenttia.

    Joulukuussa kaikkien lihalajien tuotanto väheni, ja lihaa tuotettiin yhteensä seitsemän prosenttia vähemmän kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana.

    Julkisesta keskustelusta on voinut saada kuvan, että lihan tuonti olisi kasvanut viime vuonna. Kantar Agrin ennakkotietojen mukaan lihaa tuotiin Suomeen vuonna 2023 hieman vähemmän kuin vuonna 2022.

    Tuontia oli ennakkotiedon mukaan yhteensä noin 75 miljoonaa kiloa, kun vuosi aiemmin tuonti oli lähes 79 miljoonaa kiloa. Sian ja naudan tuonti väheni vuonna 2023. Siipikarjan ja lampaan kasvoi.

    Lihan kokonaisvienti väheni myös viime vuonna edelliseen verrattuna. Naudanlihaa kuitenkin vietiin viime vuonna enemmän kuin edellisenä.

    Lihan kulutuksen kotimaisuusaste oli viime vuonna noin 82 prosenttia.

    Sianlihalla niin EU-maiden keskihinta kuin hinta Suomessa on laskenut tammikuun aikana yli neljä prosenttia.

    Sianlihan hinta on ollut Euroopassa laskussa alkuvuoden. Niin EU-maiden keskihinta kuin hinta Suomessa on laskenut tammikuun aikana yli neljä prosenttia.

    EU-maiden keskihinta sianlihalle on painunut tammikuun lopussa noin kahteen euroon kilolta.

    Saksassa hinta oli 2,10 euroa, Suomessa 2,14 ja Ruotsissa 2,28 euroa kilolta.

    Porsaan hinta on kuitenkin pysynyt Euroopassa vakaana ja jopa nousussa. EU-maiden porsaan keskihinta oli tammikuun lopussa 12 prosenttia vuodentakaista korkeampi.

    Lisää aiheesta
    • Naudan arvo-osien kauppa käy nihkeästi ja myynnin edistämiseksi on jouduttu turvautumaan alennuskampanjoihin. Arkistokuva.

      Maatalous | Lihan tuottajahinnat putosivat: Euroopan lihamarkkinoilla on käynnissä historiallinen lasku, jonka aallot lyövät myös Suomeen

      Tilaajalle
    • Broilerin kulutus on jatkanut kasvuaan. Punaisen lihan kulutuksessa on laskua.

      Lihantuotanto | Broilerin kulutus jatkaa kasvuaan, sianlihan kulutus ja vienti laskevat

      Tilaajalle
    • Lihan hinnat ovat laskeneet vuoden alussa. Kauppojen omien tuotemerkkien myynti on kasvanut niiden alempien hintojen vetämänä.

      Ruoka | Kuluttajien ostopäätökset painavat ruuan hintaa alas, hintojen laskusta kertovat niin S-ryhmä kuin lihatalot

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys