• Sateet tulivat kreivin aikaan – kasvukausi viikon edellä tavanomaista

    Sateet tulivat viime hetkillä ja ehtivät pelastaa satonäkymiä valtaosalla pelloista, kertoo Pro Agria. Syysviljat ovat tähkällä, ruis on heilimöinyt ja kevätviljoilla on korrenkasvu alkanut.
    Ilmajoella Marianna ja Janne Keräsen lypsykarjatilalla aloitettiin ensimmäisen säilörehusadon korjuu maanantaina 3.6.
    Ilmajoella Marianna ja Janne Keräsen lypsykarjatilalla aloitettiin ensimmäisen säilörehusadon korjuu maanantaina 3.6. Kuva: Juho Hannuksela
    Maatalous|Maatalous
    13.6.202407:46
    Maija Ala-Siurua

    Viileä sää ja sateet ovat kohentaneet helteistä ja kuivuudesta kärsineiden kasvustojen tilaa ja parantaneet viimeisten kylvöjen orastumista, kertoo Pro Agria kasvutilannekatsauksessaan. Kasvukausi on tällä hetkellä noin viikon edellä tavanomaista.

    Helle kiritti nurmien kasvua niin, että ensimmäistä säilörehusatoa alettiin korjata jo viikko sitten. Nurmisato on kuivuuden takia jäämässä keskimääräistä heikommaksi, paikoin jopa välttäväksi, Pro Agria arvioi.

    Pääosa sadosta on ollut laadultaan tyydyttävää. Hyvään on ylletty siellä, missä korjuu tehtiin ajoissa.

    Toiseen säilörehusatoon tarvittavia sateita on saatu hyvin, joten lähtökohdat hyvällä kasvulle ja sadolle ovat hyvät, Pro Agria kertoo.

    Tulevasta kuivaheinäsadosta odotetaan kohtalaista niin määrältään kuin laadultaan. Kuivaheinän korjuu ajoittuu juhannusviikolle ja sitä seuraavalle viikolle.

    Talvesta selvinneet syysviljat kärsivät pahoin kuivuudesta. Sateiden ansiosta kasvu on parantunut. Syysruis tuli tähkälle jo kesäkuun alun paikkeilla ja on jo heilimöinyt. Myös syysvehnä on tähkällä. Heikoin tilanne on syysrapsilla, jonka kunto arvioidaan vain välttäväksi.

    Rukiista ja syysvehnästä yli 20 prosenttia jouduttiin kylvämään uudelleen kevätviljalla talven ankaruuden vuoksi. Syysöljykasveilla meni vielä huonommin.

    Kotimaisia varhaisperunoita saadaan juhannuspöytiin.

    Kevätviljat ovat orastuneet kohtalaisen hyvin kuivuudesta huolimatta, mutta myös aukkoisia ja harvoja peltoja on, Pro Agria kertoo. Sateiden tultua aukkopaikat orastuvat täyteen, mutta se aiheuttaa kasvustoihin eriaikaisuutta ja vaihtelua.

    Kuivuus ehti verottaa viljojen kasvua ja versoutumista, mikä todennäköisesti vei parhaan terän sadosta eteläisessä Suomessa. Sen sijaan muualla viljakasvustojen satonäkymät näyttävät toistaiseksi hyviltä.

    Varhaisperunan sadosta on tulossa kohtalainen. Uusia kotimaisia varhaisperunoita saadaan juhannuspöytiin.

    Lisää aiheesta
    • Traktoriurakointi Peura vastaa korjuuketjun niittotyöstä. Traktorin kuljettajana aloituspäivänä toimi Aatu Peura.

      Viljelijän arki | Video: Säilörehun korjuu aloitettiin Ilmajoella – ”Rehusadon korjuussa painotetaan laatutekijöitä”

      Tilaajalle
    • Luonnonvarakeskus ennakoi mustikalle vähintään tavanomaista satoa koko maassa. Ensimmäinen virallinen ennuste julkaistaan juhannusviikolla.

      Marjat ja sienet | Tulevien viikkojen sää ratkaisee marjasadon kohtalon – näillä näkymin mustikalle on tulossa ainakin etelässä hyvä sato

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    maatalous
    sateet
    kasvukausi
    viljely
    kuivuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen