

Lämmin kevät ja alkukesä on aikaistanut puolukan kukintaa.
”Kukinnasta tehtiin havaintoja Keski-Pohjanmaalla jo 5. kesäkuuta, kun viime vuonna kukinta alkoi samalla paikalla vasta 19. kesäkuuta”, kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Rainer Peltola.
Mustikka ja suomuurain ovat sen sijaan kukkineet tavanomaisessa aikataulussa.
Mustikan marjat ovat jo raakilevaiheessa eteläistä Lappia myöten.
”Mustikan pölytys vaikuttaa onnistuneen Pori-Jyväskylä-Joensuu-linjan eteläpuolella tavallista paremmin ja muualla tavanomaisesti.”
Kuiva ja lämmin sää ei haittaa pölytystä. Hyönteiset ovat silloin aktiivisia eikä sade haittaa lentämistä.
”Toisaalta huono puoli on se, että kukinta jää vähän normaalia lyhyemmäksi. Tällöin tärkeälle pölytystyölle on vähemmän aikaa. Toivotaan, että pörriäisiä on ollut riittävästi.”
”Jos ei ole vesisateita, marjakoko jää pieneksi.”
Tulevasta marjasadosta ei voi vielä antaa tarkkoja arvioita. Lopputulos riippuu tulevista kesäsäistä.
Peltolan mukaan näyttää kuitenkin siltä, että mustikan sadosta on tulossa Etelä-Suomessa hyvä ja muualla tavanomainen.
Jos mustikan kypsymisen aikana on pitkiä hellekausia, voivat marjat kuivahtaa. Puolukka ei ole kuivuudelle yhtä herkkä kuin mustikka.
”Noin 80 prosenttia marjoista on vettä. Jos ei ole vesisateita, marjakoko jää pieneksi tai mustikat voivat pudota kokonaan pois.”
Toinen ääripää eli kylmä ja sateinen sää hidastaa kypsymistä ja voi heikentää sadon laatua.
”Joidenkin mielestä sateisen kesän mustikka on mautonta. Ja jos marja on koko ajan märkä, tulee laatu- ja homeongelmia helpommin”, Peltola kertoo.
Luke julkaisee ensimmäisen virallisen satoennusteensa juhannusviikolla marjahavainnot.fi-sivustolla, jonne kuka tahansa voi lisätä tekemänsä satohavainnon.
Ennusteet laaditaan seurantaverkostoon kuuluvilta alueilta laskettujen kukkien ja myöhemmin kesällä raakileiden ja kypsien marjojen perusteella. Valtaosan havainnosta tekevät 4H-nuoret.
”Ennusteeseen vaikuttavat laskennan lisäksi kukinnan aikaiset sääolot. Lukella on malleja, jotka ennustavat sääolojen perusteella kukinnan ja pölytyksen onnistumista.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
