• Konekauppiaat haluavat halvempia konemessuja – näyttelyn hintalappu jopa satoja tuhansia euroja

    Helsingissä viime viikolla pidetyt maatalouskonemessut saavat kiitosta näytteilleasettajilta, mutta messujen kustannukset ovat karkaamassa käsistä. Hintalapun merkitys alan yrityksille korostuu, kun maatalouskoneiden kysyntä on lopahtanut.
    Tilaajalle
    Helsingin Messukeskuksessa kävi lähes 19 000 vierasta kolmipäiväisten maatalouskonemessujen aikana.
    Helsingin Messukeskuksessa kävi lähes 19 000 vierasta kolmipäiväisten maatalouskonemessujen aikana. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Maatalouskoneet
    23.10.202404:00
    Veikko Niittymaa

    Helsingin maatalouskonemessut onnistuivat jopa yli odotusten: kolmen päivän aikana halleja kiersi lähes 19 000 vierasta, selvästi enemmän kuin edellisillä messuilla kaksi vuotta sitten.

    Pinnan alla kytee huoli messujen kustannuksista. Helsingin messut olivat likimain kaikille näytteilleasettajille ylivoimaisesti suurin ja kallein tapahtuma tänä vuonna.

    Messujen kustannuksia ei haluta kertoa julkisesti, mutta isoilla koneliikkeillä kyse on sadoistatuhansista euroista.

    Messujen tulevaisuus on katkolla vuodenvaihteessa, kun nykyinen kahden näyttelyn mallin sopimus on päättymässä.

    Isojen koneliikkeiden edustajat vihjasivat odottavansa Helsingin messujen yhteydenottoa.

    Messukeskus on järjestänyt myös Tampereen näyttelyn.

    Tarvitaanko talvinäyttelyä joka vuosi vai riittääkö joka toinen vuosi pidettävä näyttely? Näyttelyosastoilla kuiskittiin, että talvinäyttely ja Okra voisivat vuorotella. Toisaalta osa piti jokasyksyistä näyttelyä tarpeellisena.

    Lantmännen Agron toimitusjohtajan Markku Multamäen mielestä messukustannuksia täytyy pystyä karsimaan.
    Lantmännen Agron toimitusjohtajan Markku Multamäen mielestä messukustannuksia täytyy pystyä karsimaan. Kuva: Veikko Niittymaa

    Lantmännen Agron toimitusjohtaja Markku Multamäki ei kilpailijoiden tapaan ota kantaa tulevien vuosien näyttelyihin. Hän korostaa, että kustannuksia pitää pystyä karsimaan. Miten tämä tehdään, sitä Multamäki ei kertonut.

    Multamäen mukaan asiakastapahtumia, kuten messuja, tarvitaan. Kustannukset ovat kuitenkin nousseet hetkellä, jolloin konekaupassa on historiallisen hiljaista.

    ”Kaikki ovat lujilla.”

    Konemessut ovat myös tärkeä sosiaalinen tapahtuma koko ketjulle. Multamäen mukaan Lantmännenin osastolla on omaa väkeä satakunta ja saman verran tavarantoimittajilta.

    Kaupan arki on usein etätyötä, jolloin messut tarjoavat tilaisuuden koota porukka yhteen.

    NHK Groupin toimitusjohtaja Oskari Korhonen kannattaa ajatusta, että talvi- ja kesänäyttely järjestettäisiin vuorovuosin.
    NHK Groupin toimitusjohtaja Oskari Korhonen kannattaa ajatusta, että talvi- ja kesänäyttely järjestettäisiin vuorovuosin.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    NHK Groupin toimitusjohtaja Oskari Korhonen pitää Helsinkiä parhaana messupaikka ja näyttelyä erinomaisena. Kyse on sitä, mitä investoinnilla saa.

    Korhosen mukaan karjatalouskoneiden markkinat alkoivat elpyä vuosi sitten ja sama tuntuma välittyi messuilla. Korot ovat laskeneet ja nautatiloille tärkeän säilörehun sato oli hyvä. Asiakkaat ovat liikkeellä positiivisella mielellä.

    Alan pitäisi Korhosen mukaan olla jatkossakin mukana messuilla, koska se on asiakkaiden etu. Hän kannattaa ajatusta talvi- ja kesänäyttelyn vuorottelusta, mutta viljelijät pitävät vuosittaista näyttelyä tarpeellisena.

    Helsinkiin on helppo tulla, hallitilaa riittää ja majoituspaikkoja on runsaasti.

    De Lavalin myyntijohtajan Tuomas Kuusisen mielestä Helsinki on hyvä messupaikka, vaikka maitotilat sijaitseva kaukana.
    De Lavalin myyntijohtajan Tuomas Kuusisen mielestä Helsinki on hyvä messupaikka, vaikka maitotilat sijaitseva kaukana.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    De Lavalin myyntijohtaja Tuomas Kuusinen toivoo, että messut jatkuvat vuorovuosin Helsingissä ja Tampereella. Helsinki on kelpo messupaikka, vaikka pääosa maitotiloista sijaitsee kaukana pääkaupungista.

    Kuusisen mukaan maidontuotannon investoinnit ovat pitkäjänteisiä ja messuilla saatu kontakti voi edetä vasta vuosien päästä.

    Messuilla asiakas voi verrata tarjontaa ja hakea ideoita omaan hankkeeseen.

    ”Asiakkaat lopulta ratkaisevat, miten monta näyttelyä tarvitaan ja milloin ja missä ne pidetään. Alkusyksyn messut ovat herättelyä sadonkorjuun jälkeen ja samalla ennakkomyynnin startti”, toteaa Agritekin toimitusjohtaja Mikko Marttila.

    Marttila toivoo, että näyttelyitä pidetään joka vuosi.

    ”Viikonlopun jälkeen analysoidaan messujen antia, mutta ennakkotunnelma on positiivinen, asiakkaat ovat tyytyväisiä.”

    Metsäväelle Tampere olisi matkallisesti ehkä Helsinkiä otollisempi, pohti Nisulan aluemyyntipäällikkö Henry Äyräväinen.
    Metsäväelle Tampere olisi matkallisesti ehkä Helsinkiä otollisempi, pohti Nisulan aluemyyntipäällikkö Henry Äyräväinen.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    Metsäkoneiden kaatopäitä valmistava Nisula on mukana messuilla, vaikka Metko on metsäalalle tärkein tapahtuma. ”Hieman vilkkaampaa odotimme, mutta näyttely puolustaa paikkansa, näkyä pitää”, toteaa Nisulan aluemyyntipäällikkö Henry Äyräväinen.

    ”Metsäväelle Tampere olisi matkallisesti ehkä Helsinkiä otollisempi”, Äyräväinen miettii.

    Maatalouskonemessuja on totuttu pitämään viljelijätapahtumana. Infralinen toimitusjohtaja Jukka Rantamäki muistuttaa, että messut kokoavat yhteen myös pienyrittäjiä ja kiinteistönhoitoväkeä.

    Infraline markkinoi vesi- ja öljysäiliöitä. 150 kilometrin säteellä Helsingistä on paljon alan yrityksiä, joille konemessut ovat oikeastaan ainoa tapahtuma koko Etelä-Suomessa.

    Koneiden äärellä riitti katsojia kaikkina messupäivinä.
    Koneiden äärellä riitti katsojia kaikkina messupäivinä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lisää aiheesta
    • Helsingin Maatalouskonemessuille odotetaan runsasta 15 000 vierasta. Kuva vuoden 2022 tapahtumasta.

      Koneet ja kulkuneuvot | Messut ovat kalliita ‒konekauppiaat punnitsevat niiden tarpeellisuutta: ”Vieraiden määrä ei ratkaise”

      Tilaajalle
    • Urjalalaiset <strong id="strong-b54535a8f2f2e3615fdc68c9f0ea23a7">Jouni Paija</strong>, 2 vuotta, ja <strong id="strong-2b7f714775a65dcc5e1d98be03981f81">Johannes Paija</strong>, 6 vuotta, ottavat esittelykoneista ilon irti.

      Maatalouskoneet | Traktorikaupan taantuma jää varjoon: Työtaakkaa keventävä automaatio innosti viljelijöitä konemessuilla

    • Kortesjärveläiset Jari Laukkonen, Hannu Pirttinen ja Vesa Kokkila ovat tunteneet toisensa jo vuosikymmenien ajan. Tulevilta messuilta he odottavat innovaatioiden näkemistä.

      Koneet ja kulkuneuvot | Konekonkarit lähtevät kohti messuja uutuudet kiikarissaan ‒ tämän Vesa haluaa hankkia kotiinviemisiksi

      Tilaajalle
    • Torstaina Helsingissä alkavat Maatalouskonemessut ovat uuden teknologian näyteikkuna.

      Maatalouskoneet | Maataloudessa on pitkästä aikaa merkkejä paremmasta – konemessut kertovat alan suunnasta

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    HankkijaTechnicassa uutuuskoneita esiteltiin maahantuontivaraston tiloissa. Edellisenä iltana esittelyt olivat näyttävästi toteutetut, savun ja värivalojen loisteessa.

    Koneviesti | Turun HankkijaTechnica -tapahtumassa esiteltiin koneuutuuksia

  • Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Massey Fergusonin 8S.305 Turun Konekeskuksen myyntipisteessä edustaa nykyistä MF-uutuusmallistoa.

    Koneviesti | Turun Konekeskus ja Massey Ferguson yhteistyössä jo 10 vuotta