• Metsähallitus: Yli puolet laistaa kalastusmaksusta

    Suomalaiskalastajista yli puolet jättää maksamatta pakollisen kalastuksenhoitomaksun, arvioi Metsähallitus. Sen mukaan maksusta laistavat etenkin satunnaiset kesämökkikalastajat. Tunnollisimpia maksajia ovat ne, joille kalastus on tärkeä harrastus.
    Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    20.2.201513:00
    MT toimitus

    Kaikkien 18–64-vuotiaiden kalastajien tulisi maksaa veroluonteinen kalastuksenhoitomaksu. Vain pilkkiminen ja onginta on ilmaista.

    Metsähallituksen mukaan tarkimmat kalastustiedot ovat vuodelta 2012. Tuolloin kalastamassa kävi noin 900  000 kalastusmaksuvelvollista aikuista. Heistä vain noin kolmannes huolehti kalastusmaksustaan.

    Kalastusmaksuvaroja käytetään muun muassa kalavesien hoitoon, valvontaan ja vesialueiden omistajien korvauksiin.

    Metsähallitus julkisti kalastusmaksuarvionsa erätoimittajapäivillä perjantaina Oulussa.

     

    Artikkelin aiheet
    Metsähallitus
    kalastus
    kalastusmaksu
    Erätoimittajapäivät
    Oulu
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle