
Villalla on todettu olevan hyviä ominaisuuksia viherrakentamiseen. Sitä käytetään esimerkiksi katemateriaalina sekä maanparannusaineena.
Villa sisältää kasvua edistäviä kivennäisiä, jotka vähentävät keinotekoisten lannoitteiden tarvetta. Hitaasti hajotessaan villa kuohkeuttaa maata luovuttaen typpeä ja fosforia tasaisesti.
Ruotsissa valittiin viime vuonna vuoden puutarhatuotteeksi roskavillasta valmistettu pelletti. Se on valmistettu villapesulassa Gotlannissa. Pohjois-Ruotsiin ollaan perustamassa toista pellettilaitosta, ilmenee LAB-yliopiston verkkosivuilta.

Parhaillaan Suomessa testataan useissa kohteissa myös poistotekstiilien hyödyntämistä uusiokäytössä kasvumatoissa.
Yksi kohteista on Lepaan puutarhaoppilaitos, missä tehdään muun muassa idätystestejä sekä verrataan materiaalia käytössä olleisiin muovia sisältäviin tuotteisiin kuluvan kasvukauden ajan. Pilotteja on nähtävissä myös Lepaan näyttelyalueella. Kasviseinää kokeillaan kesän ajan myös ainakin Herttoniemen metroasemalla Helsingissä.
Jätevillan käsittely- ja käyttömahdollisuuksia selvitettiin LUT-yliopiston vetämässä hankkeessa: Willatus 2.0 - Villaketjun vesitehokkuutta, ympäristöystävällisyyttä ja kestävyyttä kehittämässä.