• Hankkijan Säkylän rehutehdas suljetaan, pääosa valmistuksesta siirtyy Kotkaan

    Hankkija vakuuttaa, että viljan hankinta ja käyttö, rehuvalikoima sekä rehujen toimitusajat pysyvät ennallaan.
    Hankkijan Kotkan rehutehtaan merkitys kasvaa, kun sinne siirtyy pääosa Säkylän tehtaan tuotannosta.
    Hankkijan Kotkan rehutehtaan merkitys kasvaa, kun sinne siirtyy pääosa Säkylän tehtaan tuotannosta.  Kuva: Hankkija
    Maatalous|Kauppa
    14.11.202309:00
    Satu Lehtonen

    Hankkijan Säkylän rehutehdas suljetaan kesäkuussa. Suurin osa sen valmistuksesta siirtyy kevään mittaan Kotkan tehtaalle, missä käynnistetään jo tämän vuoden puolella puolentoista miljoonan euron investoinnit.

    Hankkija sai Säkylän rehutehtaan muutosneuvottelut päätökseen viime viikon maanantaina. Tehtaan henkilökunnalle tuloksista kerrottiin tämän viikon maanantaina.

    Suomessa on monen muun Pohjois-Euroopan maan tapaan ylikapasiteettia rehunvalmistuksessa, Hankkijan toimitusjohtaja Jyrki Lepistö toteaa. Rehujen kysynnän ei meillä lähivuosina odoteta kasvavan, sillä ennusteiden mukaan nautojen ja etenkin sikojen määrä on laskussa.

    Siksi Hankkija päätti keskittää rehunvalmistuksen kolmeen suurimpaan tehtaaseensa. Kotka, Turku ja Seinäjoki sijoittuvat maantieteellisesti sopivan tasaisesti ympäri Suomea.

    Osa Säkylän tuotannosta siirretään Turkuun ja Seinäjoelle, mutta valtaosa, kaksi kolmannesta, siirtyy Kotkaan. Tärkeimpinä rehuryhminä sinne siirtyvät hevosrehut ja rakeiset kivennäiset.

    Kotkassa Hankkija investoi muun muassa raaka-ainesiiloihin ja säkityslinjaan. Tuotantolinjaston laitteista osa tulee Säkylästä.

    Jauheisten kivennäisten valmistus siirtyy Danish Agro -konserniin kuuluvalle tehtaalle Latviaan. Vilomix Baltic on erikoistunut kivennäisiin ja premikseihin, ja siellä on kapasiteettia vapaana ja raaka-aineet valmiina, Hankkijan rehuliiketoiminnan johtaja Henrik Willberg kertoo.

    Säkylässä työsuhteita päättyy 17 ja Kotkassa uusia työpaikkoja aukeaa neljä.

    ”Myös Säkylän tehtaan alueella viljan hankinta jatkuu ennallaan.” Jyrki Lepistö

    Lepistön mukaan uudet järjestelyt eivät vaikuta Hankkijan viljan hankintaan ja kokonaiskäyttöön Suomessa. ”Myös Säkylän tehtaan alueella viljan hankinta jatkuu ennallaan”, hän vakuuttaa.

    Säkylän tehtaan viljan käyttö on ollut vain 0,8 prosenttia Hankkijan kaikkien rehutehtaiden viljan kulutuksesta.

    ”Kotimaasta aikaisemmin hankitut raaka-aineet tulevat jatkossakin Suomesta”, Willberg vakuuttaa.

    Rehuvalikoiman, laadun sekä rehujen toimitusaikojen luvataan säilyvän ennallaan. Rehut kulkevat Lahden terminaalin kautta, ja se on huomattavasti lähempänä Kotkaa kuin Säkylää.

    Hankkija lupaa myös, että rehutehtaiden kapasiteetti riittää jatkossakin myös kysyntähuippujen aikana.

    Lepistö toteaa, että järjestelyt lisäävät Hankkijan rehuteollisuuden kilpailukykyä ja kustannustehokkuutta ja hyödyttävät siten myös rehuasiakkaita.

    Lisää aiheesta
    • Hankkijan suunnitelmissa on keskittää ja tehostaa rehuntuotantoa.

      Maatalous | Hankkijan Lepistö: ”Säkylän käyttöaste on tehtaistamme alhaisin”

    • Rehujen hinta vaikuttaa ostopäätöksiin enemmän kuin kotieläintuotteiden tuottajahintojen muutokset.

      Maatalous | Tuottajahintojen muutokset eivät juuri näy rehukaupassa – hintojen heilunta jatkunee, jolloin rehuostojen ajoitus ratkaisee paljon

      Tilaajalle
    • Rahdin purku vie yhden pitkän päivän, kun lasti siirretään sataman varastohalliin nosturin ja kuorma-autojen avulla.

      Katso video: 55 rekkakuormallista rapsia yhdellä kertaa – Saimaa antaa rehutehtaalle mahdollisuuden hankkia raaka-ainetta vesiteitse

    • ”Meijeri määrittää maidon hinnan ja laatuvaatimukset. Sopimustuotanto määrittää tuotosmäärän. Maitotilayrittäjän perusstrategiana on siten kustannusjohtajuus”, syksyllä julkaistussa selvityksessä todetaan.

      Maidontuotanto | ”Pääosa maitotilayrittäjistä tarkastelee talouttaan lähinnä rahan riittävyyden näkökulmasta” – kustannusten hallinta- ja kannattavuusnäkökohdat vähäisellä huomiolla

    Artikkelin aiheet
    Hankkija
    rehuteollisuus
    Säkylän tehdas
    Kotka
    tehtaan sulkeminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla