Vauvakengurujen kakka voi olla yllättävä liittolainen lehmien metaanipäästöjen suitsimiseen, selviää tammikuussa julkaistusta tuoreesta amerikkalaisesta tutkimuksesta. Asiasta uutisoi ensin Euronews-uutissivusto.
Kengurunkakkaa on testattu Washingtonin osavaltion yliopistossa.
Tutkimuksessa lehmän vatsasimulaattoriin lisättiin kenguruvauvojen ulosteesta valmistettu mikrobiviljelmä ja tunnettu metaanin estäjä. Lopputuloksena syntyi metaanin sijaan etikkahappoa.
Etikkahappo ei poistu lehmän elimistöstä kaasuna vaan se itse asiassa hyödyttäisi lehmää lihasten kasvussa.
Mistä kengurunkakka tuli kuvioihin ja onko sillä potentiaalia reaalimaailmassa?
Aiemmissa tutkimuksissa on selvinnyt, että kenguruilla on suolessaan etikkahappoa tuottavia bakteereja. Eläimistä otetut näytteet ovat osoittaneet, että etikkahappoon erikoistunut prosessi tapahtui vain kenguruvauvoilla - ei aikuisilla.
Lehmien metaanipäästöjen hillitsemiseen on kokeiltu lähes kaikkea merilevän ruokkimisesta kasvomaskien asentamiseen.
Metaania tuottavat bakteerit lehmän elimistössä ovat tehokkaita kehittämään vastustuskyvyn kemiallisille inhibiittoreille, Euronewsin artikkelissa kerrotaan. Sen vuoksi monet ruokinnan lisäaineet heikentävät tehoaan pitkään käytettynä. Rokotteitakin on Euronewsin mukaan yritetty kehittää, mutta huonolla menestyksellä: lehmän mikrobiomi riippuu siitä, missä se syö. Lisäksi metaania tuottavia bakteereja on maailmanlaajuisesti aivan liian monta, jotta rokote olisi tehokas.
Kengurunkakkatutkimuksessa käytettiin keinotekoista pötsiä simuloimaan lehmän ruuansulatusta.
Reaktorista vähennettiin ensin metaania tuottavia bakteereita erikoistuneella kemikaalilla. Sen jälkeen etikkahappobakteerit korvasivat onnistuneesta metaania tuottavat mikrobit useiden kuukausien ajan ja pysyivät niiden kasvunopeuden tahdissa.
Tutkijat toivovat lähitulevaisuudessa voivansa kokeilla järjestelmäänsä oikeilla lehmillä.