

Ruotsin maatalousministeri Peter Kullgren (kristillisdemokraatit) kehuu Suomen kyvykkyyksiä varautumisessa ja huoltovarmuudessa.
”Monissa turvallisuuteen ja varautumiseen liittyvissä asioissa Suomi on selvästi meitä edellä. Ruotsissa taustalla vaikuttavat 1990-luvulla tehdyt päätökset esimerkiksi varmuusvarastojen purkamisessa. Silloin tilanne maailmassa oli täysin erilainen”, Kullgren avaa.
Maatalousministerin mukaan Ruotsissa ei aiemmin nähty turvallisuuspoliittisia uhkakuvia samalla tavalla kuin Suomessa, ja siitä johtuen Ruotsi on nyt varautumisessa selvästi jäljessä.
”Jouduimme aloittamaan alhaiselta tasolta, mutta etenemme nyt melko nopeasti oikeaan suuntaan. Ruokaturvassa ja varmuusvarastoissa on menty eteenpäin”, maatalousministeri kertoo.
”Sotilaat eivät voi marssia tyhjin vatsoin. Kaikki turvallisuuden osa-alueet on huomioitava.
Ministeri kertoo, että Ruotsissa puhutaan Suomen tavoin kokonaisturvallisuudesta.
”Kun Ruotsissa puhutaan kokonaispuolustuksessa, se pitää sisällään kaiken. On kansalaisyhteiskunta ja on armeija. Kaikki tämä on tärkeää”, Kullgren tähdentää.
”Joku viisas mies on sanonut, että sotilaat eivät voi marssia tyhjin vatsoin. Kaikki turvallisuuden osa-alueet on huomioitava.”

Peter Kullgrenin mielestä yksi suurimmista eroavaisuuksista Ruotsin ja Suomen välillä liittyy ruuantuotannon omavaraisuusasteeseen.
”Omavaraisuusasteenne ruuassa on 80 prosentin luokkaa, kun se meillä Ruotsissa on noin 50 prosenttia. Kaikenlaisen varautumisen kannalta on keskeistä, että valtiolla on riittävästi omaa ruuantuotantoa”, Kullgren sanoo.
Suomen tilannetta ruuan omavaraisuudessa Ruotsin maatalousministeri kehuu vuolaasti.
”Suomi on tässä Ruotsille, ja minulle henkilökohtaisesti, roolimalli.”
”Kaikenlaisen varautumisen kannalta on keskeistä, että valtiolla on riittävästi omaa ruuantuotantoa.”
Suomi ja Ruotsi ovat suunnitelleet viljan yhteisvarastointia. Onko asiassa edetty käytännön tasolla?
”Ei ehkä vielä vielä ihan käytännön tasolla, mutta toivon näkeväni sitäkin lähitulevaisuudessa”, Kullgren vastaa.
Ruotsin maatalousministeri korostaa, että pohjoismainen yhteistyö tiivistyy tällä hetkellä monilla politiikan osa-alueilla.
”Viime vuonna Pohjoismaiden ministerineuvostossa oli Ruotsin puheenjohtajuuskausi. Hyväksyimme kesällä 2024 Karlstadin julkilausuman, jossa linjataan entistä käytännönläheisemmästä yhteistyöstä ruokaturvassa Pohjoismaiden kesken.”
Hän pitää Pohjoismaita ainutlaatuisena kolkkana koko maailmassa.
”Meillä on paljon yhteistä, mutta myös täydennämme toisiamme. Se pätee niin maatalouteen kuin muihin asioihin. Ollaksemme vahvempia meidän on työskenneltävä yhdessä.”
”Hyväksyimme kesällä 2024 Karlstadin julkilausuman, jossa linjataan entistä käytännönläheisemmästä yhteistyöstä ruokaturvassa Pohjoismaiden kesken.”
Pohjoismaiden ministerineuvoston maa- ja metsätalous-, kalastus-, vesiviljely- ja elintarvikeasioista vastaavien ministereiden perinteinen kesäkokous järjestetään Kuopiossa tänään keskiviikkona ja huomenna torstaina.
Tänään ministerit vierailivat Maaningalla Luonnonvarakeskuksen tutkimusinfrastruktuurissa, joka on nurmitalouteen suuntautuva tulevaisuuden maatilakonsepti.
Maaningalla tutkitaan nurmeen perustuvaa, hiilineutraalia maidontuotantoa, maidontuotannon ympäristövaikutuksia ja energiaratkaisuja.
Huomenna torstaina pidetään perinteinen ministerikokous Kuopiossa. Suomen ja Ahvenanmaan puheenjohtajuuskauden tavoitteena on vahvistaa entisestään Pohjoismaiden kriisinkestävyyttä sekä edistää kokonaisvaltaista ja laaja-alaista varautumista.