

Nivalan Katvalan museoalueella kohoaa 1800-luvulla rakennettu riihi, joka on vuosikymmenten ajan toiminut lähinnä varastotilana. Nyt sen mustuneiden hirsien suojissa avautuu Viljan tarina -näyttelyn myötä uudenlainen näkymä menneisyyteen.
Näyttelyssä yleisö pääsee tutustumaan museon vilja-aiheiseen esineistöön, viljan viljelyn ja käytön vaiheisiin sekä paikalliseen perinteeseen.
Nivala-Seura ry:n toiminnanjohtaja Jutta Ojala kertoo, että näyttelyn pedagoginen tavoite on tuoda esiin viljaan liittyvää kulttuuriperintöä ja välittää sitä uusille sukupolville.
”Täällä Nivalassakin on yhä vähemmän lapsia ja nuoria, joilla on henkilökohtainen kosketus maaviljelykseen.”
Jotta aihe avautuisi myös nuoremmalle yleisölle, näyttelyn rinnalle on rakennettu digitaalinen oppimisalusta. Sen avulla viljan tarinaan pääsee sukeltamaan myös pelillisesti.
Näyttelytilaan on sijoitettu opastauluja sekä viljan viljelyyn ja sadon hyödyntämiseen liittyvää esineistöä, kuten kylvövakka, sirppejä ja viikatteita sekä käsikivet, joilla jyviä on jauhettu pieniä määriä kerrallaan. Seinältä löytyy myös jauhosihti sekä puintiin liittyviä työkaluja, kuten erilaisia varstoja.
Varastointia havainnollistavat vanhat kapat, puntarit – ja tietysti rotanloukku. Ne muistuttavat viljan arvosta aikana, jolloin säilyvyys ja mittojen tarkkuus saattoivat ratkaista tulevan talven kohtalon.
”Kun viikate yleistyi, moni pienviljelijä halusi silti pitää kiinni sirpistä. Se mahdollisti tarkemman leikkuun ja pienemmän hävikin.”
Viljan tarina kuljettaa kävijän entisajan viljelystä koneistumisen kautta kohti nykyaikaa. Esillä on muun muassa vanha käsikäyttöinen puimakone ja rusamasiina, jota käytettiin viljan puhdistamiseen. Tällaiset työvälineet olivat aktiivisessa käytössä vielä pitkälle 1900-lukua.
”Kun viikate yleistyi, moni pienviljelijä halusi silti pitää kiinni sirpistä. Se mahdollisti tarkemman leikkuun ja pienemmän hävikin. Samoin ruis puitiin mielellään riihessä, koska siten saatiin parhaat jauhot”, Ojala kertoo.
Vaikka kehitys on tuonut helpotuksia, maanviljely on aina ollut raskasta ja työvoimavaltaista. Jokainen aikaa ja voimia säästävä keksintö on ollut tervetullut.
”Samoin kuin nykyäänkin, uusia innovaatioita on viljelyssä haluttu ottaa käyttöön myös entisinä aikoina.”

Nykyihmisen voi olla vaikea kuvitella, millaisessa epävarmuudessa ennen elettiin. Markkinajärjestelmää tai yhteiskunnan tukea ei ollut olemassa samalla tavalla kuin nyt. Jos sato epäonnistui, nälkä oli pian vieraana. Muulloinkin leipään saatettiin joutua sekoittamaan pettua.
Jos nykyäänkin mietitään, miten elanto riittää, niin ennen kyse on ollut ihan konkreettisesti selviytymisestä, elämän ja kuoleman kysymyksistä.
Nivalassa uutta peltoa on aikojen myötä raivattu suosta, mikä on tehnyt maasta hallanarkaa ja lisännyt katovuosien riskiä.
”Olosuhteiden vuoksi ohralla on pitkään ollut vahva asema ja esimerkiksi kaura on tullut myöhemmin. Ohraa on voitu kylvää myös, jos on nähty, että syksyllä laitettu ruis on epäonnistunut”, Ojala kertoo.
Jos nykyäänkin mietitään, miten elanto riittää, niin ennen kyse on ollut ihan konkreettisesti selviytymisestä, elämän ja kuoleman kysymyksistä.
”Kun jäät menevät isona, niin jyvät tullee kovina.”
”Ei tähätöntä jussia eikä jyvätöntä jaakkua.”
”Mitä perttulina pellolla, korijaa se pois.”
”Oispa lauha talavi, jätettäs pottu maahan uutta kessää oottaan, sano Väinö hallasyksynä.”
(nivalaseura.fi)
Ei siis ole ihme, että viljelyyn liittyy runsas paikallinen uskomus- ja sanontaperinne. Sen kautta käsitykset työn ajankohdista, viljelykierrosta ja sään ennustamisesta siirtyivät sukupolvelta toiselle. Nivala-seura on aktiivisesti kerännyt ja tallettanut myös tätä perinnettä.
”Maanviljely on ollut pohjana paikalliselle kulttuurille hyvin monella tavalla. Siihen perehtyminen auttaa ymmärtämään myös sitä, mitä me olemme tänä päivänä”, Ojala toteaa.
Toteuttajana Nivala-Seura ry
Paikkana Katvalan kotiseutumuseo
Kustannukset noin 17 000 euroa, johon on saatu EU:n maaseuturahaston tukea (80 prosenttia) Keskipiste-Leaderiltä
Tilan kunnostus aloitettiin Museoviraston tukemalla kattoremontilla
Rakennuksen kunnostamiseen on saatu tukea myös MTK:n säätiöltä
Esteetön näyttely on avoinna syksyn aikana avoinna ryhmille ja ensi kesänä museokävijöille