• Tämä kasvi kehittyi mäkitupalaisten sivutoimesta suureksi suomalaiseksi vientituotteeksi

    Kasvista tuli suomalainen menestystuote, kunhan ”joku hullu” aloitti ison mittakaavan viennin.
    Tilaajalle
    Kumina kasvaa samalla lohkolla tyypillisesti yhden kylvövuoden ja kaksi satovuotta.
    Kumina kasvaa samalla lohkolla tyypillisesti yhden kylvövuoden ja kaksi satovuotta. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous|Kasvintuotanto
    17.8.202514:00
    Taneli Laine

    Kumina on suomalaisten maatilojen tulonlähteenä yhtä aikaa vanha ja uusi. Voimakas maustekasvi ei ole saanut vankkaa sijaa täkäläisestä ruokakulttuurista, vaikka se on kasvanut pihoilla ja tienvarsilla ammoisista ajoista.

    Suomi on silti yksi maailman merkittävimmistä kuminantuottajamaista. Maailmanmarkkinoiden sadosta jopa 25–30 prosenttia tulee pohjolasta. Viljelijöitä on noin 1 500, ja kuminan valtakunnallinen ala on korkeimmillaan yltänyt noin 27 000 hehtaariin.

    Pääosa sadosta viedään ulkomaille – etenkin Keski-Eurooppaan, Intiaan ja Yhdysvaltoihin.

    Pohjolan kesän pitkät päivät tunnetusti parantavat siementen makua ja öljypitoisuutta.

    Kasvusto ruskistuu puinnin edellä. Korjuuseen soveltuu tavanomainen viljanviljelyn kalusto.
    Kasvusto ruskistuu puinnin edellä. Korjuuseen soveltuu tavanomainen viljanviljelyn kalusto. Kuva: Markku Pulkkinen

    Teolliseen mittakaavaan kasvanut tuotanto antoi odottaa itseään liki vuosisadan. Maatalousvaikuttaja Gösta Grotenfelt kirjoitti vuonna 1916 Kuminan viljelyksestä oppaan, jossa hän kehotti ottamaan tämän “pientareiden kasvin” vakavasti.

    Grotenfelt päivitteli, kuinka rahanarvoinen vientikasvi kasvaa Suomessa miltei itsekseen, mutta silti sen varaan ei oltu rakennettu varsinaista elinkeinoa.

    Mäkitupalaiset poimivat kuminaa ojanpientareilta ja myivät sitä markkinoilla lisätienestinä, hän kertoi viitaten hyödyntämättömään mahdollisuuteen.

    Gösta Grotenfelt, professori ja maanviljelystaloudellisen koelaitoksen johtaja. Museovirasto, Historian kuvakokoelma.
    Gösta Grotenfelt, professori ja maanviljelystaloudellisen koelaitoksen johtaja. Museovirasto, Historian kuvakokoelma.  Kuva: Atelier Nyblin

    Todellinen käänne sai odottaa 1990-luvulle, jolloin suomalaiset yritykset aloittivat kuminan sopimustuotannon. Kanta-Hämeen Hausjärvellä perustetun Trans Farm oy:n toimitusjohtaja Jyrki Leppälä kertoo, että taustalla oli useampi tekijä – ja vähän sattumaakin.

    ”Viljan ylituotannon takia määrätty kesannointivelvoite salli viljellä kesannolla melkein mitä vaan, paitsi sen aikaisia ylituotantokasveja. Siinä oli matala kynnys kokeilla erikoiskasveja, ja kumina osoittautui toimivaksi,” Leppälä kertoo.

    Grotenfeltin ottama kuva 1900-luvun alusta. Villinä kasvaneiden kuminoiden siemeniä puhdistetaan kuminaseulalla Tuomisen mökillä Porvoon Eriksdalissa. Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma.
    Grotenfeltin ottama kuva 1900-luvun alusta. Villinä kasvaneiden kuminoiden siemeniä puhdistetaan kuminaseulalla Tuomisen mökillä Porvoon Eriksdalissa. Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma. Kuva: Gösta Grotenfelt
    Juhamatti Packalen oli ensimmäisten kuminan toimittajien joukossa Trans Farmin tehtaalla Riihimäellä.
    Juhamatti Packalen oli ensimmäisten kuminan toimittajien joukossa Trans Farmin tehtaalla Riihimäellä. Kuva: Jarno Mela

    Leppälän mukaan kuminaa oli Hämeessäkin viljelty aiemmin, mutta lähinnä paikallisiin tarpeisiin esimerkiksi leipomoille.

    ”Tarvittiin joku hullu aloittamaan isomman mittakaavan toiminta. Me emme suinkaan ensimmäisinä kuminaa viljelleet, mutta me olimme se taho, joka sitä laajensi ja vakinaisti. Ajoitus sattui olemaan sopiva.”

    Viljelyala kasvoi parin vuosikymmenen ajan tasaisesti.

    ”Nyt se on aika vakiintunut nykyiselle tasolleen, joka tänä vuonna on 21 000 hehtaaria. Siitä noin kaksi kolmasosaa on Trans Farmin sopimusviljelyä.”

    Trans Farm oy:n toimitusjohtaja Jyrki Leppälä esittelee Packalenin kuormasta otettua näytettä.
    Trans Farm oy:n toimitusjohtaja Jyrki Leppälä esittelee Packalenin kuormasta otettua näytettä. Kuva: Jarno Mela

    Viljelymäärien rauhallinen vaihtelu on seurannut markkinahintoja sekä tukipolitiikkaa.

    ”Kuminan ja viljan hintasuhteet vaikuttavat kiinnostavuuteen. Sitten nämä tukikausien vaihdokset – ennen EU-jäsenyyttä oli omat juttunsa ja EU-aikana sääntöjä on muutettu useaan otteeseen. Joskus viljely on ollut houkuttelevampaa, joskus vähemmän.”

    Suuremman mittakaavan sopimusviljelyä järjestää Suomessa kolme yhtiötä. Hämäläisten Trans Farmin ja Arctic Taste oy:n oheen ponnisti viimeisimpänä närpiöläinen Caraway Finland oy.

    "Yhtiö aloitti toimintansa 2004", kertoo toimitusjohtaja Mark Engelholm.

    Tuolloin hänen isänsä, perhetilaa jatkanut Torbjörn Engelholm, kehitteli uutta liiketoimintaa. Kuminan viljely oli tuolloin lisääntynyt erityisesti Etelä-Suomessa, ja nyt se laajenisi Pohjanmaalle.

    Markkinoilla toimitaan yhteistyössä, vaikka vastaanottopaikat ja jalostus hieman vaihtelevat. Trans Farmilla ja Caraway Finlandilla on yhteinen myyntiyhtiö, Nordic Caraway, jonka kautta tuote päätyy ulkomaisille asiakkaille.

    Kuminan juuri voi kasvaa porkkanan kokoiseksi. Se on erinomainen maanmuokkaaja.
    Kuminan juuri voi kasvaa porkkanan kokoiseksi. Se on erinomainen maanmuokkaaja.  Kuva: Taneli Laine

    Kuminan viljelypinta-alan merkittävää lisääntymistä ei toistaiseksi ole näkyvissä.

    ”Kasvupotentiaalin kanssa aletaan olla vähän niillä rajoilla, ettei meidän kannata määrättömästi alaa lisätä. Tuote pitäisi saada myytyäkin”, kertoo Trans Farmin Leppälä.

    Maustekasvin käyttö on hyvin perinteistä ja vakiintunutta, eikä se varsinaisesti laajene uusiin tarkoituksiin.

    ”Maailmanmarkkina ei ole lisääntynyt. Suomalaisen kuminaviennin kasvu on yleisesti ollut jonkun muun markkinaosuudesta pois”, Leppälä jatkaa.

    Uusia viljelysopimuksia on silti tarjolla niistä kiinnostuneille. Vaikka sopimukset ovat usein pitkiä, jää joku aina kierrosta pois. Tilan toiminta voi muuttua tai kumina jäädä joksikin vuodeksi kierrosta pois sopivien lohkojen puuttuessa.

    Kiinnostuneen viljelijän kannattaa olla ajoissa liikkeellä, sillä loppukeväällä vuoden tuotanto on jo sovittu, eikä saman vuoden sopimuksia enää välttämättä tehdä.

    Porilainen viljelijä Jarkko Juhola jättää puidun kuminan juuren maahan ja suorakylvää Rapidilla kevätviljaa päälle.
    Porilainen viljelijä Jarkko Juhola jättää puidun kuminan juuren maahan ja suorakylvää Rapidilla kevätviljaa päälle. Kuva: Taneli Laine

    Viljelijöitä kumina kiinnostaa paitsi vakaan myyntitulon takia, myös monipuolisena osana viljelykiertoa. Kasvin vahvat juuret muokkaavat maaperää ja lisäävät vedenläpäisyä.

    ”Myös puintien aikatauluun saa kuminalla joustoa. Uudet lajikkeet kestävät odottaa varisematta, eivätkä kypsyneet siemenet ime erityisesti vettäkään itseensä”, kertoo Caraway Finlandin sopimusviljelijä Jarkko Juhola Porista.

    Hän kasvattaa monivuotista kuminaa viljelykierrossa kevätviljojen kanssa. Suorakylvöllä hän varmistaa, ettei juurten tekemä muokkaustyö mene hukkaan.

    Juhamatti Packalenilla oli noin kolmen vartin traktorimatka tilalta tehtaalle. Matkalla ylitettiin Uudenmaan ja Kanta-Hämeen raja.
    Juhamatti Packalenilla oli noin kolmen vartin traktorimatka tilalta tehtaalle. Matkalla ylitettiin Uudenmaan ja Kanta-Hämeen raja. Kuva: Jarno Mela

    Juholan satakuntalaisilla pelloilla puinnit ovat saaneet elokuun alkupäivinä vielä odottaa, mutta Trans Farmin Riihimäen tehtaalle ensimmäiset kuormat purettiin jo elokuun ensimmäisellä viikolla.

    Uudenmaan puolelta traktorilla ajanut viljelijä Juhamatti Packalen toi vastaanottoon 20 kuutiota vastapuitua ja kuivattua kuminaa.

    ”Loput puin sitten kun helteet toivottavasti palaavat”, Packalen suunnittelee.

    Lisää aiheesta
    • Porilainen Jarkko Juhola on viljellyt kuminaa jo 16 vuotta. Toisen kesän korkea kasvusto ei painu lakoon kovallakaan sateella.

      Kasvintuotanto | Maustekasvin muokkaama pelto läpäisee vettä ja nostaa viljasatoa – Suorakylvettynä ”helposti 5 000–7 000 kiloa hehtaarilta”

      Tilaajalle
    • Säilörehun laatu on Santeri ja Juha Vuorelan mielestä nyt kohdillaan.

      Maidontuotanto | ”Maitoa pitäisi tulla hyvin”, Etelä-Pohjanmaalla korjattu timanttiset säilörehusadot

      Tilaajalle
    • Kalantilainen Kari Pihanperä alkoi alun perin tuottaa retiisiä tuttavan ehdotuksesta.

      Kasvintuotanto | Valkosipuli ja retiisi kasvavat Suomessakin – tällä tilalla tuotetaan niistä suuri osa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kumina
    maatalous
    vientituote
    Trans Farm
    Caraway Finland
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle