• Valkosipuli ja retiisi kasvavat Suomessakin – tällä tilalla tuotetaan niistä suuri osa

    Kaikki maataloustuotanto ei vaadi jättimäistä pinta-alaa. Pihanperät vuokraavat kaikki lohkonsa, vaikka ovat alansa suurimpia tuottajia.
    Tilaajalle
    Kalantilainen Kari Pihanperä alkoi alun perin tuottaa retiisiä tuttavan ehdotuksesta.
    Kalantilainen Kari Pihanperä alkoi alun perin tuottaa retiisiä tuttavan ehdotuksesta. Kuva: Taneli Laine
    Maatalous|Kasvintuotanto
    6.8.202504:00
    Taneli Laine
    Uusikaupunki

    Kalannin Velluan kylässä sijaitseva Pihanperän tila tuottaa huomattavan osan kotimaisesta valkosipulista ja lähes kaikki kaupoissa myytävät retiisit.

    Tänä vuonna tilalla viljellään noin 20 hehtaaria valkosipulia – lähes 40 prosenttia maan kaupallisesta pinta-alasta – ja retiisin osuus kaupan kotimaisista tuotteista on lähes sataprosenttinen.

    Kari Pihanperä ja hänen poikansa Jani eivät kisaa viljanviljelijöiden kanssa pinta-alasta. Tuotantoa on yhteensä noin pari tusinaa hehtaaria ja lähes kaikki vuokrapelloilla. Tuottelias kasvintuotanto ei aina edellytä isoja maita.

    ”Harva tietääkään, että Suomessa viljellään valkosipulia”, Kari Pihanperä sanoo.

    Yleisimmin valkosipuli jakautuu monikyntiseksi. Jotkin yksilöt eivät jakaudu ja seurauksena on niin sanottu yksikyntinen valkosipuli, jonka syntyminen on aikalailla sattumanvaraista.
    Yleisimmin valkosipuli jakautuu monikyntiseksi. Jotkin yksilöt eivät jakaudu ja seurauksena on niin sanottu yksikyntinen valkosipuli, jonka syntyminen on aikalailla sattumanvaraista. Kuva: Taneli Laine

    Vuoden työ alkaa syksyllä, kun valkosipulin istukkaat saapuvat Euroopasta Uuteenkaupunkiin. Istukkaat muistuttavat tavallisia valkosipuleita, joista kynnet erotellaan kylvöä varten.

    Talven yli säilytetyt istukkaat kylvetään keväällä. Suomen kevättalvelle tyypillinen säiden vaihtelu estää syksyiset istutukset, joita lämpimissä maissa tyypillisesti nähdään.

    Lähiseudun viljelijöiltä vuokrattuja palstoja vaihdetaan yleensä vuosittain. Kierto vähentää tautipainetta.

    Sadonkorjuu alkaa elokuussa ja kestää noin kuukauden. Nostot tehdään koneella, joka tarttuu kasviin naatista – samalla periaatteella kuin porkkanan tai punajuuren nostossa. Vuosittainen kokonaissato on 30–40 tonnia.

    Sato toimitetaan Ahvenanmaan puutarhat -osuuskunnalle, joka on erikoistunut sipulien käsittelyyn ja pakkaamiseen. Ahvenanmaalla valkosipulit pakataan 100 sekä 200 gramman verkkopusseihin ja toimitetaan kauppoihin.

    Tilan oman varastointitarpeen kattavat pihassa hyrisevät pakkaskontit. Suuria siiloja ei ketjussa tarvita.

    Kevättöiden työnjako on, että Jani Pihanperä hoitaa peltolohkojen kasvukunnon, ja Kari kylvöt. Kesällä Jani vastaa valkosipulin hoidosta ja Kari retiisintuotannosta.

    Tilalta lähtee vuosittain noin 250 000 retiisipakkausta. 150 gramman pakkauksen todellinen paino on yleensä noin 160–180 grammaa.
    Tilalta lähtee vuosittain noin 250 000 retiisipakkausta. 150 gramman pakkauksen todellinen paino on yleensä noin 160–180 grammaa. Kuva: Taneli Laine

    Retiisi on nopeatempoinen kasvi ja vaatii jatkuvaa kylvöä sekä korjuuta koko kasvukauden ajan.

    Kasvukausi alkaa toukokuussa ja päättyy syyskuussa. Kylvöjä tehdään 3–4 päivän välein, jotta korjattavaa satoa olisi tasaisesti. Pinta-alaa ei tarvita paljon: kolmella vuokrahehtaarilla kukin kohta ehditään kierron aikana kylvää ja korjata kahdesti.

    Keväällä kasvuaika on noin 30 päivää, mutta kesäsäällä retiisi kasvaa valmiiksi jo 23 päivässä.

    Korjuu tehdään pellolla käsityönä ja hallissa pestyt, lajitellut sekä pakatut juurekset toimitetaan Tuoreverkko Oy:n kautta kauppoihin. Kesän aikana myyntiin toimitetaan noin 250 000 pakkausta.

    Tuottajahinta sovitaan viljelijän kanssa etukäteen, kuluttajahintaan lisätään luonnollisesti kaupan oma kate.

    Retiisille ei käytetä kemiallisia torjunta-aineita. Hyönteistuhoja torjutaan verkolla, joka kestää käytössä vuosia.
    Retiisille ei käytetä kemiallisia torjunta-aineita. Hyönteistuhoja torjutaan verkolla, joka kestää käytössä vuosia.  Kuva: Taneli Laine

    Viljelyssä onnistuminen vaatii tarkkaa aikatauluttamista ja nopeaa reagointia sääoloihin. Kastelusta on huolehdittava, mutta vettä ei saa olla liikaa.

    Märkänä kesänä pellolla näkee itsestään haljenneita retiisejä.

    ”Se imee vettä itseensä, kunnes halkeaa. Kesän suurimmilta sateilta on täälläpäin onneksi vältytty ja vesivahingot ovat jääneet pieniksi.”

    Myös viivästykset kylvössä tai sadonkorjuussa voivat tarkoittaa koko alan menetystä. Jos retiisit jäävät maahan liian pitkäksi aikaa, ne kasvavat ylisuuriksi alle viikossa.

    ”Silloin puhutaan ison punajuuren kokoisista juureksista. Maku säilyy kyllä hyvänä, mutta kaupat eivät huoli niitä – kuluttaja haluaa pientä retiisiä”, Pihanperä kertoo.

    Mieltymys vaihtelee maittain.

    ”Ukrainalaiset syövät ne mahdollisimman suurina, suomalaiset pieninä.”

    Vasemmalla ylisuureksi ehtineet, punajuuren kokoiset retiisit. Suuret maistuvat yhtä hyvältä, mutta kauppaan tahdotaan pienempiä.
    Vasemmalla ylisuureksi ehtineet, punajuuren kokoiset retiisit. Suuret maistuvat yhtä hyvältä, mutta kauppaan tahdotaan pienempiä. Kuva: Taneli Laine

    Tänä kesänä viileä alkukesä ja heinäkuun äkillinen lämpöaalto aiheuttivat juuri tämänkaltaisen ongelman: useampi aari retiisejä jäi ylisuuriksi kasvaneina korjaamatta, koska eri aikaan kylvetyt kasvustot kypsyivät helteessä samalla hetkellä.

    Kylvöjä tehdään silti edelleen, ja pellolla odottaa uusia kasvustoja.

    Retiiseille ei käytetä kasvinsuojeluaineita, sillä aineiden varoajat ylittäisivät kasvukauden. Sen sijaan kasvusto suojataan hyönteisverkolla.

    Verkon poistamisen jälkeen mahdolliset kaalikoin tai kirppojen rei’ittämät lehdet eivät haittaa, sillä pussitettavista juureksista leikataan naatit pois ennen pakkausta.

    Retiisiä ei toimiteta niputettuna, vaikka vihreine naatteineen kerätyille juureksille olisi kysyntää.

    ”Nipputavaralla olisi hyvä menekki, mutta se kulkee kaupasta takaoven kautta roskiin. Säilyvyys on niin paljon huonompi”, Pihanperä sanoo.

    Tuoreena kerätty valkosipuli kuivataan ja varastoidaan pakkaseen. Satoa riittää tilalta toimitettavaksi seuraavaan kesään saakka.
    Tuoreena kerätty valkosipuli kuivataan ja varastoidaan pakkaseen. Satoa riittää tilalta toimitettavaksi seuraavaan kesään saakka. Kuva: Taneli Laine

    Viljely vaatii työvoimaa sekä jatkuvaa läsnäoloa.

    ”Retiisi ei ole mikään viljanviljelijän kasvi. Jyrsintä, kylvö, verkotus ja kastelu pitävät tilan kiireisenä koko kesän. Ei siinä minnekään mennä.”

    Tilalla työskentelee Pihanperän kaksikon lisäksi pari päätoimista työntekijää sekä 5–10 kausityöntekijää, joista kaikki ovat ukrainalaisia. Osa työvoimasta on ollut mukana pitkään.

    Työt jakautuvat sadon käsittelyyn pellolla ja pakkauslinjalla: retiisit leikataan, pestään ja pakataan ennen kuljetusta. Velluan paketteja löytää melkein koko maan kaupoista.

    Lisää aiheesta
    • Ilze Lipska ja Juris Lipski pyörittävät seitsemän kasvihuoneen luomutilaa käytännössä kahdestaan. Nika-koira hoitaa vahtimisen.

      Maatalous | Tuotteitaan jalostava, kasvava luomutila ei kaipaa tukia – ”Ne ovat kuin huumetta”, isäntä sanoo

      Tilaajalle
    • Porilainen Jarkko Juhola on viljellyt kuminaa jo 16 vuotta. Toisen kesän korkea kasvusto ei painu lakoon kovallakaan sateella.

      Kasvintuotanto | Maustekasvin muokkaama pelto läpäisee vettä ja nostaa viljasatoa – Suorakylvettynä ”helposti 5 000–7 000 kiloa hehtaarilta”

      Tilaajalle
    • Työtä riittää pitkillä saroilla. Montaa tuntia kerrallaan ei tarvitse kuumassa viettää, vaan poiminta jaksotetaan useammalle päivälle.

      Kasvintuotanto | Helteessä nyhdetään hukkakauraa – nuoret tarttuivat harvinaiseen urakkaan

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle