• Maidontuotannossa yksi päästöjen aiheuttaja on ylitse muiden — ja sen määrä on Suomessa pudonnut alle puoleen 60 vuodessa, kertoo tuore tutkimus

    Metaanin vähenemistä selittää osaltaan lehmien määrän väheneminen, mutta myös lehmien parantunut tuotantokyky, hoito ja ruokinnan laatu.
    Metaania syntyy maidontuotannossa lehmän pötsissä ruuansulatuksessa sekä maitotilalla lannan käsittelyn ja varastoinnin yhteydessä.
    Metaania syntyy maidontuotannossa lehmän pötsissä ruuansulatuksessa sekä maitotilalla lannan käsittelyn ja varastoinnin yhteydessä. Kuva: PAsi Leino
    Maatalous|Maatalous
    19.6.202220:00
    Tuulikki Viilo

    Suomalaisen maidontuotannon metaanipäästöt ovat vähentyneet 60 vuodessa merkittävästi.

    Kokonaismetaanintuotanto on huvennut tuona aikana yli 57 prosenttia.

    Asiaa valottaa tuore suomalaistutkimus, jossa on tarkasteltu metaanintuotantoa vuosien 1960–2020 välillä suomalaisessa maidontuotannossa.

    Maitolitraa kohden metaanipäästöt ovat pudonneet samalla aikavälillä noin 35 prosenttia.

    Määrää pystytään edelleen pienentämään, tutkijat uskovat. Metaanipäästöjä voidaan tutkijoiden mukaan vähentää jopa 30–40 prosenttia seuraavien 15 vuoden aikana.

    Päästöjen väheneminen johtuu tutkijoiden mukaan eläinten tuotantokyvyn, terveyden ja ruokinnan parantumisesta. Lisäksi vaikuttaa lehmien ja maidontuotannon kokonaismäärän lasku.

    Aikaisemmin karjaa oli Suomessa enemmän, mutta eläimet tuottivat vähemmän.

    Maidontuotannon yhteydessä syntyvät metaanipäästöt muodostavat Suomessa noin puolet maidon hiilijalanjäljestä.

    Lehmä röyhtäilee metaania keskimäärin noin 450 grammaa päivässä. Metaania syntyy noin 20 grammaa maitokiloa kohden, kun laskelmassa huomioidaan lehmän kasvatus vasikasta aikuiseksi.

    ”Nykyään lehmät pystyvät tuottamaan samalla rehumäärällä enemmän maitoa kuin 1960-luvulla. Metaanin määrä on vähentynyt lehmien syömää rehua kohden, koska pötsin mikrobisynteesi on tehostunut ja käymistyyppi muuttunut”, kertoo tiedotteessa Luonnonvarakeskuksen (Luke) senior advisor, professori Pekka Huhtanen.

    Toisin kuin fossiiliset polttoaineet, metaanin sisältämä hiili kiertää. Sen synty alkaa ilmakehässä jo olevasta hiilidioksidista.

    Siis näin: Ensin nurmikasvit sitovat ilmakehästä hiilidioksidia. Lehmät syövät nurmea ja käyttävät sen sitten energiaksi ja muuntavat maidoksi. Samalla ne päästävät aikanaan taas hiilidioksidiksi muuttuvaa metaania takaisin ilmakehään.

    Metaanin muodostumista ruuansulatuksessa voidaan vähentää ruokintaa muuttamalla. Esimerkiksi kasviöljyjen ja kauran käytön avulla voidaan tutkijoiden arvion mukaan saada 5–10 prosentin vähenemä.

    Valion maitotiloilla on pilotoitu rehulisäainetta, jonka avulla metaanipäästöistä voidaan nipistää jopa 25–30 prosenttia, väittää tiedotteessa Valion ilmasto-ohjelmasta vastaava johtaja Juha Nousiainen.

    ”Pidemmällä aikavälillä vähennystä voidaan saavuttaa tehostamalla rehun käyttöä eläinjalostuksen keinoin sekä kasvattamalla lehmän elinikäistä tuotosmäärää. Lannan hyödyntäminen biokaasuksi pienentää metaanipäästöjä vielä 5 prosenttia lisää.”

    Metaani on kasvihuonekaasu, jonka ilmastoa lämmittävä vaikutus ilmakehässä on hiilidioksidia lyhyempi, noin 10 vuotta. Metaani on kuitenkin kasvihuonekaasuna 28 kertaa hiilidioksidia voimakkaampi.

    Lue lisää:

    Lehmien ja lampaiden röyhtäisyt verolle – Uusi-Seelanti suunnittelee karjan päästöjen verottamista ensimmäisenä maana maailmassa

    Maatilojen suurimmat ilmastopäästöt ovat peräisin multa- ja turvepelloilta – karjan tuottama metaani ei yhtä merkittävä

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen