Maidon hinta jatkaa loivaa laskuaan Euroopassa. Suomessa hinta on pysynyt melko vakaana. Se on ollut jo pidempään EU-maiden keskihintaa alempi.
Alankomaissa meijerijätti Friesland Campina laskee maaliskuussa tavanomaisen maidon tuottajahintaa, mutta luomumaidon hinta nousee.
Friesland Campina laskee tavanomaisen maidon perushintaa 1,25 senttiä 53,75 senttiin kilolta. Lisien kanssa hinta on kuitenkin lähes 57 senttiä.
Laskusta huolimatta hinta on korkeampi kuin maaliskuissa aiempina vuosina.
Luomumaidon perushintaa Friesland Campina nostaa maaliskuussa 1,5 senttiä 65 senttiin kilolta. Hinta nousee siten lähelle ennätystä.
Korkeimmillaan luomumaidon perushinta oli Alankomaissa lokakuussa 2022, jolloin se oli 65,50 senttiä.
Lisien kanssa tuottajahinta menee nyt yli 67 sentin. Luomumaitomarkkina on Friesland Campinan mukaan vakaa.
Kotimaassa maidon hintatilastot yltävät tammikuuhun. Silloin tuottajahinta oli Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan keskimäärin 51,70 senttiä litralta.
Se on aavistuksen joulukuuta korkeampi, mutta hieman loka- ja marraskuuta matalampi.
Hinta kohosi lokakuussa noin kolme senttiä syyskuusta ja meni yli 52 sentin. Sen jälkeen on liikuttu 51–52 välillä.
Vuosi sitten tammikuussa keskihinta oli 50,40 senttiä. Heinäkuussa hinta laski viime vuonna alimmilleen 45,55 senttiin.
Hinnat vaihtelevat meijereittäin.
Maitotiloja oli tammikuussa Luken mukaan 3 849 kappaletta. Se on 34 vähemmän kuin joulukuussa. Viime vuoden tammikuussa maitotiloja oli 4 161.
Luomumaitotiloja oli tammikuussa 92. Määrä on pysynyt samana viime heinäkuusta asti. Vuosi sitten tammikuussa niitä oli 98.