
Maitotilojen määrä väheni viime vuoden aikana 319 kappaleella, ilmenee Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilastoista.
Joulukuussa maitotiloja oli yhteensä 3 883. Vuoden 2023 joulukuussa määrä oli 4 202.
Tuotannon lopettavat tilat ovat useimmiten pieniä parsinavettatiloja, mutta nykyisin lopettavien joukossa on myös tiloja, joilla on lypsyrobotti.
Julkista tilastotietoa robottitilojen lopetusmääristä ei ole, mutta niiden osalta kyse ei enää ole vain yksittäistapauksista.
”Lopettavat tilat ovat yleensä pienempiä tiloja, mutta joukossa on myös joitakin robottitiloja”, Valion alkutuotantojohtaja Ulf Jahnsson toteaa.
Tarkempia lukuja tai mittakaavaa robottitilojen osuudesta lopettavien kokonaismäärästä viime vuonna tai viime vuosina Jahnsson ei anna.
”Tarkempi lukumäärä lopettavista robottitiloista ei ole julkista tietoa. Merkittävin osa lopettajista on parsinavettoja.”
Yhden robotin tilojen lisäksi lopettavien joukossa on ”jokunen” useammankin robotin tila, Jahnsson kertoo.
”Maidontuotannon lopettamisen yleisin syy on eläköityminen, eikä tilalle löydy jatkajaa”, Jahnsson toteaa.
Robottitilalla joissain tapauksissa lopettamisen ajankohta voi osua siihen, kun lypsyrobotti tulee käyttöikänsä päähän ja täytyy valita hankkiiko uuden robotin, vai lopettaako tuotannon.
Lypsyrobotin käyttöikä on keskimäärin noin 15 vuotta.
Suomen ensimmäinen lypsyrobotti otettiin käyttöön vuonna 2000. Seuraavana vuonna robotteja oli Suomessa yhteensä viisi.
Vuoden 2022 lopussa tilastoiden mukaan Suomessa oli 1 370 automaattilypsytilaa.
Nyt valiolaisista maitotiloista noin 35 prosenttia on robottitiloja.
Valion tilojen navetoista noin 50 prosenttia on pihattoja, joissa noin kolme neljäsosaa kaikista lehmistä on. Pihatoissa voi olla lypsyrobotti tai lypsyasema.
”Parsinavetat häviävät vähitellen, sillä suurin osa lopettavista maitotiloista – erityisesti pienemmät tilat – ovat parsinavettatiloja”, Jahnsson sanoo.
Vähenemistä edistää lainsäädännön vaatimus: uusien navettojen on oltava pihattoja.
Parsinavetoissa tuotetaan noin 25 prosenttia kaikesta Valiolle toimitetusta maidosta.
Valtaosa Suomen maidontuottajista toimittaa maidon Valiolle. Yhtiön verkkosivuilla tuottajia kerrotaan olevan noin 3 200. ”Valiolaiset maitotilayrittäjät tuottavat noin 80 prosenttia suomalaisesta maidosta.”
Tilakoon kasvu on mahdollista sen takia, että osa tiloista lopettaa.
Jo useiden vuosikymmenien ajan maitotilojen lukumäärä on puolittunut kymmenessä vuodessa.
Vuonna 1990 maitotiloja oli noin 45 000. 2000-luvun alussa tiloja oli reilu 20 000 kappaletta. Vuonna 2010 noin 10 000 ja vuonna 2020 reilu 5 000.
Maidontuotannon lopettamisen jälkeen tiloista moni on jatkanut esimerkiksi kasvintuotannossa.
Tuotantomäärässä muutos on ollut maltillinen. Vuonna 1990 maitoa tuotettiin 2,6 miljardia litraa. Vuonna 2000 määrä oli noin 2,4 miljardia ja 2010 tuotanto oli 2,2 miljardia litraa.
Viime vuonna vastaanotettu maitomäärä oli Luken tilastoiden mukaan noin 2,1 miljardia litraa.
Tilamäärän lasku on niin sanottua rakennekehitystä, jonka on arvioitu parantavan maatalouden kilpailukykyä.
Tilakoon kasvu on mahdollista sen takia, että osa tiloista lopettaa. Tekniikan nopea kehittyminen, kuten robotit, on osaltaan mahdollistanut ripeän tilakoon kasvun.
Nykyisin tilaa kohti on keskimäärin noin 58 lehmää. Se vastaa melko tarkasti yhden robotin kokoluokkaa.
2000-luvun alussa keskimääräinen lehmäluku oli noin 20 lehmää tilalla.