• Maatalouden investointukiin lisää varoja ‒ Essayah: ”Jotta tahti saa jatkua, on lisärahoituksen osoittaminen tarpeen”

    Lisävaroja kohdennetaan etenkin energiainvestointeihin.
    Lisävaroista 18 miljoonaa euroa kohdennetaan maatalouden energiainvestointien rahoittamiseen.
    Lisävaroista 18 miljoonaa euroa kohdennetaan maatalouden energiainvestointien rahoittamiseen.  Kuva: Rami Marjamäki
    Maatalous|Maatalous
    19.10.202316:47
    Terhi Torikka

    Maa- ja metsätalousministeriö on päättänyt osoittaa lisää maatalouden rakennetukien myöntämisvaltuuksia erilaisiin maatalouden investointeihin. Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi asiaa, tiedottaa MMM.

    Päätös koskee valtion vuoden 2023 talousarvion EU-osarahoitteista myöntämisvaltuutta sekä maatilatalouden kehittämisrahasto Makeran vuoden 2023 käyttösuunnitelman mukaista varoja.

    Maatalouden investointitukeen osoitetuista määrärahoista osa loppui kesken ensimmäisen hakukierroksen jälkeen. Etenkin energiainvestointeihin haettiin paljon tukea. Tilanne herätti keskustelua varsinkin alueilla, joilla hakemuksia oli tehty paljon.

    Lisää aiheesta
    • Myönteisen investointitukipäätöksen saaneiden on hyvä hankintoja suunnitellessaan huomioida, että rahoja ei ennen syksyä saa. Kuvituskuva.

      Maatalousyrittäjät | Investointituen ja nuoren viljelijän tuen maksatus ajankohtaista vasta syksyllä

      Tilaajalle

    Lisävaroista 18 miljoonaa euroa kohdennetaan maatalouden energiainvestointien rahoittamiseen, 14 miljoonaa euroa ympäristön tilaa ja kestävää tuotantoa edistäviin investointeihin ja 3 miljoonaa euroa maatalouden kilpailukykyä edistäviin investointeihin.

    Myöntövaltuudet osoitetaan ely-keskusten käytettäväksi vuoden 2023 2. ja 3. tukijaksojen päätöksiin.

    ”Energiainvestointeja on tehty tiloilla viime aikoina ahkerasti, mikä on hyvä uutinen. Jotta tahti saa jatkua, on lisärahoituksen osoittaminen tarpeen”, sanoo maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah.

    Hallitus päätti myös esittää maatilatalouden tasausvarauksen enimmäismäärää korotettavaksi 13 500 eurosta 25 000 euroon.

    Lisää aiheesta
    • Suomessa on tällä hetkellä 119 biokaasun tuotantoyksikköä, joista 26 jalostaa raakabiokaasun liikenne- ja kaasuverkkokelpoiseksi biometaaniksi.

      Energia | Suomeen on suunnitteilla ja rakenteilla lähes 40 uutta biokaasulaitosinvestointia

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    investointituki
    energiainvestointi
    Sari Essayah
    Maa- ja metsätalousministeriö
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen