• Okraan lähtevä loimaalainen yritys valmistaa koneita korkealla kotimaisuusasteella

    Loimaalla kylvökoneita, äkeitä ja perävaunuja valmistava Dometal Oy kamppailee raskaassa sarjassa. Yrityksen kilpailijat ovat usein erittäin suuria kansainvälisiä yrityksiä, joilla on varaa mittaviin tuotekehityspanoksiin ja investointeihin.
    Huolellinen tutkimus ja testaus ovat osoittautuneet hyviksi valteiksi kilpailtaessa maailman markkinoilla.
    Huolellinen tutkimus ja testaus ovat osoittautuneet hyviksi valteiksi kilpailtaessa maailman markkinoilla. Kuva: Visa Vilkuna
    Maatalous|Maatalouskoneet
    1.7.202311:30
    Visa Vilkuna
    Loimaa

    Dometal Oy:n toimitusjohtaja ja osaomistaja Vesa Mäkelä kertoo, että yritys käyttää noin viisi prosenttia liikevaihdostaan tuotekehitykseen. Samalla hän toteaa, että isot, etelämmässä toimivat yritykset käyttävät tuotekehitykseen rahaa helposti koko Dometalin liikevaihdon verran.

    "Meidän on jatkuvasti mietittävä asiaa niin tuotteiden loppukäyttäjien kuin meidän valmistuksenkin kannalta. On löydettävä omat vahvuudet. Meidän on kyettävä tekemään viljelijöitä ja urakoitsijoita erinomaisesti palvelevat koneet, jotka valmistamme paremmin, nopeammin ja helpommalla kuin kilpailijat. Vain tällä konseptilla on mahdollista menestyä maailmanmarkkinoilla”, Mäkelä pohtii.

    Perävaunuliiketoiminnan kireydestä johtuen tuotekehityksen panokset pannaan pääasiassa maanmuokkaus- ja kylvökoneisiin.

    Kun takana oleva halli valmistuu vuoden lopussa, Dometal Oy:llä on tilaa kattojen alla hehtaarin verran, Vesa Mäkelä tiivistää.
    Kun takana oleva halli valmistuu vuoden lopussa, Dometal Oy:llä on tilaa kattojen alla hehtaarin verran, Vesa Mäkelä tiivistää. Kuva: Visa Vilkuna

    Dometalin tarinan voidaan katsoa lähteneen alun perin liikkeelle Vesa Mäkelän isän Hannu Mäkelän liitännäiselinkeinosta.

    Alueen metallifirmoille tehty alihankinta johti pian omien tuotteiden suunnitteluun ja valmistukseen. Vuonna 1997 sivubisnes eriytettiin omaksi yritykseksi.

    Ensimmäisen tilivuoden liikevaihto oli miljoona markkaa. Nykyisin liikevaihto on 20 miljoonaa euroa.

    Liikevaihdossa kylvökoneet ja äkeet ovat tasavahvoja. Perävaunupuoli täydentää mukavasti tuotepalettia. Puolet liikevaihdosta tulee viennistä.

    Kotimainen perheyhtiö työllistää tätä nykyä noin 80 ammattilaista Suomessa, minkä lisäksi tulee melkoinen määrä työpaikkoja Dometalin alueellisten alihankkijoiden ja palveluntuottajien kautta.

    Forte on suosittu kylvökone, koska sillä on mahdollisuus sekä suorakylvöön että perinteiseen muokatun maan kylvöön, Vesa Mäkelä selventää.
    Forte on suosittu kylvökone, koska sillä on mahdollisuus sekä suorakylvöön että perinteiseen muokatun maan kylvöön, Vesa Mäkelä selventää. Kuva: Visa Vilkuna

    Tuotannossa pyritään mahdollimman suureen modulaarisuuteen, jolloin sama perusrunko ja komponentit sopisivat mahdollisimman hyvin kaikille markkinoille. Erilaisilla varusteilla räätälöimällä koneet saadaan kullekin markkinalle sopiviksi.

    Dometalin valmistamien Multivan ja Potilan kotimaisuusaste on erittäin korkea, sillä tuotannon lisäksi koneissa käytettävistä raaka-aineista ja komponenteista merkittävä osa tulee Suomesta.

    Yritys hankkii kaikki teräsleikkeet ja -taivutukset lähialueen kumppanuusyrittäjiltä. Osien hitsaus, pintakäsittely ja kokoonpano on tiukasti omissa käsissä.

    Oma kokoonpano helpottaa asioiden käsittelyä, jos jotain odottamatonta tapahtuu.
    Oma kokoonpano helpottaa asioiden käsittelyä, jos jotain odottamatonta tapahtuu. Kuva: Visa Vilkuna

    Yrityksellä on vientiä 18 maahan ja Mäkelän mukaan olemassa olevien markkinoiden vahvistamisessa ja asiakaspalvelun turvaamisessa riittää työtä. Unkarissa toimivan myyntiyhtiö Multiva Magyarország Kft:n haasteena on tällä hetkellä halpa ukrainalainen vilja. Unkarilaiset viljelijät ovat hankalassa tilanteessa, koska Ukrainan puolelta maahan tulvii huomattavan halpaa viljaa ja paikalliset viljelijät eivät saa satoansa markkinoiduksi.

    Unkarin yhtiö on hoitanut keskisen Itä-Euroopan maiden markkinat. Dometalilla on omat ammattilaiset asialla myös Tanskassa vastaamassa Skandinavian eteläosan markkinoinnista.

    "Meidän vahvimmilla markkina-alueilla on omat ammattilaiset markkinoinnissa, jotta voimme keskustella mahdollisimman suoraan koneiden käyttäjien ja viljelijöiden kanssa. Tällä menetelmällä saamme kommentit, kehityskohteet ja palautteet mahdollisimman suoraan käyttöömme”, Mäkelä perustelee.

    "Pajan lattialta nousee tasaiseen tahtiin mukavia ideoita.” Vesa Mäkelä

    Tehtaan henkilöstö pidetään aina mukana, kun tuotantoa ja tuotteita kehitetään. Mäkelä on huomannut, että pajan lattialta nousee tasaiseen tahtiin mukavia ideoita.

    Dometal Oy:ssä on havaittu, että oikealla asenteella työhön suhtautuvia työntekijöitä ei ole kovin helppo saada. Yritys on viime aikoina tehnyt useita rekrytointeja, mutta läheskään aina ei ole ollut helppo löytää tekijöitä.

    Loimaan alueen vahvan metalliteollisuuden takia osaajapula on vakava. Dometal on aiemmin tehnyt tilanteen helpottamiseksi täsmäkoulutusta, mutta nyt pyritty täsmärekrytointiin. Nuoria osaajia otetaan mielellään työhön ja oppimaan ja paikallisen ammattikoulun kanssa on tehty hyvää yhteistyötä.

    "Pyrimme kaikin keinoin pitämään kiinni ammattilaistamme ja vaihtuvuus on ollut varsin vähäistä. Asenne työn tekemiseen on ratkaisevan tärkeä, jonka jälkeen ammattitaidon oppiminen sujuu helpommalla”, Mäkelä tietää.

    Lisää aiheesta
    • Okraan odotellaan vuosien jälkeen jälleen melkoista yleisöryntäystä. Arkistokuva.

      Maatalous | Odotettu Okra on jälleen täällä – uusi maa-ja metsätalousministeri MT:n osaston huippuvieraana keskiviikkona

    • Faresin FE 626 soveltuu erilaisiin työtehtäviin. Koneeseen integroitu laturi mahdollistaa vapaamman toiminta-ajan. Kurottajia on käytössä esimerkiksi Saksassa ja Italiassa.

      Koneet ja kulkuneuvot | Hiljainen työkaveri, joka selviää pakkasellakin

    • Eeva Arposen varmoista käsistä tulikuumat ruisleivät lentävät pöydälle hetkeksi jäähtymään.

      Elintarviketeollisuus | Leipuri meni kuoren alle, vahingossa paistui rapea täysosuma

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Dometal Oy
    maalaitteet
    Loimaa
    vientimarkkinat
    kotimainen tuotanto
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    HankkijaTechnicassa uutuuskoneita esiteltiin maahantuontivaraston tiloissa. Edellisenä iltana esittelyt olivat näyttävästi toteutetut, savun ja värivalojen loisteessa.

    Koneviesti | Turun HankkijaTechnica -tapahtumassa esiteltiin koneuutuuksia

  • Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Massey Fergusonin 8S.305 Turun Konekeskuksen myyntipisteessä edustaa nykyistä MF-uutuusmallistoa.

    Koneviesti | Turun Konekeskus ja Massey Ferguson yhteistyössä jo 10 vuotta