• Pellot kuivuneet epätasaisesti eri puolilla maata – toisaalla pölisee, toisaalla edelleen liian märkää

    Monin paikoin kaivataan jo sadetta auttamaan orastumista ja liuottamaan syysviljalle annetut lannoitteet.
    Vihdin kirkonkylällä oli vauhti päällä maanantaina.
    Vihdin kirkonkylällä oli vauhti päällä maanantaina. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Kasvintuotanto
    14.5.202414:30
    Satu Lehtonen

    Sään lämpeneminen sai kylvöt vauhtiin, mutta pellot ovat kuivuneet alueellisesti epätasaisesti, Vilja-alan yhteistyöryhmän (Vyr) kokoama tilannekatsaus kertoo.

    Vyrin kylvöjä seuraavaan asiantuntijaraatiin on koottu muun muassa viljakaupan ja tuottaja- ja neuvontajärjestöjen edustajia sekä viljelijöitä eri puolilta maata.

    Uudellamaalla päästiin tosivauhtiin äitienpäiväviikonloppuna. Kevätviljoja, palkokasveja ja kevätrapsia on jo kylvetty. Maa on katsauksen mukaan ollut varsin kovaa, mutta saatu kuitenkin muokattua. Nyt kaivattaisiin jo sadetta.

    Varsinais-Suomessa maa on muokkautunut hyvin liettymisestä huolimatta. Paikoin pellot ovat jo liian kuivia, toisaalla taas on todella märkää. Koleus on hidastanut syysviljojen ja nurmien kasvua.

    Satakunnassa kylvöt ovat edenneet hitaasti, sillä pellot ovat kuivuneet epätasaisesti ja vielä on ollut yöpakkasia. Tällä viikolla päästään paremmin vauhtiin.

    Kanta- ja Päijät-Hämeessä pellot ovat kuivuneet hyvin vesistöjen läheisiä maita lukuun ottamatta. Sateita toivotaan jo.

    Pirkanmaalla syksyllä muokatut lohkot alkavat olla jo liian kuivia. Runsasolkisilla pelloilla maa on pitänyt hyvin kosteutta. Kylvettynä on hernettä ja jonkin verran kevätviljoja.

    Kymenlaaksossa ollaan jo huolissaan syysviljojen typenpuutteesta, kun lannoiterakeet eivät sula kuivassa maassa.

    Keski-Suomessa on kylvettynä jo kauraa ja kevätvehnää.

    Pohjanmaalla härkäpapu ja herne alkavat olla maassa ja kauran ja vehnien kylvö on meneillään.

    Keski-Pohjanmaalla kylvöt ovat hyvin alussa tai aloittamatta. Muokkaustyöt ja lietteenlevitys on aloitettu, samoin nurmien lannoitukset.

    Pohjois-Pohjanmaalla kevät on noin viikon tavallista myöhäisempi. Lunta on vielä paikoin peltojen reunoissa. Kyntöjä aloiteltu ensimmäisillä lohkoilla.

    Etelä-Pohjanmaalla kylvettynä on vehnää, ohraa ja kauraa.

    Pohjois-Karjalassa kylvöille päästään näillä näkymin loppuviikosta.

    Pohjois-Savossa ollaan kylvöjen suhteen hyvin alussa. Lannanajot, kevätkynnöt ja ensimmäiset muokkaukset ovat käynnissä. Syysviljojen talvehtiminen näyttää alueella varsin heikolta.

    Lisää aiheesta
    • Kovin paljon ei vielä olla normaalista myöhässä, Mikko Mäkelä arvioi maanantaina.

      Kasvintuotanto | ”Keväällä ollaan hyvällä mielellä, kun kaikki on edessä”

      Tilaajalle
    • Halikossa kylvettiin viime sunnuntaina luomuvehnää.

      Maatalous | Yöpakkaset hidastavat toukotöitä – mansikoilla ei ole toistaiseksi hätää

      Tilaajalle
    • Jos sää tällä viikolla pysyy poutaisena ja lämpimänä, ensimmäiset kevätkylvöt alkavat eteläisessä Suomessa tämän viikon lopussa tai ensi viikon alussa. Kuvituskuva.

      Maatalous | Kylmyys ja märkyys hidastaa peltotöiden aloitusta – talvi tuhosi eteläisimmän Suomen syysöljykasvit

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle