• Tuottajahinta tutkimuksen mukaan maatilojen tuotantopäätöksiä voimakkaimmin ohjaava tekijä

    KKV:n tutkimuksen mukaan tuottajahinnan muutokset vaikuttivat selvästi tuotantokustannusten tai tukien muutoksia enemmän maataloustuottajien arvioihin tuotannon lisäämisestä tai vähentämisestä.
    Tuotannon rakenteet rajoittavat tilojen mahdollisuuksia sopeutua nopeasti muuttuviin markkinatilanteisiin, mainitaan KKV:n tutkimuksessa. Kuvituskuva.
    Tuotannon rakenteet rajoittavat tilojen mahdollisuuksia sopeutua nopeasti muuttuviin markkinatilanteisiin, mainitaan KKV:n tutkimuksessa. Kuvituskuva.  Kuva: Mikko Nikkinen
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    2.9.202616:00
    Johanna Koskiahde

    Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) maataloustuottajille suuntaamalla kyselyllä selvitettiin, miten tuottajat arvioivat tuottajahintojen, tuotantokustannusten ja maataloustukien muutosten vaikuttavan tuotantopäätökseen.

    ”Tuottajahinta oli kaikissa tarkastelluissa ryhmissä vahvimmin yhteydessä siihen, arvioivatko tuottajat lisäävänsä vai vähentävänsä tuotantoa. Mahdollisuudet muuttaa tuotantoa nähdään kuitenkin rajallisina”, sanoo KKV:n vanhempi ekonomisti Lasse Pöyry tiedotteessa.

    Kyselyssä vastaajille esitettiin hypoteettisia tilanteita, joten tulokset eivät kuvaa toteutuneita tuotantopäätöksiä. Kyselyyn vastasi vuoden 2025 marras-joulukuun aikana 2 410 tuottajaa.

    Kyselyn avovastauksissa tuet näyttäytyivät ennen kaikkea tuotannon jatkuvuuteen ja riskienhallintaan liittyvinä tekijöinä.

    KKV:n mukaan vastaajat arvioivat vähentävänsä tuotantoa tuottajahinnan laskiessa tai tuotantokustannusten noustessa herkemmin kuin kasvattavansa tuotantoa hintojen noustessa tai kustannusten laskiessa.

    Maataloustukien muutosten yhteys tuotantopäätöksiä koskeviin arvioihin jäi selvästi tuottajahintojen ja tuotantokustannusten muutoksia vähäisemmäksi. Suorien tukien ja tuotantoon sidottujen tukien vaikutukset olivat samansuuntaisia. Tukimuotojen välillä ei havaittu merkittäviä eroja. Kyselyn avovastauksissa tuet näyttäytyivät ennen kaikkea tuotannon jatkuvuuteen ja riskienhallintaan liittyvinä tekijöinä.

    Tuotannon rakenteet rajoittavat tilojen mahdollisuuksia sopeutua nopeasti muuttuviin markkinatilanteisiin. Rajoitteet korostuvat KKV:n kyselyn mukaan pääomavaltaisessa eläintuotannossa, jossa investoinnit ja biologiset tuotantoprosessit sitovat tuotantoa pitkäksi aikaa. Kasvinviljelyssä sopeutuminen voi olla joustavampaa. Siinä muutoksia rajoittavat esimerkiksi viljelykierto, sääolot ja käytettävissä oleva peltoala.

    ”Tuotannon muuttaminen vaatii usein päätöksiä, joiden vaikutukset ulottuvat vuosien päähän. Epävarmuus tulevasta voi siksi lykätä investointeja ja hidastaa tuotannon sopeutumista”, sanoo Pöyry.

    Lisää aiheesta
    • Maakaasun hinnan jyrkkä nousu tuo paineita myös sähkölaskuihin ja myös ruokakorin hinta uhkaa nousta.

      Energia | Maakaasun hinta nousee ennätystahtia Euroopassa: näin se voi näkyä suomalaisten sähkölaskuissa ja ruokakaupassa

      Tilaajalle
    • Puinti käynnissä. Kuvituskuva.

      Kasvintuotanto | Poutajaksoa on odotettu – märkää viljaa ei kannata korjata hinnalla millä hyvänsä

    • ”Kannattavuus ei parane yhdellä suurella teolla tai ratkaisulla. Se vahvistuu vuosien myötä harkituilla valinnoilla, lohkokohtaisella arvioinnilla ja realistisilla laskelmilla”, muistuttaa Sari Peltonen.

      Talous | Nykyinen hintataso edellyttää viljoilta poikkeuksellisen korkeita satoja – nämä asiat viljelyssä kannattaa huomioida

      Tilaajalle
    • Kuumuuden ja kuivuuden näännyttämään auringonkukkaa Etelä-Ranskassa viime lauantaina 8. elokuuta.

      Talous | Euroopan helteet näkyvät suomalaistenkin ruokalaskussa

    Artikkelin aiheet
    tuottajahinta
    maatalous
    maataloustuki
    tuotantokustannus
    KKV
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puolustusvoimat ilmoittaa virallisesti ottavansa kriisitilanteessa käyttöön ensin maksimissaan 5-vuotiasta kalustoa. Jos tarkastellaan varaosien, renkaiden ym saatavuutta, huollettavuutta ja toimintavarmuutta kenttäolosuhteissa, niin ehkä kannattaisi turvautua hieman vanhempaan kalustoon.

    Koneviesti | Puolustusvoimilla on lain mukaan poikkeusoloissa oikeus ottaa ajoneuvoja ja työkoneita omaan käyttöönsä

  • Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä

  • Rakennettu infra, kuten sähköverkko on altis ulkopuoliselle tihutyölle. Sähköverkko saattaa vaurioitua myös vahingossa. Kuvan haruksellisen teräsportaali on keskellä nurmipeltoa ja sen läpi ajetaan useilla koneilla kasvukauden aikana. Leveys on hieman tarkka karhottimelle.

    Koneviesti | Poikkeusoloihin varautuminen pitäisi olla jatkuvaa ja systemaattista – kriittisintä on puhtaan veden saaminen

    Tilaajalle