• Kaurabuumi jatkuu – Raisio valmis valloittamaan Euroopan kuluttajat kauratuotteillaan

    Kauratuotteista havitellaan toista tukijalkaan Benecol-liiketoiminnan rinnalle. Raision gluteenittomat kauratuotteet tulevat kauppoihin tammi–helmikuussa.
    Raision Pekka Kuusniemi kannustaa suomalaisia viljelemään kauraa.
    Raision Pekka Kuusniemi kannustaa suomalaisia viljelemään kauraa. Kuva: Seppo Samuli
    Maatalous
    9.1.202010:25
    Maija Ala-Siurua

    Elintarvikeyhtiö Raisio on hionut kauratuotteidensa valmistusta. Nyt yhtiö kertoo olevansa valmis vastaamaan kansainväliseen kysyntään.

    Ensivaiheessa tavoitteena on myydä kauratuotteita teollisuusasiakkaille. Ulkomaiset kuluttajat ovat kuitenkin niitä, joiden toivotaan kiinnostuvan Elovena-brändistä, Raision toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi kertoo.

    "Euroopassa kaurabuumi on vasta alkamassa, joten kasvunäkymät ovat kiinnostavat."

    Kuusniemi kertoo tiedotteessa, että yhtiön keskeinen tavoite on tehdä kauraliiketoiminnasta toinen kansainvälinen tukijalka Benecol-liiketoiminnan rinnalle.

    Nokialla sijaitsevan kauramyllyn valmistamat ensimmäiset gluteenittomat Elovena Gluten-free -tuotteet ovat kaupoissa tammi–helmikuun vaihteessa, Kuusniemi kertoo.

    Kauramyllyllä voidaan valmistaa myös tuotteita kauran kuidusta, erityisesti beetaglukaanista. Kyseessä on kauran kuitu, joka alentaa kolesterolia ja tasaa veren sokeritason vaihtelua.

    Raisio on investoinut Nokian kauramyllyyn noin kahdeksan miljoonaa euroa. Tämän investoinnin lisäksi konserni rakentaa kasvipohjaisia tuotteita valmistavaa tuotantolaitosta, joka valmistuu ensi vuonna.

    Artikkelin aiheet
    kaura
    Raisio
    Elovena
    Benecol
    elintarviketeollisuus
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle