• Sienibisnes on Valiolta nerokas veto

    Valiolainen maidontuottaja saattaa tulevaisuudessa hyötyä uusien, maitoa ja lihaa korvaavien, tuotteiden myynnistä.
    Valio on tunnettu laajasta tuotekehityksestään.
    Valio on tunnettu laajasta tuotekehityksestään. Kuva: Vesa Laitinen
    Maatalous|Maidontuotanto
    14.1.202511:00
    Kolumni
    Tuure Kiviranta

    120-vuotias Valio on menestyneimpiä suomalaisia ruokataloja.

    Syitä menestykseen on monia, mutta tuotekehitys lienee yksi tärkeimmistä. Haittaa ei varmaan ole ollut siitä, että Valio ei ole mennyt pörssiin, vaan on säilyttänyt tuottajaosuuskuntapohjansa. Voitot jaetaan tuottajille, ei sijoittajille.

    Maitotuotteiden ohessa on nyt nähtävissä tytäryhtiöiden ja sijoitusten kautta uusia aluevaltauksia ja toimintojen hajauttamista. Niitä ovat kaurajuomat, nyhtökaura ja pekilo.

    Valio myy Oddlygood-merkillä kaurajuomia ja muita maidonkorvikkeita. Osa niistä on tuontitavaraa. Kaurajuomia on muillakin meijereillä valikoimissaan.

    Pari vuotta sitten Valio osti itselleen nyhtökauran patentit ja valmistuttaa nyt sitä.

    Mielenkiintoista on, että Valio on viime vuosina sijoittanut Enifer-yhtiöön, jonka elintarvikelaatuista pekilo-sieniproteiinia valmistava tehdas valmistuu Kirkkonummelle tänä vuonna.

    Tehdas muuntaa ruokateollisuuden sivuvirtoja sieniproteiinijauheeksi, jota voidaan hyödyntää rehu- ja ruokalaatuisena ainesosana eri tuotteissa.

    Tehtaan vuodessa tuottama proteiinimäärä vastaa noin 30 000 naudan lihasta saatavaa proteiinimäärää.

    Pekilo on kehitetty alun perin metsäteollisuudessa 1970-luvulla ja sitä on käytetty aiemmin rehuteollisuudessa. Enifer on jatkokehittänyt alkuperäistä ideaa.

    Jää nähtäväksi ovatko Eniferin pekilo tai Solar Foods -yrityksen soleiini tuotteita, jotka kunnolla kääntävät ruokaviennin arvon nousuun.

    Toimintatapa on melko nerokas, kun meijeri laajentaa maitotuotteiden kilpailijoiden tontille.

    Jos kaikki menee yhtiön kannalta hyvin, voi valiolainen maidontuottaja hyötyä jatkossa myös uusien, maitoa korvaavien, tuotteiden myynnistä.

    Tosin kasviproteiineihin ja niin sanottuun solumaatalouteen on tulossa useita muitakin yrityksiä, ja kilpailusta voi lähivuosina tulla kovaa.

    Suomalainen ruokavienti junnaa vuodesta toiseen paikallaan. Voin vientiin 1905 perustettu Valio on nytkin suurin ruokaviejä.

    Jää nähtäväksi ovatko joskus tulevaisuudessa Eniferin pekilo tai Solar Foods -yrityksen soleiini tuotteita, jotka kunnolla kääntävät ruokaviennin arvon nousuun.

    En ihmettelisi, jos olisivat, sillä ne ovat nyt ainutlaatuisia koko maailmassa. Aikaa viennin läpimurtoon voi tosin mennä.

    Samaan aikaan, kun Valio on mukana kehittämässä uutta, parantaa se myös vanhaa. Maidontuotannon kestävyyttä kohennetaan muun muassa uusilla ruokintaratkaisuilla.

    Maitotilojen toimintaa täydentämään Valio on lähtenyt mukaan biokaasun tuotantoon. Sillä on St1:n kanssa tytäryhtiö Suomen Lantakaasu oy, joka rakentaa nyt ensimmäisiä suuria laitoksia Kiuruvedelle ja Nurmoon.

    Suomessa biokaasun mahdollisuuksiin on tartuttu melko hitaasti, joten nyt käynnistyneet projektit ovat kaivattuja.

    Valio ei ole ainut, joka tähtää eteenpäin. Ruokataloista iso osa toteuttaa kestävyysohjelmiaan, ja toimet ylettyvät maatiloille.

    Se on myönteistä aikana, jolloin valtiot lipsuvat omista ilmastosopimuksistaan.

    Kirjoittaja on MT:n toimittaja.

    Lisää aiheesta
    • Pekilo-sieniproteiinista saadaan valmistettua erilaisia tuotteita.

      Ruoka | Metsäteollisuuden sivuvirroista ruokaa: Uusi 33 miljoonan euron sieniproteiinitehdas Kirkkonummelle

    • Uudet proteiinilähteet kiinnostavat kuluttajia yhä enemmän ja niiden kysyntä kasvaa maailmanlaajuisesti, Valiosta kerrotaan.

      Elintarviketeollisuus | Valio ja eniferBio yhdistävät voimansa: ”Tavoitteena uusi, kotimainen ja vastuullisesti tuotettu proteiini suomalaisten ruokapöytiin”

    • Lehmästä vai bioreaktorista?

      Tuotetaanko maitokin jatkossa laboratoriossa? Valio alkaa tutkia solumaatalouden mahdollisuuksia

    • Soleiini on proteiinipitoista jauhetta. Se on äskettäin saanut myyntiluvat Yhdysvalloissa. Euroopassa sitä ei ole vielä hyväksytty elintarvikkeeksi.

      Ruoka | Ruokaa ilman eläimiä tai kasveja

      Tilaajalle
    • Vertikaaliviljely täydentää jo nyt perinteistä maataloutta. Siinä kasviksia tuotetaan hallituissa kasvuolosuhteissa, useissa kerroksissa ja sisätiloissa.

      Kasvintuotanto | Ruokaa sivuvirroista ja soluviljelmiltä – tutkijat kertovat mitä meillä saatetaan syödä vuonna 2040

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Valio
    sieniproteiini
    elintarviketeollisuus
    biokaasu
    ruokavienti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lypsyrobottien määrä kasvaa tiloilla. Viiden vuoden päästä robottitiloja ennustetaan olevan 1 800, kirjoittaa Erkki Holma. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Maidon tuottaminen jää harvojen käsiin – ”Vaikka lypsy automatisoidaan, työmäärä ei paljoa vähene”

  • Veikko Jokitalo kehittää tilaansa talousosaajan silmin.

    Koneviesti | Talousmies maidontuottajana – Veikko Jokitalo panostaa talouden suunnitteluun ja arjen prosessien kehittämiseen

  • Koneviesti | Luken tutkimusnavetan uudistus vie lehmien ruokinnan uudelle tasolle

    Tilaajalle