Maa- ja metsätaloustuottajain liitto (MTK) saa parhaillaan lähes päivittäin viljelijöiltä yhteydenottoja, joissa epäillään yksittäisen merkinnän kadonneen sähköisestä tukihakemuksesta, vaikka se on sinne rastittu. Tilanne on saanut tuottajat epäilemään syyksi järjestelmän virhettä.
Suurin osa tapauksista koskee viljelymaiden talviaikaista kasvipeitteisyyttä ekojärjestelmässä, kertoo MTK:n maatalouslinjan johtaja Johan Åberg.
Joukossa on ilmoituksia myös kierrätysravinteiden käyttöä koskevat hausta ympäristökorvauksen puolella.
Asia koskee noin tuhatta maatilaa. Kasvipeitteisyys on kaikille tiloille mahdollinen toimenpide, joten oletettavaa on, että kaikki olisivat sen valinneet.
”Siihen kannattaa ehdottomasti sitoutua. Tuki maksetaan jokaiselta hehtaarilta, joka jätetään kasvipeitteiseksi.”
Åberg pitää virheen tehneiden tilojen määrää poikkeuksellisena, mikä vahvistaa epäilystä järjestelmän virheestä. Yhteydenottoja on tullut myös alan neuvojilta.
Tuoreen arvion mukaan kyse voi olla yhteensä noin 40 000 hehtaarista, mikä tarkoittaisi kaikkiaan lähes kahden miljoonan euron tukien menetystä.
”Tällaista ikävää yllätystä ei nyt tosiaankaan tarvittaisi. Viime vuosi oli vaikea ja tiloilla on muutenkin tiukkaa. Toivon, että jokin luova ratkaisu löytyisi.”
Kokonaisuuden kannalta vaikutus on pieni. Kasvipeitteisyyden kokonaismääräraha on 70 miljoonaa euroa ja tavoiteala 1,4 miljoonaa hehtaaria. Osalta tiloista saamatta jäävä tuki jakautuu tukea hakeneille.
Ensimmäiset yhteydenotot puuttuvista rasteista tulivat MTK:n ennen joulua. Asiaa on selvitetty yhteistyössä hallinnon kanssa siitä lähtien. Muun muassa puuttuvasta rastista ilmoittaneiden viljelijöiden lokitietoja on tutkittu.
Järjestelmästä ei ole löytynyt virhettä tai viitettä siitä, että rasti joka on ollut paikallaan, olisi kadonnut, kertoo johtava asiantuntija Ilkka Kommeri Ruokavirastosta.
Hän epäilee puuttuvien rastien syyksi tukijärjestelmän muutosta ja sitä, että käytössä on uusia termejä, jotka sijaitsevat eri kohdissa hakemusta kuin aiemmin.
”Lisäksi käyttöliittymä ei ole onnistunut siltä osin, että yhteenvedossa näkyy mitä on haettu, mutta ei, mitä on jätetty hakematta.”
Hän lupaa, että ongelma otetaan huomioon seuraavan haun suunnittelussa.
Mikäli järjestelmän virhettä ei pystytä osoittamaan, keinot ovat vähissä. Tukihaun uudelleen avaaminen tässä vaiheessa johtaisi todennäköisesti siihen, että EU sanktioisi Suomea rajusti.
”Haku voitaisiin avata vain, jos järjestelmässä ilmenisi virhe”, Åberg kertoo.
Virhe voitaisiin osoittaa esimerkiksi kuvakaappauksella. Mikäli jollakin hakumerkinnän kadottaneista on kuva, jossa kadonnut rasti näkyy hakuvaiheessa paikallaan, MTK on kuvasta erittäin kiinnostunut ja siitä voisi olla apua monelle.
”Ymmärrän, että tämä ei ole todennäköistä, eipä ole itsekään tullut hakemuksista kuvia otettua”, Åberg harmittelee.
Hän kaipaa tukihakuun selkeämpää loppukoostetta.
”Harva menee jälkeenpäin tarkistamaan, menikö kaikki oikein. Kasvukauden aikana tarkastaminen ei ollut edes mahdollista.”
Ruokavirasto on kehottanut syyskuun lopussa viljelijäkirjeessä tukien hakijoita tarkistamaan, ovatko he hakeneet kaikkia tukia, joita on mahdollista saada. Muutoksia hakemukseen on voinut tehdä 2.10.2023 asti.
MTK:n johto tapaa maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahia (kd.) kuluvan viikon perjantaina. Tukihakuun liittyvät ongelmat ovat yksi käsiteltävistä asioista.