
Atria järjesti tällä viikolla vuosittaisen siitossonnihuutokauppansa. Huutokauppa järjestettiin jo neljättä kertaa sähköisesti.
Charolaissonni Aron Urpon myyntihinta kohosi huutokaupan korkeimmaksi, 8 600 euroon.
Tämän vuoden huutokaupassa kallein keskihinta oli limousinsonneilla, 5 740 euroa.
Angussonnien keskimyyntihinta nousi tänä vuonna historiallisen korkeaksi, 4 679 euroon.
Sonneja oli Atrian kasvatuskokeessa mukana 199, joista siitokseen sopiviksi valittiin 159.
Huutokauppa alkoi 27.4. ja päättyi lähes viikkoa myöhemmin 2.–3.5. yksi eläin kerrallaan.
Huutokaupassa oli myytävänä viittä eri sonnirotua. Huutokaupassa myytiin 68 sonnia. Jäljelle jääneet sonnit nostetaan uudelle huutokauppakierrokselle perjantaina 5.5. Jälkihuutokauppa päättyy maanantaina 8.5.
”Jälkihuutokauppa ei ole koskaan ollut kovin vilkas. Olen kyllä saanut jo useita viestejä, että tilalla on jääty ilman sonnia ja jälkihuutokauppa kiinnostaa”, Atrian kehityspäällikkö Susanna Vehkaoja kertoo.
Jälkihuutokaupan jälkeen sonnit ovat puhelimitse myynnissä kesän ajan, minkä jälkeen ne syksyllä teurastetaan.
”Toive kuitenkin on, että mahdollisimman moni sonni päätyisi huutokaupan jälkeen järjestettävään yhteiskuljetukseen ja sitä kautta uuteen kotiin viikolla 21”, Vehkaoja toteaa.
Yhä useampi myynnissä olevista sonneista on Atrian kasvatuskokeen läpikäyneiden sonnien jälkeläisiä. Myös Aron Urpon isä on käynyt läpi Atrian siitossonnien kasvukokeen.
Sonnien rehustus koostuu sulavasta nurmisäilörehusta, murskeviljasta ja kivennäisestä. Sonnit ovat kasvaneet erinomaisesti hyvin maltillisella viljatäydennyksellä.
Viking Genetics osti tänä vuonna kolme sonnia keinosiemennyskäyttöön.
Nettihuutokaupasta on tullut lähes pelkästään positiivista palautetta.
Kyseinen kasvatuserä oli viides Mikko Peuran kasvattamon tiloissa Jalasjärvellä. Sonnit olivat näytillä kasvattamossa 28.4.
”Näyttöpäivän tunnelma oli samankaltainen kuin aikaisemmin huutokaupoissa oli. Netissä tehtävä huutokauppa on kuitenkin tasa-arvoinen kaikille, kun ei tarvitse matkustaa paikan päälle”, Vehkaoja kertoo.
Huutokauppa oli auki jo vapun aikana, ja tänä vuonna tarjouksia tehtiin paljon jo ennen varsinaisia huutokauppapäiviä.
Kokeneet nettihuutokauppaostajat tekevät tarjouksen yleensä viime minuuteilla, kun taas ensimmäistä kertaa nettihuutokauppaan osallistuvat haluavat varmistella ja tehdä tarjouksen ajoissa.