• Lämpötila sahaa tällä viikolla kymmeniä asteita – varo erityisesti maitohuoneen jäätymistä

    Alkuviikolla lämpötila lauhtui viime viikon tulipalopakkasista jopa yli 20 astetta, paikoin plussan puolelle. Loppuviikolle on taas luvassa kireää pakkassäätä, mikä voi aiheuttaa lisähaasteita tiloilla.
    Sari Rouvisen tilalla tippuva vesi on muodostanut seinän viereen ”hattivatteja”.
    Sari Rouvisen tilalla tippuva vesi on muodostanut seinän viereen ”hattivatteja”. Kuva: Sari Rouvinen
    Maatalous|Maidontuotanto
    10.1.202404:00
    Piia Lehojärvi

    Ilman lauhtuminen on ollut tervetullutta kotieläintiloilla, toteaa Valion alkutuotannon asiantuntija Kaj Nyman. Lämpötilan sahaaminen tuo tosin omat haasteensa.

    Sään nopean lauhtumisen tyypillisenä riskinä on jäätyneiden vesiputkien rikkoutuminen.

    Nymanin mukaan kovassa pakkasessa toimiminen on aiheuttanut kotieläintiloille paljon ylimääräistä työtä ja pakkasvahinkoja, kuten tekniikkaongelmia ja vesijohtojen jäätymisiä.

    Myös vakuutusyhtiöön on tullut ilmoituksia putkistojen jäätymisistä, sanoo OP Pohjolan maatilatuotannon vakuutuksen päällikkö Erkki Toivonen.

    ”Putkien avaaminen on syytä jättää ammattilaisen huoleksi.”

    ”Kondensoituneen veden jäätyminen voi aiheuttaa toimintahäiriöitä suojaamattomille sähkälaitteille.” Erkki Toivonen

    Loppuviikolle luvatut kireät pakkaset laittavat tekniikan uudelleen lujille, arvioi Nyman.

    ”Kun kosteutta tiivistyy pinnoille lauhaan aikaan ja perään saadaan kovat pakkaset, on liikkuvien osien jäätymisriski iso.”

    Yhtenä esimerkkinä Nyman mainitsee ilmastoinnin automatiikan. Sitä on syytä tarkkailla nyt huolella.

    Myös maitohuoneen lämpötilaa on taas syytä pitää silmällä, ettei maitohuoneen herkkä tekniikka pääse jäätymään.

    Tilasäiliön lämmöntalteenoton levypakkaa ei saa päästää jäätymään. Silloin kylmäaineen sekaan voi päästä vettä ja edessä on iso remontti, joka on hankala suorittaa kovalla pakkasella.

    ”Pitkäaikaiskäytössä jatkojohtokela kuumenee ja saattaa aiheuttaa pahimmassa tapauksessa tulipalon.” Erkki Toivonen

    Kondensoituneen veden jäätyminen voi aiheuttaa toimintahäiriöitä suojaamattomille sähkälaitteille, OP Pohjolan Toivonen muistuttaa.

    Peltikatto ilman aluskatetta kerää kondenssivettä, joka voi tippua varastoidun tavaran päälle. Esimerkiksi rehuvarastot on syytä tarkistaa ja suojata tarvittaessa.

    Toivonen kehottaa varovaisuuteen, sillä sahaavat lämpötilat aiheuttavat myös liukkautta.

    Maitohuoneen lämpötilaa on syytä pitää silmällä, ettei herkkä tekniikka pääse jäätymään.
    Maitohuoneen lämpötilaa on syytä pitää silmällä, ettei herkkä tekniikka pääse jäätymään. Kuva: Johannes Tervo

    Pakkasten aikaan lämmityslaitteet ovat käyneet kovilla ja tuhkaa on todennäköisesti syntynyt tavanomaista enemmän. Haketta tai muuta biopolttoainetta käyttävissä lämpökeskuksissa tuhkan poisto ja laitteiston toiminnan valvonta on tärkeää.

    Sähkökäyttöisiä lisälämmittimiä saatetaan pitää pitkiäkin aikoja jatkojohtojen päässä. Toivonen muistuttaa, että tällöin jatkojohtokela täytyy purkaa kokonaan.

    ”Pitkäaikaiskäytössä jatkojohtokela kuumenee ja saattaa aiheuttaa pahimmassa tapauksessa tulipalon.”

    Toinen paloriski liittyy kuumailmapuhaltimiin.

    Rakennuksen lämmittämiseen tarkoitetulla sähkökäyttöisellä lämpöpuhaltimella voi lämmittää traktoria, mutta tällöin on huolehdittava riittävästä varoetäisyydestä. Öljyinen kone syttyy herkästi palamaan, Toivonen muistuttaa.

    Lisää aiheesta
    • Tutkimusagrologi Mikko Sakala mittasi roudan syvyyttä Yara Suomen tutkimusasemalla Vihdissä perjantaina.

      Ympäristö | Routa on maatalouden apuri ja tiestön koetinkivi – Vihdissä routaa vain muutama senttimetri

      Tilaajalle
    • Omakotiasujien kannattaa tarkkailla vesiputkia säiden lauhtuessa.

      Koti | Vesiputkien rikkoutumisvaara vaanii säiden lauhtuessa – näin vältät isot vahingot

    • Suomen lierot tietävät, miten suojautua pakkasilta.

      Ympäristö | Paleltuvatko kastemadot maan jäätyessä?

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lypsyrobottien määrä kasvaa tiloilla. Viiden vuoden päästä robottitiloja ennustetaan olevan 1 800, kirjoittaa Erkki Holma. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Maidon tuottaminen jää harvojen käsiin – ”Vaikka lypsy automatisoidaan, työmäärä ei paljoa vähene”

  • Veikko Jokitalo kehittää tilaansa talousosaajan silmin.

    Koneviesti | Talousmies maidontuottajana – Veikko Jokitalo panostaa talouden suunnitteluun ja arjen prosessien kehittämiseen

  • Koneviesti | Luken tutkimusnavetan uudistus vie lehmien ruokinnan uudelle tasolle

    Tilaajalle