

Matomäki Farmilla Säkylän Köyliössä korjataan pinaattia kovaa vauhtia. Kasvukausi on ollut pinaatille melkein täydellinen, kertoo viljelijä Vesa-Pekka Matomäki.
”Hetkittäin vettä on tullut liikaa, mutta pahimmat kuurot eivät ole sattuneet kohdalle. Vain yhdellä lohkolla pieni ala hukkui veden alle, ja kerran pinaatinniitto jouduttiin keskeyttämään sateen takia.”
Matomäki korostaa, että kesän kuurot ovat olleet todella paikallisia. Viljelijöiden joukossa on paljon heitä, joiden pellot kärsivät märkyydestä.
Pinaattipellot eivät juuri ole kärsineet rikoista, vain yhdellä lohkolla täytyi käydä kitkemässä, Matomäki kertoo.
Pinaattia on tänä vuonna viljelyssä kaikkiaan 18 hehtaaria.
Matomäki Farm on Apetitin sopimustuottaja ja pinaatti niitetään yhtiön koneella. Vieressä ajetaan traktoria, jonka kippikärryyn pinaatti päätyy.

Pinaattia niitetään aamuin illoin, herkkä kasvi ei kestä pitkää varastointia. Siksi se kuljetetaan pellolta mahdollisimman nopeasti Apetitin tehtaalle Säkylään pakastettavaksi.
Matomäki Farmin päätuotantokasvi on peruna, jonka ala tänä vuonna on 90 hehtaaria. Lisäksi pelloilla kasvaa muun muassa viljaa.
Perunalajikkeita on 6–7, joista Solistia ja Sorayaa viljellään Apetitille. Lajikkeiden joukossa on niin kesä-, varasto- kuin tärkkelysperunaakin, Matomäki kertoo.
Pirol-lajiketta nostetaan myöhemminn syyskuussa. Pirol menee Orklan tehtaalle Ahvenanmaalle Taffel-perunalastujen raaka-aineeksi.

Kuluva kasvukausi on perunallekin ollut melkein optimaalinen, vaikka alussa oli kuivaa ja kuumaa.
Lämmin ja kostea sää on monille kasvitaudeille otollinen.
”Ruttoruiskutuksia on tehty ahkerasti.”