Syysviljojen puinnit olisivat Etelä-Suomessa jo loppusuoralla ja kevätviljojenkin puinnit ovat päässeet hyvään vauhtiin. Sään muuttuminen epävakaiseksi on kuitenkin keskeyttänyt sadonkorjuun.
Etelä- ja Keski-Suomessa sadonkorjuu on keskeytyksestä huolimatta vielä aikataulussaan, ja pohjoisessa lämmin sää on jouduttanut kasvustojen kehitystä viikon edelle tavanomaisesta.
Mikäli sateet jatkuvat, on vaarana kasvustojen ränsistyminen, homeiden lisääntyminen ja sadon laadun heikkeneminen, varoittaa Pro Agria alkuviikon aikana alueilta keräämiensä tietojen pohjalta laatimassaan kasvutilannekatsauksessa.