• Eläinlääkärinä Lapin ja luonnon ehdoilla – Venla Jyrkinen palkittiin työstään

    Eläinlääkäriliitto on valinnut vuoden 2025 eläinlääkäriksi Venla Jyrkisen. Hän työskentelee Inarin kunnaneläinlääkärinä ja on MT:n lukijoille tuttu Kantri-liitteen kolumnistina.
    Vuoden eläinlääkäri Venla Jyrkinen ajaa vuodessa enimmillään 70 000 kilometriä
    Vuoden eläinlääkäri Venla Jyrkinen ajaa vuodessa enimmillään 70 000 kilometriä Kuva: Tarmo Lehtosalo
    Maatalous|Eläimet ja kasvit
    7.5.202508:00
    Johanna Koskiahde

    Venla Jyrkinen on tehnyt työtä Lapin vaativissa olosuhteissa, Inarista Utsjoelle, yli kymmenen vuoden ajan. Työ vaihtelee vuodenajan mukaan ja moni asia tapahtuu luonnon ehdoilla.

    MT:n haastattelussa Jyrkinen on kertonut ajavansa parhaimmillaan vuodessa 70 000 kilometriä. Poroerotukset työllistävät lokakuusta helmi–maaliskuulle saakka, samalla pyörii vastaanotto Ivalossa.

    Jyrkinen on kuvannut eläinlääkärin arkea ja siihen liittyviä haasteita teoksessaan Eläinlääkärinä revontulten mailla (Otava, 2025). Kirjassa hän tuo esiin eläinlääkärin työn iloja ja varjopuolia.

    ”Halusin avata työn todellisuutta tarinan keinoin, koska eläinlääkärillä ei usein ole mahdollisuutta osallistua julkiseen keskusteluun omalla äänellään”, Jyrkinen kertoo Eläinlääkäriliiton tiedotteessa.

    Jyrkinen asuu Saariselällä ja harrastaa luonnossa liikkumista sekä moottorikelkkailua, jossa on kilpaillut myös kansainvälisesti.

    Hän toimii kolumnistina Maaseudun Tulevaisuuden Kantri-liitteessä.

    ”Jyrkinen on nuori ja rakentava vaikuttaja, joka edistää eläinlääkärien arvostusta ja hyvinvointia sekä alalla että julkisuudessa.”

    Mikko Turku

    Vuoden Eläinlääkäri -palkintoa Jyrkinen kuvailee häkellyttävän hienoksi tunnustukseksi.

    ”Olen joutunut pohtimaan paljon sitä, onko minusta ylipäätään tähän työhön ja jännittänyt, mitä ihmiset sanovat kirjastani. Siksi palkinto tuntuu lämpimältä osoitukselta toveruudesta, joka tässä ammattikunnassa vallitsee”, Jyrkinen sanoo.

    Eläinlääkäriliiton hallituksen mukaan Jyrkinen on esimerkillinen nuori vaikuttaja, joka toimii rakentavasti ja kollegiaalisesti. Hänen tapansa käsitellä työssäjaksamista, alkutuotannon roolia ja eläinlääkärin inhimillisyyttä on saanut paljon kiitosta.

    ”Jyrkinen on nuori ja rakentava vaikuttaja, joka edistää eläinlääkärien arvostusta ja hyvinvointia sekä alalla että julkisuudessa”, Eläinlääkäriliiton puheenjohtaja Mikko Turku kertoo tiedotteessa.

    Palkinto jaetaan vuosittain merkittävän eläinlääketieteen, eläinlääkinnän tai eläinlääkärikunnan hyväksi tehdyn työn perusteella.

    Lisää aiheesta
    • Venla Jyrkinen aloitti Inarin kunnaneläinlääkärinä vuonna 2014.

      Ihmissuhteet | Poroja, piikkejä ja Lapin luontoa

      Tilaajalle
    • Venla Jyrkinen kirjoitti kirjan eläinlääkärin työstään Lapissa.

      Kirjallisuus | Kerroin avoimesti kipeimmät kolhuni ja noloimmat kömmähdykseni – oliko se rohkeaa vai pelkkää hölmöyttä?

    • Venla Jyrkinen on Inarin kunnassa asuva ja työskentelevä eläinlääkäri.

      Lemmikit | Eläinlääkärin tunteellinen tarina ammentaa elämän ja kuoleman välisestä tasapainosta

    Artikkelin aiheet
    Venla Jyrkinen
    eläinlääkäri
    Eläinlääkäriliitto
    Lappi
    Vuoden eläinlääkäri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle