Venla Jyrkinen aloitti Inarin kunnaneläinlääkärinä vuonna 2014. Kuva: Tarmo LehtosaloInariPoroja, piikkejä ja Lapin luontoa
Venla Jyrkinen ikävöi etelästä navettakeikkoja, jotka ovat Inarin kunnaneläinlääkärille harvinaisia.TilaajallePoromies huutaa: ”Piikki!”
Venla Jyrkinen harppoo kiinni otetun poron luokse ja annostelee loislääkkeen eläimen kaulalle.
Toimenpide on ohi silmänräpäyksessä ja pian kirnuksi kutsutun pyöreän aitauksen toiselta puolelta kuuluu taas ”piikki”.
Inarin Moitakurun erotusaidalla joulukuisena pakkaspäivänä Jyrkinen painoi lääkeannostelijan mäntää noin 250 kertaa.
”Se on kuin ammattiurheilua”, Jyrkinen kuvailee poroerotuksissa työskentelyä.
Erotuksissa valitaan teuraaksi menevät porot. Eloonjäävät lääkitään loisia vastaan ivermektiinillä.
Erotuksia varten porot kootaan aitaan. Moitakurun erotusaita sijaitsee Saariselän kupeessa Inarissa. Kuva: Tarmo Lehtosalo
Porot saapuvat kirnuun ryminällä. Kuva: Tarmo Lehtosalo37-vuotias Jyrkinen on toiminut Inarin kunnaneläinlääkärinä kymmenen vuotta, valmistumisestaan lähtien.
Ensimmäisenä syksynä hän sai poromiehiltä palautetta, että eläinlääkäri juoksee kuin hirvi. Jyrkinen tulkitsi palautteen myönteiseksi.
”Tulin Ivaloon mukamas yhdeksi syksyksi, mutta täällä olen edelleen.”
Juuri vauhdikkaat porotyöt ja Pohjois-Lapin maisemat ovat syitä, miksi Jyrkinen päätti jäädä.
”Tykkään reippaasta käytännön työstä. Asiakkaat Lapissa ovat maanläheisiä”, hän sanoo.
Työkenttää on koko Inari ja Utsjoki.
”Parhaimmillaan olen ajanut vuodessa 70 000 kilometriä”, Jyrkinen kertoo.
Eloonjäävät porot lääkitään loisten häätöä varten. Loislääke annostellaan poroille kaulan alueelle, missä on löysää nahkaa. Kuva: Tarmo Lehtosalo
Jyrkisellä on takin sisällä pullo, josta loislääke kulkee hihassa olevan letkun kautta annostelijaan. Kuva: Tarmo LehtosaloErotukset työllistävät lokakuusta helmi–maaliskuulle saakka. Samalla pyörii kuitenkin vastaanotto Ivalossa.
Potilaina saattaa olla mitä vaan marsusta poroon.
Haastattelupäivänä apua tarvitsee nelivuotias chihuahua Chino, jolta on riehakkaassa leikissä revennyt kannuskynsi.
Jyrkinen joutuu irrottamaan kynnen sarveisen lopulta nukutuksessa, sillä pikkukoira on rauhoituksesta huolimatta pirteä.
Iltapäivän päätteeksi vastaanottoaula täyttyy muistakin vilttiin käärityistä koirista, jotka pääsevät omistajiensa syliin heräilemään toimenpiteen jälkeen.
Ivalolaiset Juhamatti Pulli ja Jutta Lehikoinen toivat chihuahua Chinon eläinlääkärin vastaanotolle revenneen kannuskynnen vuoksi. Kuva: Tarmo Lehtosalo
Venla Jyrkinen poisti kynnen nukutuksessa. Kuva: Tarmo LehtosaloLieksassa varhaislapsuutensa ja Oulussa täysi-ikäiseksi varttunut Jyrkinen vietti opiskeluvuotensa Helsingissä. Hänelle oli selvää, että valmistuttuaan hän haluaa asua ja työskennellä pääkaupunkiseudun ulkopuolella.
Jyrkinen teki eläinlääketieteen kandidaattina sijaisuuksia ympäri Suomen. Yksi mieluisimmista pesteistä oli kunnaneläinlääkärin sijaisuus Nivalassa, missä hän sai hoitaa paljon lehmiä.
”Lehmät ovat minulle sydämen asia. Mummollani oli lehmiä Kestilässä.”
Inarin ja Utsjoen alueella maitotiloja on enää kourallinen, joten navettakeikat ovat Jyrkiselle harvinaista herkkua. Niitä hän kaipaa etelästä, sekä tietenkin omia läheisiään.
”Äitini asuu edelleen Oulussa, jossa tulee käytyä säännöllisesti. Pikkusisko asuu Espoossa”, Jyrkinen kertoo.
”Kaupungin elämäntyyliä en kuitenkaan kaipaa. Toistaiseksi Lappi on pitänyt otteessaan.”
”Lehmät ovat minulle sydämen asia. Mummollani oli lehmiä Kestilässä.”
Vapaa-ajallaan Jyrkinen lähtee ulos luontoon. Hän asuu Saariselällä, jossa on mainiot mahdollisuudet hiihtää, vaeltaa ja pyöräillä.
Myös moottorikelkkailu on vienyt Jyrkisen mennessään.
”Intohimo syttyi ensimmäisenä talvena.”
Jyrkinen kokeili vuokrakelkkaa ja kokeiluksi sen piti jäädäkin, mutta nainen päätyi lajin parissa kilparadoille asti.
Hän on saavuttanut moottorikelkkasprintissä ja -endurossa Suomen-mestaruuden, vaikka on aloittanut moottoriurheilun vasta aikuisiällä.
Lajin parista löytyi myös miesystävä, johon hän tutustui Rovaniemen Kelekkamessuilla.
”Puolisollani on työt Rovaniemellä, joten meillä on kaksi kotia”, Jyrkinen kertoo.
Venla Jyrkisen työmaa ulottuu koko Utsjoen ja Inarin kuntien alueelle.Uskollisena kumppanina Jyrkisen vierellä kulki kymmenen vuoden ajan sekarotuinen Humu-koira.
Humun sairastuttua vakavasti Jyrkinen oli raskaan päätöksen äärellä. Eutanasia tuntui kuitenkin oikealta ratkaisulta: koiran ei tarvitsisi kärsiä yhtään ylimääräistä päivää.
Hän pisti rakkaan nelijalkaisen ystävänsä ikiuneen omin käsin, omassa kodissaan.
Menetyksestä seurannutta surua Jyrkinen käsitteli kirjoittamalla. Vuonna 2021 hän aloitti kirjoittamisen opinnot Jyväskylän avoimessa yliopistossa.
Kurssityönä piti laatia tietokirjasuunnitelma. Jyrkinen tarjosi suunnitelmaa eläinlääkärin tietoa ja omaa kokemusta yhdistävästä teoksesta muutamalle kustantamolle ja hänen ilokseen Otava tarjosi sopimusta.
”Lukijat ovat saaneet tukea koiran viimeiseen matkaan ja suruun.”
Vuonna 2023 julkaistiin Jyrkisen esikoisteos Kumppanina koira. Siinä hän kertoo matkastaan koiranomistajana sekä opintojensa ja työnsä kautta kartuttamastaan kokemuksesta koirista.
”Halusin kirjoittaa luopumisesta”, Jyrkinen taustoittaa.
Palaute kirjasta on ollut pääasiassa myönteistä, hän kertoo.
”Lukijat ovat saaneet tukea koiran viimeiseen matkaan ja suruun.”
Jyrkinen ei kaunistellut pentuvaiheen kielteisiä tuntemuksiaan. Hetkittäin hän jopa katui koiran hankintaa.
Kaksikosta muodostui kuitenkin erottamaton parivaljakko, ja Humu sai kulkea nuoren eläinlääkärin matkassa monilla työkeikoilla.
Uuden koiran hankinta ei ole vielä tuntunut Jyrkisestä ajankohtaiselta, vaikka sitä häneltä usein kysytään.
Venla Jyrkinen
Syntynyt 1987 Lieksassa. Asuu nyt Inarin Saariselällä.
Valmistunut eläinlääketieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 2014.
Suorittanut kirjoittamisen perus- ja aineopinnot Jyväskylän avoimessa yliopistossa.
Kirjoittanut teokset Kumppanina koira (2023) ja Eläinlääkärinä revontulten mailla (2025).
Harrastaa luonnossa liikkumista hiihtäen, vaeltaen, pyöräillen ja moottorikelkkaillen.
Tammikuun 22. päivä ilmestyy Jyrkisen toinen kirja Eläinlääkärinä revontulten mailla. Siinä kirjailija pureutuu syvemmin eläinlääkärin työhön – myös kipukohtiin, kuten uupumukseen ja riittämättömyyden tunteeseen.
”Työ vie ison osan elämästä”, Jyrkinen pohtii. Kunnaneläinlääkäri ei ole työaikalain piirissä. Erotuksissa voi mennä yön pikkutunneille asti ja välimatkat ovat pitkiä.
”Jaksaminen oli äärirajoilla”, Jyrkinen kuvailee työuransa vaihetta, kun tiukka työtahti ajoi uupumukseen.
”Eläinsuojelutyö on henkisesti raskasta. Koin haastavaksi yhdistää valvovan viranomaisen ja praktikon työt.”
Nyt Inarissa on saatu helpotettua työtaakkaa, kun työntekijöitä on saatu lisää ja virkoja pilkottu.
Jyrkinen tekee tällä hetkellä 50-prosenttista työaikaa ja keskittyy pääasiassa eläinten hoitoon.
”Eläinsuojelutyö on henkisesti raskasta. Koin haastavaksi yhdistää valvovan viranomaisen ja praktikon työt. Nyt valvontaeläinlääkärillä on erillinen virka”, Jyrkinen kiittelee.
Jyrkinen tekee nykyisin 50-prosenttista työaikaa ja keskittyy eläinten hoitoon. Valvontaeläinlääkärin töitä on nykyisin vähemmän. Kuva: Tarmo Lehtosalo
Eläinlääkärin työkalupakista löytyy välineet muun muassa kanylointiin. Kuva: Tarmo LehtosaloHaastatteluhetkellä Jyrkinen on saanut pian ilmestyvän kirjansa taittovedoksen käsiinsä.
Hän iloitsee siitä, että työajan vähentymisen johdosta aikaa on nyt enemmän kirjoittamiselle. Uutta kirja-aihetta ei ole vielä mielessä, mutta Jyrkinen haaveilee, että saisi kirjoittaa myös lapsille.
Jyrkinen aloittaa tammikuussa Kantrin kolumnistina. Aiheita riittää ammennettavaksi niin pohjoisen elämänmenosta kuin eläinten ja ihmisten yhteiselosta.
Vauhdikkaat poroerotukset ovat työn suola, vaikka pitkät työrupeamat ajoivat myös uupumukseen. Kuva: Tarmo LehtosaloEsikoiskirjassaan Jyrkinen kertoo, miten Lapin laki tuli ensimmäisenä työtalvena karulla tavalla selväksi.
Itsenäisyyspäivän päivystysvuorossa Utsjoelta tuli soitto, että pihaporoa oli raadellut naapurin koira.
”Poro on nyt pahasti verillä ja vaatii tikkausta. Sen koiran minä ammuin”, poromies totesi puhelimessa.
Lähtötietojen perusteella paikalle ajaminen hieman hirvitti, mutta perillä odottivatkin naapurukset sulassa sovussa.
Kun poron nahka oli pihavajassa parsittu kasaan ja koiran ruumis nostettu eläinlääkärin autoon, poromiehen tuvassa juotiin yhdessä itsenäisyyspäiväkahvit.
Kun poron nahka oli pihavajassa parsittu kasaan ja koiran ruumis nostettu eläinlääkärin autoon, poromiehen tuvassa juotiin yhdessä itsenäisyyspäiväkahvit.
Eläinlääketiede menee jatkuvasti eteenpäin ja leikkaussaleissa pystytään tekemään yhä monimutkaisempia operaatioita.
Lapissa tarvetta on kuitenkin nopeajalkaiselle ja rivakasti ompelevalle moniosaajalle.
”Haaveilen, että saisin jatkaa kirjoittamista. Se on luovaa työtä käytännön hommien ohessa.”
Lappi on pitänyt Venla Jyrkisen otteessaan. Kuva: Tarmo Lehtosalo- Osaston luetuimmat
