• Kurpitsapellolla seisovat Santra (vas.) ja Sofia Lähteenmäki eivät muista, että heillä olisi koskaan ollut suuria erimielisyyksiä. Yhdessä yrittäminen on edelleen yli 10 vuoden jälkeen mukavaa.
    Kurpitsapellolla seisovat Santra (vas.) ja Sofia Lähteenmäki eivät muista, että heillä olisi koskaan ollut suuria erimielisyyksiä. Yhdessä yrittäminen on edelleen yli 10 vuoden jälkeen mukavaa. Kuva: Fanny Niittymaa

    Lähteenmäen siskokset luotsaavat 150 hehtaarin vihannestilan lisäksi kahta muuta firmaa ja miljoonien liikevaihtoa sovussa – ”Siskoon voi aina luottaa”

    Santra ja Sofia Lähteenmäen 150 hehtaarin vihannestilalla ei tartuta epäonnistumisiin, vaan opitaan niistä.
    Tilaajalle
    Maatalous|Puutarhatuotanto
    7.8.202604:00
    Fanny Niittymaa
    Säkylä

    Satakunnan ja Varsinais-Suomen rajamailla, Säkylässä ja Oripäässä, on kahden siskoksen omistama Siskosten Vihannestila. Santra ja Sofia Lähteenmäki ovat luotsanneet tilaa vuodesta 2015 lähtien.

    Viljelyalaa on 150 hehtaaria. Kasvatettavia vihanneksia on monia erilaisia ja vihannestukun kautta kymmeniä.

    ”Kaikki viljelyssä olevat kasvit ovat meille tärkeitä, joten emme osaa nostaa yhtä kasvia tärkeimmäksi. Sellaista on turha viljellä, mikä ei ole tärkeää”, Santra Lähteenmäki toteaa.

    Valikoimaa ja alaa on kasvatettu vuosien aikana. Heinäkuussa sesongissa olivat jäävuorisalaatti, kesäkurpitsa, sipuli ja tilli. Elokuussa vuorossa ovat kyssäkaali, lanttu ja punajuuri.

    ”Kaikki viljelyssä olevat kasvit ovat meille tärkeitä, joten emme osaa nostaa yhtä kasvia tärkeimmäksi. Sellaista on turha viljellä, mikä ei ole tärkeää.”

    Santra Lähteenmäki

    Vihannestilan lisäksi siskoksilla on kaksi muuta yritystä: Kankaanrannan Vihannes ja Tuorex.

    Kankaanrannan Vihannes on vihannestukku, joka myy ja välittää noin 30 vihannestilan tuotteet. Se hoitaa myös kauppakunnostuksen. Tuorex hoitaa etämyynnin viljelijän puolesta keskustukuille.

    Siskoksilla on selkeä työnjako: Sofia hoitaa vihannekset pellolta varastoon, ja Santra varastosta myyntiin kuluttajille.

    Tilakoko on kasvanut niin suureksi, etteivät he enää pysty tuuraamaan toisiaan loma-aikoihin. Tilalla on parisenkymmentä vakituista työntekijää, joille vastuita voi jakaa.

    ”Voimme hyvillä mielin luottaa vakituisiin työntekijöihimme myös loma-aikoina”, Santra hymyilee.

    ”Haluamme ajatella, miten asioissa voidaan onnistua sen sijaan, että miten voidaan epäonnistua.”

    Santra Lähteenmäki

    Maaliskuun puolivälistä lokakuun loppuun työvoimaa on yhteensä reilu 100 ihmistä. Suurin osa kausityövoimasta on ukrainalaisia.

    Majoitustiloiksi on kunnostettu Juvankosken kylällä tyhjilleen jääneitä taloja. Osa kausityöntekijöistä asuu vuokralla Säkylän keskustassa ja kulkee sieltä töihin.

    Alan heikko suhdanne vaikuttaa tietysti myös vihannestilan kannattavuuteen. Siskosten mielestä maatalouden ahdingosta puhutaan kuitenkin nykyään liikaa.

    ”Haluamme ajatella, miten asioissa voidaan onnistua sen sijaan, että miten voidaan epäonnistua”, Santra toteaa.

    Sofia (oik.) ja Santra Lähteenmäen Siskosten Vihannestilalla työnjako on selkeä: Sofia hoitaa vihannekset pellolta varastoon ja Santra varastosta myyntiin ja kuluttajille.
    Sofia (oik.) ja Santra Lähteenmäen Siskosten Vihannestilalla työnjako on selkeä: Sofia hoitaa vihannekset pellolta varastoon ja Santra varastosta myyntiin ja kuluttajille.  Kuva: Fanny Niittymaa

    Isolla tilalla tapahtuu monenlaista päivän aikana. Kahta samanlaista työpäivää ei ole.

    ”Maataloudessa on valtavasti asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Heinäkuun alkupuolella vettä tuli moninkertaisesti tavanomaiseen verrattuna, eikä pelloille sen vuoksi päästy viikkoihin kitkemään. Sään kanssa on vain elettävä ja ratkaistava siitä seuraavat haasteet”, Sofia toteaa.

    Rikkaruohot kitketään tilalla pääsääntöisesti käsin. Kasvinsuojeluaineita käytetään maltillisesti, tällä hetkellä enintään kolmannes lain sallimasta määrästä.

    Tehtävää on kesäkaudella loputtomasti, eikä silloin ole juurikaan aikaa lomailla. Talvella sesongin ulkopuolella siskokset lepäävät ja keräävät voimia seuraavaan kauteen.

    ”Tekeminen ei lopu milloinkaan. On tärkeää pohtia, mihin asioihin voi itse vaikuttaa ja kuinka paljon. Asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen ja keskityttävä tärkeimpiin. Ilman priorisointia voi polttaa itsensä loppuun”, Santra pohtii.

    Vihanneksia kasvatetaan Juvankoskessa jo kolmannessa polvessa. Tilan perusti 1950-luvulla siskosten isoisä, ja heidän isänsä Jukka pyöritti maatilaa vuoteen 2015 asti. Siskokset tottuivat maatilan töihin jo nuorena.

    ”Taskurahaa ei tullut, jos ei kitkenyt tai pakannut vähän tilliä”, Sofia nauraa.

    Maanviljelijän ammattiin päätyminen ei kuitenkaan ollut lapsena itsestään selvää.

    ”Tilan jatkaminen tuntui lapsena ja nuorena hienolta mahdollisuudelta, mutta siihen ei ollut pakko tarttua”, Santra kertoo.

    Päätös tuli ajankohtaiseksi vuonna 2008, kun he olivat parikymppisiä. Sukupolvenvaihdos tehtiin vähitellen useiden vuosien aikana, ja omistajuus siirtyi kokonaan vuonna 2015, jolloin maatalousyhtymä Siskosten Vihannestila perustettiin.

    ”Taskurahaa ei tullut, jos ei kitkenyt tai pakannut vähän tilliä.”

    Sofia Lähteenmäki

    Isä Jukka koulutti siskokset työhön pala palalta. He ovat saaneet tärkeitä oppeja isän lisäksi koulutuksista ja maatalousmatkoilta ulkomailta.

    ”Paljon olemme oppineet myös kantapään kautta. Silloin ainakin oppii kerrasta”, siskokset nauravat.

    Yhdessä tekeminen ja yrittäminen on yli 10 vuoden jälkeen edelleen mukavaa.

    ”On vaikea kuvitella pyörittävänsä yritystä kenenkään muun kanssa. En muista, että meillä olisi koskaan ollut suuria erimielisyyksiä”, Sofia pohtii.

    ”Siskoon voi aina luottaa”, Santra hymyilee.

    *Otsikkoa tarkennettu 7.8. kello 8.15.

    Maatalousyhtymä Siskosten Vihannestila

    Kolmannen polven vihannestila Säkylän ja Oripään rajalla

    Tilan omistavat siskokset Santra ja Sofia Lähteenmäki

    Perustettu 1950-luvulla

    Avomaanvihanneksia 150 hehtaaria

    Muita siskosten yhtiöitä Kankaanrannan Vihannes oy ja Tuorex oy

    Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto 17,5 miljoonaa (2025)

    Vakituisia työntekijöitä noin 20, kesäkaudella yhteensä yli 100 työntekijää

    Lisää aiheesta
    • Ville (vas.), Sonja, Elli ja Juha Pyy pyörittävät mittavaa vihannestilaa, jonka toimintaan oikealla oleva Onni Pyy on myös tervetullut, mikäli hän haluaa. Perhe on tyytyväinen kesään. Sadetustakaan ei tarvittu, mikä on melkoinen helpotus.

      Puutarhatuotanto | Porkkana on Pyyn maatilan tärkein kasvi – näin tilan vastuut on jaettu perheen kesken

      Tilaajalle
    • Tomaatit, kurkut, yrtit ja marjat eivät tuota satoa ilman ammattitaitoa.

      Puutarhatuotanto | Minulla on 2  700 puutarhaa – jokainen niistä tuottaa suun- ja silmänruokaa suomalaisille

    • Hilla Kaarlela, Helmi Penttilä ja Elle Penttilä ovat Penttilän perunasiskot, jotka viljelevät ruokaperunaa Kalajoella.

      Yritykset | Siskokset viljelevät yhtä Suomen suurimmista perunatiloista: ”Vahvuudet ja osaamisalueet jakautuvat luonnollisesti”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    vihannestila
    maatalous
    vihannesviljely
    perheyritys
    Siskosten Vihannestila
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle