• PTT: Ruuan hinta nousee edelleen yleistä kustannustasoa nopeammin, mutta viimevuotista hitaammin

    Maatalouden kannattavuus pysyy heikkona ja tilojen väliset erot taloustilanteessa suurenevat.
    Kotitaloudet reagoivat hintojen nousuun. Ostoskoriin päätyy yhä useammin halvempia tuotteita ja kaupan omien merkkituotteiden myynti kasvaa.
    Kotitaloudet reagoivat hintojen nousuun. Ostoskoriin päätyy yhä useammin halvempia tuotteita ja kaupan omien merkkituotteiden myynti kasvaa. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Ruoka
    18.4.202310:00
    Satu Lehtonen

    Ruuan hinta nousee tänä vuonna edelleen yleistä inflaatiota nopeammin, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n ennuste.

    Ruuan kuluttajahinnan ennustetaan nousevan noin 7,5 prosenttia, kun yleisesti kuluttajahinnat nousevat PTT:n arvion mukaan noin viisi prosenttia.

    ”Ruuan kuluttajahintojen nousupaineet hellittävät vasta vähitellen”, sanoo tutkimusjohtaja Sari Forsman-Hugg. ”Kustannusten nousu ruokaketjussa on ollut poikkeuksellisen raju, ja se näkyy viiveellä kuluttajahinnoissa, kun hintamuutoksia viedään läpi koko ruokaketjun matkalta.”

    ”Tänä vuonna myös korkojen nousu sekä tehdyt palkkaratkaisut näkyvät ruokaketjunkin kustannuksissa”, Forsman-Hugg sanoo.

    PTT:n ennuste perustuu oletukseen, että Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan jatkuu nykyisellään. Pahin shokki on tutkimuslaitoksen mukaan jo koettu, ja markkinat sopeutuvat valitsevaan tilanteeseen. Sodan tilannekuva voi kuitenkin muuttua nopeasti, mistä voi seurata markkinahäiriöitä.

    Maatiloille viime vuosi oli äärimmäisen vaikea tuotantopanosten rajun hinnannousun vuoksi, PTT toteaa. Lannoitteiden hinnat kohosivat yli 80 prosenttia, ja sähkön hinnasta ja riittävyydestä oli suuria huolia erityisesti syksyllä sekä alkutalvesta.

    Tänä vuonna tuotantopanosten hinnat laskevat merkittävästi, mutta lainakorkojen nousu lisää kustannuksia erityisesti isoja investointeja tehneille tiloille.

    ”Kustannustaso jää aikaisempia vuosia korkeammaksi, mikä heikentää kannattavuutta etenkin kotieläintiloilla. Maatalouden kannattavuus pysyy heikkona, ja tilojen väliset erot taloustilanteessa suurenevat”, kertoo vanhempi maatalousekonomisti Päivi Kujala.

    Erityisesti sikatilojen pärjääminen puhutti viime vuonna. Kustannusten nousu ja viime vuoden talousahdinko näkyvätkin erityisesti sianlihan, mutta myös naudanlihan tuotannon vähenemisenä.

    Kuluttajakysynnällä on suuri vaikutus. Inflaatio ja heikko ostovoima yhdessä korkean lihan hinnan kanssa laskevat sian- ja naudanlihan kysyntää ja siirtävät kulutusta halvempiin ruhonosiin.

    Tuontilihan kulutus on kasvanut muun muassa ruokapalvelu- ja ravintolasektorin palautuessa pandemiasta.

    ”Lihan tuottajahinnoissa on laskupainetta, mutta niiden odotetaan pysyvän tavanomaista korkeammalla tasolla tänä vuonna, jotta elintarviketeollisuus saa varmistettua kotimaisen raaka-aineen saatavuuden”, maatalousekonomisti Mauri Yli-Liipola kertoo.

    Lisää aiheesta
    • Nurmityökoneiden markkinoilla selvin trendi on yksikkökoon kasvu ja ajosilppuriin perustuvien koneketjujen lisääntyminen.

      Maatalouskoneet | Näin maitotilojen taloustilanne näkyy nurmikonekaupassa: Markkinat laskussa, koska tiloilla ei ole mahdollisuuksia investoida

      Tilaajalle
    • Suomalaisen maatalouden kannattavuus on jo pitkään heikentynyt ja viime vuosien kriisit ovat koetelleet sitä rajusti.

      Maatalous | Esitys: Viennin ja tuottajaorganisaatioiden edistäminen sekä tuontiriippuvuuden vähentäminen turvaisivat ruuantuotantoa uudessa hallitusohjelmassa

      Tilaajalle
    • Säästölistan mukaan vastaisuudessa on syytä linjata, kuinka paljon eri tuotantosuuntien tuotanota tarvitaan ja onko maataloustukia tarkoitus kohdentaa koko maan alueelle. MTK:n Åbergin mukaan nykyistä tuotantomäärää ei voitaisi ylläpitää tukien laskiessa nopeasti.

      Maatalous | Rajuja leikkauksia maatalouteen valtiovarainministeriön säästölistalla - "Valot sammuisivat ensimmäisenä itärajalla", MTK:n Åberg kommentoi

    • Risto Lahti aloitti Atria-leiriin kuuluvien Itikan ja Lihakunnan osuuskuntien toimitusjohtajana elokuussa 2019. Risto Lahti kuvattuna kotitilansa sikalassa.

      Talous | Lihataloille tuli euroja mutta ei kannattavuutta

      Tilaajalle
    • Talven eväät valmiina. Karkearehut, erityisesti nurmirehut, ovat suomalaisnautojen ruokinnan perusta. Soijaa ne eivät syö.

      Lihantuotanto | Nurmi on yksi suomalaisen nautakarjatalouden vahvuuksista, heikko kannattavuus taas yksi haasteista

    Artikkelin aiheet
    ruuan hinta
    maatalous
    PTT
    inflaatio
    elintarviketeollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle