• Lihataloille tuli euroja mutta ei kannattavuutta

    HKScanin takamatka Atriaan piteni vaikeana tilivuotena.
    Tilaajalle
    Risto Lahti aloitti Atria-leiriin kuuluvien Itikan ja Lihakunnan osuuskuntien toimitusjohtajana elokuussa 2019. Risto Lahti kuvattuna kotitilansa sikalassa.
    Risto Lahti aloitti Atria-leiriin kuuluvien Itikan ja Lihakunnan osuuskuntien toimitusjohtajana elokuussa 2019. Risto Lahti kuvattuna kotitilansa sikalassa. Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset|Talous
    3.3.202306:00
    Kimmo Lundén

    Elintarvikeyhtiöillä Atrialla ja HKScanilla tilivuosi 2022 oli monella tapaa poikkeuksellinen. Liikevaihdot kasvoivat kummallakin yhtiöllä, mutta selittävänä tekijänä oli kuluttajahintojen nousu eli inflaatio. Kiloissa tavaraa toimitettiin vähittäismyyntiin vähemmän.

    Kustannusnousun perässä yhtiöt pystyivät nostamaan myyntihintojaan, täysin tässä kuitenkaan onnistumatta.

    Tuottajahinnat nousivat nopeammin kuin myyntihinnat. Myyntihintojen nousu oli koko lihaketjun jatkuvuuden kannalta välttämätöntä.

    Tuloksensa ja kannattavuutensa kanssa kummallakin yhtiöllä on haasteensa. Takamatka pidentyi eritoten HKScanilla, joka heikon kannattavuutensa ja tappiollisen tuloksen vuoksi jättää hallituksen esittämänä osingon jakamatta.

    Atrian hallitus esittää yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,70 euroa osakkeelle Korotus edelliseen vuoteen on seitsemän senttiä.

    Liikkeenjohdon konsultti, LJK Riku Lehtinen laski Maaseudun Tulevaisuudelle Atrian ja HKScanin kassavirtatulokset yhtiöiden taseista.

    Myös rahoitustulokseksi kutsuttu tunnusluku kertoo osakeyhtiön jaksotuksista puhdistetun tuloksen, mikä yhtiöllä on käytettävissään investointeihin, osinkoihin, vieraan pääoman lyhennyksiin ja kassavarojen kasvattamiseen. Muutos kassavirtatuloksessa ennakoi yhtiön tulosmuutosta, suuntaan tai toiseen.

    Viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet lihataloille vaikeita.

    Kumulatiivisessa tulosvertailussa 2015—2022 Atrian tulos yhteensä on ollut 133 miljoonaa euroa ja HKScanin yhteenlaskettu tappio 193 miljoonaa euroa. Kumulatiiviset tulokset sisältävät alaskirjaukset.

    Pääoman tuotto on matala Atriallakin, keskimäärin kaksi prosenttia vuodessa. HKScanilla pääoman tuotto on keskimäärin ollut miinuksella kolme prosenttia.

    Yhtiö tunnistaa tilanteensa: kannattavuus ei tyydytä. Velkaantumisaste on liian korkea. Jälleen kerran HKScan ilmoittaa keskittyvänsä kannattavuutensa parantamiseen ja ydinliiketoimintaan.

    Velkaantumisastetta pienentääkseen HKScan ilmoitti myyvänsä tappiollisen Baltian liiketoiminnan virolaiselle AS Maas Gruppille. Kaupan odotetaan toteutuvan kuluvan vuoden jälkipuoliskolla. 90 miljoonan euron kauppahinnalla yhtiö lyhentää velkojaan.

    Kriisiyhtiö?

    ”Lyhyellä tähtäimellä se ei sitä ole, mikäli todella tehdään nämä manööverit. Myydään omaisuutta, maksetaan velkaa, kun kovenantit [luottosopimuksen erityisehdot] uhkaavat paukkua”, arvioi kymmeniä vuosia ja tuhansia yhtiöitä analysoinut Riku Lehtinen.

    Lehtinen hämmästelee sitä, miten kauan HKScanin omistajat sietävät tilannetta. Kahdeksan viimeisen vuoden tuloskunnon perusteella yhtiö on Lehtisen näkemyksen mukaan huonosti johdettu, seurattu ja ohjattu.

    ”Yhtiön hallitus ja johto tietävät, mitä pitää tehdä ja mihin keskittyä”, vastaa MT:lle suurinta omistajaa edustavan LSO Osuuskunnan toimitusjohtaja Veikko Kemppi.

    Mitä sitten pitäisi vielä tehdä?

    Johto ja yhtiön hallitus on jo vaihdettu. HKScan vaihtoi toimitusjohtajan viimeksi syksyllä, kun Tero Hemmilä jätti tehtävänsä ja vt. toimitusjohtajana aloitti Juha Ruohola.

    Yhtiön hallituksen nykyinen puheenjohtaja Reijo Kiskola tuli marraskuussa 2018 Mikko Nikulan tilalle, ja Kiskola nousi väliaikaisesti myös toimitusjohtajaksi Jari Latvasen saatua potkut.

    Seuraavaksi osa asiakkaistakin vaihtuu, kun HKScan luopuu Baltian liiketoiminnoistaan.

    Yhtiöiden taseet ja tuloslaskelmat analysoinut Lehtinen arvioi, että HKScan olisi hankinnoissaan Atriaa tiukemmin sidottu omistajiensa eli lihantuottajien osuuskunnan jäseniin.

    Lehtinen tunnistaa lihatalojen tilinpäätöksistä ”omistajien tiukasti sitomat ostokädet”.

    LSO Osuuskunnan toimitusjohtaja Veikko Kemppi ei ymmärrä väitettä:

    ”Yhtiöt hankkivat lihan markkinaehtoisesti ja markkinahintaan”, Kemppi vakuuttaa.

    Atrian toimitusjohtaja Juha Gröhn on samaa mieltä:

    ”Hankinnat pohjautuvat pitkiin sopimuksiin tuottajien kanssa, ja niitä noudatetaan. Hankinnan osuus, joka tulee tiloilta, joiden kanssa meillä ei ole sopimusta, on hyvin vähäinen.”

    Lihatalojen välinen kannattavuusero ei Gröhnin mukaan selity raaka-aineen ostohankinnoilla. Tuottajien siirtymää kilpailijalta toiselle on vähän.

    Gröhn arvioi Atrian teollisen osaamisen olevan suhteellisen hyvässä kunnossa. Myös markkinoilla yhtiö on pärjännyt. Käyttöpääomien, varastojen ja saamisten hallinnan osalta Atria on pärjännyt kilpailijaansa paremmin vuosina 2021—2022.

    Kummallakin yhtiöllä on ollut tarjolla hyvä valikoima myös edullisempia tuotteita, kun kuluttajien ostovoima on hiipunut.

    Kuluttajat arvostavat kotimaista lihaa niin Suomessa, Ruotsissa kuin Tanskassakin.

    Venäjän hyökkäys Ukrainaan vaikutti lihamarkkinoihin, nosti kustannuksia ja inflaatiota. Atrialla pakotteet johtivat lopulliseen vetäytymiseen Venäjän markkinoilta. Yhtiö myi pikaruokaketju-Sibyllan toiminnot Venäjällä. Alaskirjaukset vaikuttivat Atrian Ruotsin tytäryhtiöön.

    Foodservice-myynti on palautunut korona-aikaa edeltävälle tasolle.

    Kumpikin yhtiö on investoinut vahvasti viimeisinä vuosina. Atrialla on valmistumassa historiansa suurin investointi, yhteensä 150 miljoonaa euroa maksavan siipikarjatehtaan rakentaminen Nurmoon. Siipikarjatuotteiden markkina kasvaa.

    Investointitahti on ollut kova, investointien kannattavuus tähän saakka suhteellisen alhainen.

    Lisää aiheesta
    • HKScanin liikevaihto kasvoi kustannusinflaation aiheuttamien myyntihintojen korotusten seurauksena. Konsernin jatkuvien liiketoimintojen tulos puolittui edellisvuodesta. Myytäväksi ilmoitetun Baltian liiketulos arvonalennuksineen romahti lähes 61 miljoonaa euroa tappiolle.

      Talous | HKScanin koko vuoden liiketulos puolittui, myydyn Baltian liiketoimintojen tulos romahti

    • Sianlihan vientimäärät Kiinaan ovat laskeneet.

      Lihantuotanto | Atria: Sopimusten avaaminen kaupan kanssa viime keväänä pelasti kotimaisen lihantuotannon kuilun partaalta – vienti Kiinaan ei vedä, koska Kiina on kasvattanut omaa sianlihan tuotantoaan

      Tilaajalle
    • Lihan vienti Kiinaan on vähentynyt. Atrian kotimarkkinoilla joulumyynti jäi pienemmäksi kuin vuonna 2021.

      Lihantuotanto | Myyntihintojen nousu kasvatti Atrian liikevaihtoa ja nosti myös tuottajahintoja – ”Sekä kasvuun että tulokseen voimme olla tyytyväisiä”

    • HKScanin liiketulos puolittui viime vuonna.

      Elintarviketeollisuus | HKScan julkaisi tilintarkastuskertomuksensa uudelleen ‒ ”Mitään tietoja ei ole muutettu tai täydennetty”

    • HKScanin vt toimitusjohtajan  Juha Ruoholan mukaan lihantuottajan kannalta hintamuutoksia tehdään HKScanissa tarvittaessa viikottain.

      Talous | HKScan: ”Kaupan paluu pitkiin hankintasopimuksiin tuo ennustettavuutta myös teollisuudelle”

      Tilaajalle
    • ”Osuuskuntana tiedämme, että suomalaisilla ja ruotsalaisilla maanviljelijöillä on paljon yhteistä”, sanoo Lantmännen-konsernin hallituksen puheenjohtaja Per Lindahl.

      Maatalousyrittäjät | Näin ruotsalainen jätti-tuottajaosuuskunta teki Suomesta itselleen uuden päämarkkina-alueen ‒ jatkuvatko yritysostot?

    • Atria aikoo viedä naudanlihaa Japaniin Kauhajoen-tehtaaltaan, jossa on naudanlihan leikkaamo ja -käsittelyä.

      Elintarviketeollisuus | Suomalaisyhtiöille naudanlihan vientilupa Japaniin varmistui viimein — Atria: ”Pienestä tämä lähtee liikkeelle”

    • Vientilupa naudanlihalle Japaniin avaa HKScanille vastaavanlaiset mahdollisuudet toimia Japanin markkinoilla kuin sian- ja siipikarjanlihassakin.

      Elintarviketeollisuus | HKScanille naudanlihan vientilupa Japaniin laajentaa myös lihavalmisteiden raaka-ainepohjaa: ”Nakit ja artesaanimakkarat saavat jatkoa suomalaisille erikoisemmista herkuista”

    • Talousjohtaja Jyrki Paapan mukaan HKScan informoi jo ennalta ainakin osaa lainanantajistaan nettovelkaantuneisuuden nousemisesta väliaikaisesti yli lainasopimusehtojen rajojen.

      Elintarviketeollisuus | Analyysi: HKScanin pilkkominen alkoi ‒ heikosti kannattava yhtiö on 362 miljoonan euron velkansa vuoksi rahoittajien armoilla

    • Ruoka | Atrian legendaarinen leikkelemakkara sai uuden reseptin

      Tilaajalle
    • Sininen Lenkki juhlii 60-vuotista taivaltaan.

      Ruoka | Tiesitkö, että Sinisen Lenkin nimi on lähtöisin mustikoista? Makkara täyttää jo 60 vuotta

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle