Maailma muuttui täysin 24.2.2022, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, sanoi Atrian toimitusjohtaja Juha Gröhn keskiviikona järjestetyssä yhtiön vuoden 2022 tulosinfossa.
Maatalouden kustannukset olivat nousseet jo ennen hyökkäystä, mutta sen jälkeen nousu oli jyrkkää.
”Tuottajat olivat viime vuonna kuilun partaalla”, toteaa Atria Suomen toimitusjohtaja Mika Ala-Fossi.
”Pienen keskustelun jälkeen asiakkaat ymmärsivät, että tilanne on muuttunut. Jo tehtyjä sopimuksia avattiin ja kesän hintoja korotettiin”, Gröhn sanoo viime keväänä muun muassa kauppaketjujen kanssa käydyistä neuvotteluista ja tehtyjen sopimusten avaamisesta.
Jo päätettyjen sopimusten avaaminen on poikkeuksellista suomalaisessa ruokaketjussa.
Sopimusten avaaminen oli ratkaisevaa niin Atrialle kuin tuottajille, Gröhn sanoo. Kun Atrian myyntihinnat nousivat, pystyi yhtiö nostamaan tuottajahintojaan.
”Ilman tuottajahintojen korotuksia tilanne olisi tiloilla kestämätön.”
Tuottajahinnat olivat viime syksynä ja tällä hetkellä noin 30 prosenttia vuodentakaista korkeammat. Hintojen hyppäys tapahtui kesän 2022 aikana.
Viime vuonna julkisuudessa spekuloitiin maatilojen konkurssiaallolla. Sellaista ei ole tullut ja lihantuotanto on säilynyt. Gröhn sanoo, että on kuitenkin aikaa myöten olemassa riski tuotannon vähenemisestä ja siten lihan saatavuuden vaikeutumisesta.
Osa tiloista pärjää, mutta osalla menee hyvin huonosti. Hajonta kannattavuudessa on suurta riippuen esimerkiksi milloin investointeja on tehty.
Sianlihan vienti Kiinaan on vähentynyt. Kiina on onnistunut kasvattamaan omaa tuotantoaan.
Ruholihaa ei ole nyt viety Kiinaan, sillä sen hinta on heikko, Gröhn kertoo. Sen sijaan sianlihan sivutuotteilla hinnat ovat hyvät ja niitä viedään.
Gröhn ei usko viennin Kiinaan tänä vuonna paljon muuttuvan Kiinan oman tuotannon kasvun takia.