• Eroosioherkkien peltojen tunnistamiseen uusi verkkopalvelu

    Alueesta riippuen eroosiota kannattaa torjua eri keinoin. Toimia ovat esimerkiksi talviaikainen kasvipeitteisyys tai suojavyöhykkeet.
    ”Tietyillä alueilla korkea eroosio on keskittynyt vesistöjen välittömään läheisyyteen, kuten useilla Saaristomereen laskevilla joilla, ja toisilla alueilla korkeaa eroosiota esiintyy peltojen eri kohdissa kauempana vesistöistä”, Luken erikoistutkija Timo<strong id="strong-fc9781b3e023671f26bf44be76de3bdc"> </strong>Räsänen sanoo.
    ”Tietyillä alueilla korkea eroosio on keskittynyt vesistöjen välittömään läheisyyteen, kuten useilla Saaristomereen laskevilla joilla, ja toisilla alueilla korkeaa eroosiota esiintyy peltojen eri kohdissa kauempana vesistöistä”, Luken erikoistutkija Timo Räsänen sanoo. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous|Kasvintuotanto
    16.8.202204:00
    Tuure Kiviranta

    Luonnonvarakeskuksen (Luke) kehittämän uuden karttamuotoisen eroosioaineiston ja karttapalvelun avulla eroosion torjuntaa voidaan kohdentaa entistä tehokkaammin, jopa lohkokohtaisesti. Siten voidaan edistää vesiensuojelua koko Suomessa.

    Vesieroosion vähentäminen pelloilta on edellytys vesistöjen ja Itämeren tilan kohentumiselle, sillä eroosion vuoksi vesiin kulkeutuu merkittäviä määriä maa-ainesta ja ainekseen sitoutuneita ravinteita, Luken tiedotteessa sanotaan.

    Eroosio aiheuttaa vesistöjen samentumista, liettymistä ja rehevöitymistä. Eroosio vaikuttaa myös pellon ravinne- ja hiilivarastoihin ja maaperän tuottavuuteen.

    Maatalouden vesistökuormituksen vähentämiseksi on tehty huomattavia toimenpiteitä viime vuosikymmeninä, mutta siitä huolimatta vesistökuormitus ei ole merkittävästi vähentynyt.

    Yhtenä syynä tähän on ollut karttamuotoisen tiedon puute korkean eroosion alueiden esiintymisestä, Luken tiedotteessa sanotaan.

    ”Luonnonvarakeskuksen tuottama uusi aineisto ja karttapalvelu mahdollistavat eroosion torjuntatoimenpiteiden kohdentamisen ja suunnittelun koko Suomen mutta myös yksittäisen peltolohkon tasolla. Vastaavaa mahdollisuutta ei aikaisemmin ole ollut”, kertoo Luken erikoistutkija Timo Räsänen.

    Aineisto ja karttapalvelu kattavat koko Suomen paikallisella tarkkuudella ja niistä voidaan tunnistaa korkean eroosion alueita.

    ”Tietyillä alueilla korkea eroosio on keskittynyt vesistöjen välittömään läheisyyteen, kuten useilla Saaristomereen laskevilla joilla, ja toisilla alueilla korkeaa eroosiota esiintyy peltojen eri kohdissa kauempana vesistöistä”, Räsänen sanoo.

    ”Tämä taas vaikuttaa siihen, kannattaako eroosion vesistökuormitusta torjua esimerkiksi suojavyöhykkeillä vai talviaikaisella kasvipeitteisyydellä ja toimenpiteitä voidaan räätälöidä hyvinkin paikallisesti aineiston korkean tarkkuuden ansiosta”, Räsänen jatkaa.

    Uusi aineisto ja karttapalvelu perustuvat maailmalla laajasti käytettyyn malliin. Malli kuvaa vesieroosiota huomioiden eroosioprosessin tärkeimmät tekijät, kuten sadannan, maalajin, pinnamuotojen, kasvillisuuden ja eroosion torjuntatoimenpiteiden vaikutukset.

    Karttapalvelussa peltojen eroosioherkkyyttä voidaan tarkastella suoraan verkkoselaimella. Se soveltuu esimerkiksi maanviljelijöille, jotka voivat tunnistaa peltojensa eroosioherkkyyden ja valita paikallisia oloja ja tuotantosuuntaansa parhaiten tukevia eroosiontorjuntatoimenpiteitä.

    Palveluun voi tutustua verkossa: https://maatalousinfo.luke.fi/fi/eroosioherkkyyskartta

    Lue myös:

    FAO: 90 prosenttia pintamaasta vaarassa heikentyä vuoteen 2050 mennessä – vuosikymmenen työ maaperän kunnon eteen on jo alkanut tuottaa tulosta

    Maanparannuskuidusta saa pika-apua fosforin huuhtoutumisen hillintään

    Artikkelin aiheet
    eroosioherkät pellot
    karttapalvelu
    vesistönsuojelu
    maatalous
    Luonnonvarakeskus (Luke)
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle