
”Tilanne on katastrofi”, sanoo kasvinviljelytilaa Virolahdella pitävä Mika Värri.
Kahden heikon vuoden jälkeen näyttää siltä, että pelloilta saadaan hyvä sato. Tilanne muuttui afrikkalaisen sikaruton takia, kun rajoitukset tulivat voimaan.
Nyt pääsato jää myymättä, koska ostajat eivät ota sitä tartuntariskin takia vastaan, Värri kertoo.
Värri viljelee entsyymiohraa, joka on mennyt viskin raaka-aineeksi. Lisäksi on rehuhernettä ja kuminaa sekä jonkin verran saneerauskasveja ja luonnonhoitopeltoja.
Kumina on valmista. Sitä päästään puimaan, kunhan tulee sopivat kelit, Värri sanoo. Ohra on myöhäinen lajike, ja sadonkorjuu on elokuun lopussa tai elo–syyskuun vaihteessa.
Värri otti itse yhteyttä ostajiin, kun ASF-tilanteen aiheuttamat rajoitukset astuivat voimaan. Virallisia tiedotteita ei toistaiseksi ole ostajilta tullut.
Mallastamo ilmoitti, ettei ota ohraa vastaan, koska lajittelutähde menee rehutehtaalle. Rehuherneen ostaja on myös ilmoittanut, ettei ota satoa vastaan, Värri kertoo.
Vain kuminan Värri saa myytyä sovitusti.
”Koska viranomaispäätöksellä satoa ei voi käyttää sikojen rehuksi, meiltä meni markkinat umpeen. Tähän odotan korvauksia.”
Erityisesti ohran onnistumisen eteen on tehty paljon töitä, Värri toteaa. On käytetty paljon panoksia, jotta saadaan korkea valkuainen ja ajettu kaikki tarpeelliset tautiaineet.
Nyt panostukset menevät hukkaan.
Värri ei usko, että viljanostajat ryhtyvät mihinkään erityisjärjestelyihin sen sadon suhteen, joka korjataan nykyiseltä ASF-tartuntavyöhykkeeltä.
”Olemme pieni alue, jolta on helppo laittaa ostot kiinni.”
Tilanne todennäköisesti muuttuisi, jos tautia todettaisiin lisää ja tartuntavyöhyke laajenisi. Tällöin myös ostajat joutuisivat pohtimaan erityisjärjestelyitä sadon vastaanottamiseksi, Värri pohtii.
Ostajilta Värri toivoo malttia, etteivät ne tee omia ylitulkintojaan tilanteesta, vaan noudattavat viranomaisten ohjeita.
”Ei voi jäädä tuleen makaamaan.”
Viranomaisilta Värri odottaa nopeaa toimintaa ASF:n saamiseksi kuriin ja itärajan sulkemista.
”Koska viranomaispäätöksellä satoa ei voi käyttää sikojen rehuksi, meiltä meni markkinat umpeen. Tähän odotan korvauksia.”
Afrikkalainen sikarutto ei vaikuta vain tähän kasvukauteen. Värri pohtii jo ensi vuotta.
”Ei voi jäädä tuleen makaamaan. On tehtävä kriisisuunnitelma ja viljeltävä kasveja, joista ei tule rehuksi meneviä sivuvirtoja.”
Tällä alueella on monta kasvinviljelytilaa, jotka ovat keskellä suurta kriisiä, Värri summaa.
Perjantaina 5. päivä elokuuta Mika Värri kertoi MT:lle, että herneelle on löytynyt ostaja.
”Olen tältä osin tyytyväinen.”
Uutista ja sen otsikkoa muokattu 5.8.2026 klo 14.39: lisätty tieto herneenostajasta