• HS: Yaran mukaan Eurooppa on vaarallisen riippuvainen venäläisistä lannoitteista – urean tuonti Venäjältä kasvanut sodan aikana

    Yaran toimitusjohtaja syyttää tilanteesta EU:n korkeita energiakustannuksia ja ilmastopolitiikasta teollisuudelle koituvia kustannuksia.
    Lannoitevalmistajat ovat rajoittaneet tuotantomääriään Euroopassa vuosina 2021–2023 korkean kaasun hinnan takia. Tällä hetkellä kaasu on kohtuuhintaista.
    Lannoitevalmistajat ovat rajoittaneet tuotantomääriään Euroopassa vuosina 2021–2023 korkean kaasun hinnan takia. Tällä hetkellä kaasu on kohtuuhintaista. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Kasvintuotanto
    15.1.202411:11
    Tuure Kiviranta

    Eurooppa on lisännyt vaarallisella tavalla riippuvaisuutta Venäjästä ruuantuotannossa, varoittaa Helsingin Sanomien uutisessa Euroopan suurimman lannoitevalmistajan Yaran toimitusjohtaja Svein Tore Holsether.

    ”Ruuan osalta olemme nyt riippuvaisempia Venäjästä kuin ennen sotaa”, Holsether sanoi tällä viikolla Brysselissä. Toimitusjohtaja oli siellä esittelemässä Yaran toiveita seuraavalle EU-vaalikaudelle.

    Holsetherin huoli on lisääntynyt lannoitetuonti Venäjältä. Heinäkuusta 2022 kesäkuuhun 2023 kestäneellä kaudella ureaa tuotiin Venäjältä EU:hun noin kaksi kertaa enemmän kuin ennen sotaa, HS:n jutussa kerrotaan. Myös typen tuonti EU:hun kasvoi samalla jaksolla ennätyslukemiin, ja suurin tuonnin lähde on Venäjä.

    ”Meidän ei pitäisi olla naiiveja tämän asian suhteen, kun olemme nähneet, kuinka energiaa käytettiin aseena. Tämä on hyvin voimakas ase annettavaksi Putinille, koska jossain vaiheessa hän sitä käyttää”, Holsether sanoo.

    ”Jos kohtaamme uuden sokin lannoitteissa tai ruokapuolella, emme enää voi syyttää Putinia, vaan silloin syy on siinä, ettemme olleet varautuneita.”

    Helsingin Sanomat kertoo Holsetherin syyttävän tilanteesta EU:n korkeita energiakustannuksia ja ilmastopolitiikasta koituvia kustannuksia. Hänen mukaansa ne ajavat paljon energiaa käyttävää tuotantoa EU:n ulkopuolelle.

    Holsether vaatii nyt EU:n ilmastopolitiikan uudistamista. Hän toivoo, että eurovaalien jälkeen aloittava uusi komissio varmistaa eurooppalaisen teollisuuden kilpailukyvyn.

    Helsingin Sanomien mukaan yhtiö ehdottaa, että EU-maat alkaisivat tarjota isoja investointikannustimia yrityksille. Lisäksi se ehdottaa viljelijöille rahallisia kannustimia käyttää lannoitteita, joiden tuotannon hiilijalanjälki on pienempi. Lisäksi yhtiö ehdottaa, että vientiteollisuus saisi päästökaupassa helpotuksia.

    EU:n ulkopuolinen lannoitetuotanto on jo hiilitullien piirissä, mikä suojaa Yaraa ja muita eurooppalaisia lannoitevalmistajia tuonnilta kevyemmän ilmastosääntelyn maista, Helsingin Sanomat kertoo. Holsetherin mukaan EU:n pitäisi varmistaa myös yritysten kilpailukyky vientimarkkinoilla.

    Yara ja Holsether ovat tasaisesti pitäneet keskustelua yllä ruokaturvasta Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Norjalainen Yara teki vuonna 2022 loistotuloksen, kun lannoitteiden hinnat nousivat ennätyskorkeiksi kaasun hinnan noustua hurjasti.

    Lannoitevalmistajat ovat rajoittaneet tuotantomääriään Euroopassa vuosina 2021–2023 korkean kaasun hinnan takia. Tällä hetkellä kaasu on kohtuuhintaista. Nyt kaasu maksaa Euroopassa noin 30 euroa megawattitunnilta. Vuosi sitten hinta oli kaksinkertainen ja pahimmillaan viime vuosina kymmenkertainen nykyiseen verrattuna.

    Lisää aiheesta
    • Valmiiden lannoitteiden tuonti Venäjältä on supistunut huomattavasti, lokakuussa noin neljäsosaan aiemmasta. Kuvassa Kuibyshevazotin ammoniakintuotantolaitos Samaran alueella Venäjällä.

      Talous | Suomeen on tuotu Venäjältä miljoonien eurojen arvosta maatalouden raaka-aineita sodan aikana – Yara: ”Se on haastava asia”

      Tilaajalle
    • Venäläisille lannoiteraaka-aineille löytyy vaihtoehtoja, mutta mihin hintaan? Kuva on Yaran Uudenkaupungin tehtaalta.

      Typpilannoitteiden tärkeintä raaka-ainetta ei valmisteta Suomessa lainkaan – 80 prosenttia ammoniakista tulee Venäjältä

      Tilaajalle
    • Kari Koppelmäen väitöskirjan tulosten perusteella kestävä ruokajärjestelmä koostuu biomassan, ravinteiden ja energian integraatiosta sekä monivuotisten viljelykasvien käytöstä biomassan tuottamiseen ja biologiseen typensidontaan.

      Maatalous | Väitöskirja: Ruuantuotannon paikallistaminen ja maatilojen biokaasu korjaisivat maailmanlaajuisia ongelmia

    • Heikentyneeseen tulokseen vaikuttaa yhtiön mukaan nitraatin laskenut hinta Euroopassa.

      Maatalouspolitiikka | Typpimarkkinat notkahduttivat Yaran tulosta — typen tuotantoa voidaan joutua rajoittamaan, yhtiö varoittaa

    • Viljelijät vähensivät lannoiteostojaan viime vuonna.

      Maatalous | Yara maksaa omistajilleen yli viiden euron osingot osakkeelta, kohonneet myyntihinnat korvasivat myyntimäärien laskun ja kustannusten nousun

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Yara
    EU-energiapolitiikka
    lannoitteet
    Venäjä
    ruokaturva
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle