• Maitovuosi 2023: Juustoja valmistettiin entistä enemmän, luomumaitotilojen määrä sukelsi alle sadan

    Suomen maidontuotanto koki muutoksia viime vuonna: tuotettujen maitolitrojen määrä laski niukasti mutta tuottajien määrä sitäkin enemmän. Viime vuoden lopussa Suomessa oli noin 4 200 maidontuottajaa, mikä on kahdeksan prosenttia edellistä vuotta vähemmän.
    Viime vuonna Suomessa valmistettiin jugurtteja vajaan 108 miljoonan kilon verran.
    Viime vuonna Suomessa valmistettiin jugurtteja vajaan 108 miljoonan kilon verran.  Kuva: Jarno Mela
    Maatalous|Maidontuotanto
    19.2.202410:30
    Maija Ala-Siurua

    Viime vuonna Suomessa tuotettiin maitoa tuotettiin 2 174 miljoonaa litraa, mikä on vajaa prosentin vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Maidontuottajien määrä väheni vuoden aikana kahdeksalla prosentilla. Vuoden lopussa heitä oli noin 4 200, ilmenee Luonnonvarakeskus Luke tuoreesta tilastosta.

    Luomumaitoa tuotettiin hieman yli 73 miljoonaa litraa eli yhdeksän prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Luomumaidontuottajien määrä väheni viidenneksellä viime vuoden aikana. Ensimmäisen kerran 2000-luvulla tuottajien määrä tippui alle sadan, vuoden lopussa heitä oli 99. Eniten luomumaidontuottajia on tällä vuosituhannella ollut vuonna 2003, jolloin heitä oli 182.

    Tuoretuotteiden valmistus väheni viime vuonna kaikkiaan kaksi prosenttia

    Viime vuonna nestemäisiä maitoja valmistettiin noin 515,3 miljoonaa kiloa, mikä on kolme prosenttia edellisvuotta vähemmän. Myös piimämäärä väheni parilla prosentilla, niitä valmistettiin noin 39 miljoonaa kiloa. Kermojen valmistus pysyi vuoden 2022 lukemissa ollen hitusen 46 miljoonaa kiloa.

    Hapatettujen kermavalmisteiden määrä kasvoi viime vuonna kaksi prosenttia kivuten lähes 14 miljoonaan kiloon. Viilit sen sijaan olivat alamäessä neljä prosenttia, niitä valmistettiin noin 12 miljoonaa kiloa. Jugurttienkin tuotanto väheni prosentin verran ollen vajaa 108 miljoonaa kiloa.

    Muut tuoretuotteet kipusivat viime vuoden 51 miljoonalla kilollaan 11 prosenttia edellisvuotta suurempaan valmistusmäärään.

    Voita valmistettiin prosentin verran edellisvuotta enemmän eli vajaa 48 miljoonaa kiloa. Juustoja puolestaan tehtiin kolme prosenttia vuotta 2022 enemmän, lähes 85 miljoonaa kiloa.

    Lisää aiheesta
    • Sorkkaterveydessä Eurassa sijaitseva Mäkitalon tila on Suomen kärkeä. ”Parret pidetään kuivina”, Mika Höynälä kertoo. ”Poistoja ei ole huonojen sorkkien takia tarvinnut tehdä miesmuistiin.”

      Maidontuotanto | ”Lehmä on elämän äiti” – maailman maitotilat muuttuvat mustavalkoisiksi, mutta Eurasta löytyy tila, jossa uskotaan suomenkarjan voimaan

    • Kysyntä maitotuotteille on maailmalla edelleen sen verran heikkoa, että markkinoilla ei uskota hintojen merkittävään nousuun.

      Maidontuotanto | Vähentynyt maidontuotanto on tuonut hintoihin nousuvirettä – Arla nosti tuottajahintaa Ruotsissa ja Tanskassa

      Tilaajalle
    • Maidonkeräilijöitä Intian New Delhissä viime tammikuussa.

      Maidontuotanto | Tiesitkö? Intia tuottaa lähes neljänneksen koko maailman naudanmaidosta

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lypsyrobottien määrä kasvaa tiloilla. Viiden vuoden päästä robottitiloja ennustetaan olevan 1 800, kirjoittaa Erkki Holma. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Maidon tuottaminen jää harvojen käsiin – ”Vaikka lypsy automatisoidaan, työmäärä ei paljoa vähene”

  • Veikko Jokitalo kehittää tilaansa talousosaajan silmin.

    Koneviesti | Talousmies maidontuottajana – Veikko Jokitalo panostaa talouden suunnitteluun ja arjen prosessien kehittämiseen

  • Koneviesti | Luken tutkimusnavetan uudistus vie lehmien ruokinnan uudelle tasolle

    Tilaajalle