
Venäjän ja Yhdysvaltojen satonäkymät ovat heiluttaneet hintoja viljapörsseissä reilun kuukauden ajan.
Korkeimmillaan hinnat kävivät tällä erää toukokuun lopussa. Tuolloin Euronext-viljapörssissä vehnän hinta kohosi 270 euroon tonnilta.
Kesäkuun alussa hinnat ovat laskeneet. Suurin syy on ollut Yhdysvaltojen tällä hetkellä erittäin hyviltä vaikuttavat kasvustot. Lisäksi Venäjälle ennustetaan sateita.
Yhdysvaltojen maatalousministeriön Usdan mukaan liittovaltion vehnä- ja maissikasvustoista valtaosa on nyt hyvässä tai erinomaisessa kunnossa.
Soijan kylvöt ovat edenneet keskimääräistä nopeammin. Syysvehnän puinnit ovat jo alkaneet osissa Yhdysvaltoja.
Yhdysvaltojen maissisadon arvioidaan vastaavan 31 prosenttia koko maailman maissisadosta ja 16 prosenttia kaikesta viljantuotannosta kaudella 2024/2025. Siten sillä on jatkossakin paljon merkitystä hintoihin, kuinka sato siellä kehittyy.
Viljapörsseissä sijoittajat välillä kotiuttavat voittojaan, mikä näkyy hintojen laskuna.
Venäjän vehnäsadoksi ennustetaan nyt noin 85 miljoonaa tonnia. Kevättalvella ennusteet olivat yli 90 miljoonaa tonnia, mutta kuivuus ja pakkaset ovat sen jälkeen syöneet satonäkymiä.
Toukokuussa satoennusteiden pieneneminen Venäjällä oli suurin syy hintojen nousuun. Nyt kohentuneet sääolot Venäjällä sekä Yhdysvaltojen ja muun muassa Australian hyvät satonäkymät ovat tasoittaneet hintanäkymiä.
Lisäksi viljapörsseissä sijoittajat välillä kotiuttavat voittojaan, mikä näkyy hintojen laskuna.
Brittiläinen maatalouden asiantuntijajärjestö Ahdb muistuttaa myös siitä, että jossain vaiheessa kysyntä lähtee yleensä aina laskuun, jos hinnat nousevat korkeiksi. Kun kysyntä lähtee vähenemään, kääntyvät hinnatkin laskuun ja markkinat etsivät uuden tasapainon.
Viljojen hinnat nousivat toukokuussa maailmalla keskimäärin yli kuusi prosenttia huhtikuusta.
Perjantaina hinnat avasivat laskuun Euronext-viljapörssissä.
Päivän aluksi vehnän syyskuun noteeraus painui alle 245 euron tonnilta. Marraskuun rapsifutuuri oli alle 480 euroa, kun se toukokuussa ehti ylittää 500 euroa.
Elokuun maissifutuuri oli perjantaina keskipäivästä 220 euroa tonnilta. Toukokuussa hinta kävi yli 230 euron.
YK:n ruoka- ja maatalousjärjestön (Fao) ruuan hintaindeksin mukaan viljojen hinnat nousivat toukokuussa maailmalla yli kuusi prosenttia huhtikuusta. Silti hintaindeksi jäi noin kahdeksan prosenttia vuodentakaista matalammalle.