• Katso, missä kipsiä voi hakea!

    Peltojen kipsikäsittelyn ja kipsineuvonnan haku on auennut soveltuvilla alueilla koko maassa. Tällä hakukierroksella kohdennus painottuu sinne, missä hyödyt vesiensuojelulle ovat suurimmat.
    Kipsikäsittely on tiloille ilmaista KIPSI-hankkeen kautta.
    Kipsikäsittely on tiloille ilmaista KIPSI-hankkeen kautta.  Kuva: Carolina Husu
    Maatalous|Maatalous
    1.12.202214:00
    Terhi Torikka

    Viljelijöille maksutomman peltojen kipsikäsittelyn haku on avautunut.

    Kipsikäsittelyn avulla pystytään tuoreen raportin mukaan vähentämään peltomailta huuhtoutuvan kokonaisfosforin kuormitusta noin 30 prosentilla ja kiintoaineskuormaa noin puolella. Myös pelloilta tulevan orgaanisen hiilen aiheuttama kuormitus vähenee noin puolella. Vaikutus kestää noin viisi vuotta, eikä haittoja peltomaalle tai kasvustolle ei ole havaittu.

    Kipsin hakuun soveltuvia alueita on Pohjois-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Varsinais-Suomen, Pirkanmaan, Hämeen, Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen ELY-keskusten alueilla. Omien peltolohkojen tilanteen voi tarkastaa KIPSI-hankkeen karttapalvelusta.

    Kipsin hakuun soveltuvia alueita on Pohjois-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Varsinais-Suomen, Pirkanmaan, Hämeen, Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen ELY-keskusten alueilla.

    KIPSI-Hanke alkoi vuonna 2019 Saaristomeren valuma-alueella. Vuonna 2022 kipsihaku laajeni koko rannikkoalueelle. Kipsin levitys rahoitetaan EU:n elpymisvälineen ja Vesiensuojelun tehostamisohjelman rahoituksella. Käsittely on verovapaata, eikä vaikuta maataloustukiin.

    Viime kesän nousseet kustannukset ja yllättävän suuret hakumäärät johtivat siihen, että tällä hakukierroksella kipsikäsittelyä kohdennetaan aiempaa tarkemmin vuonna 2022 laajentuneella hankealueella. Kohdennus painottuu sinne, missä kipsinlevityksen hyödyt vesiensuojelulle ovat suurimmat. Tämä perustuu maatalouden kuormituksen vesistöihin aiheuttamaan paineeseen.

    ”Arviointi kohdentamisesta on tehty yhdessä ympäristöministeriön ja alueellisten ELY-keskusten vesienhoidon asiantuntijoiden kanssa”, kertoo KIPSI-hankkeen projektipäällikkö Minna Kolari tiedotteessa. Hanketta koordinoi Varsinais-Suomen Ely-keskus.

    Tällä hakukierroksella kipsikäsittelyä kohdennetaan aiempaa tarkemmin vuonna 2022 laajentuneella hankealueella.

    Saaristomeren alueella haku avautuu kaikille alueen viljelijöille. Siellä tavoitteena on levittää kipsiä vielä noin 25 000 hehtaarille. Muilla rannikkoalueilla rahoitusta riittää vielä noin 10 000 hehtaarin levittämiseen.

    Saaristomeren alueella haku avautuu kaikille alueen viljelijöille.

    Kipsiä levitettiin viime kesänä myös osissa Kaakkois-Suomea. Tämä kuva on Kouvolan Elimäeltä.
    Kipsiä levitettiin viime kesänä myös osissa Kaakkois-Suomea. Tämä kuva on Kouvolan Elimäeltä.  Kuva: Carolina Husu

    ”Alueilla, joilla maatalouden kuormitus ja peltomaan huuhtoutuminen on voimakasta, kuormitusta voidaan kipsin avulla vähentää kustannustehokkaasti ja nopeasti. Kipsin levityksen ohella pelloilla on syytä jatkaa muita vesiensuojelutoimia”, Kolari sanoo.

    Kipsikäsittelyn vaikutuksia seurataan hankkeessa vedenlaadun mittauksilla eri puolilla Suomea.

    Kipsinlevitystä sekä maksutonta tilakohtaista kipsineuvontaa voi hakea aluehallinnon asiointipalvelusta: www.kipsinlevitys.fi. Neuvontaa saa ProAgrian kautta. Levityksen hoitaa KIPSI-hankkeen kilpailuttama urakoitsija.

    Lisää aiheesta
    • Kipsin levitystä Kouvolan Elimäellä syyskuussa.

      Maatalouden ympäristötoimet | Tutkimus vahvistaa: Peltojen laaja kipsikäsittely vähentäisi fosforihuuhtoumaa Itämereen

    • Elimäkeläisellä Helkalan tilalla levitettiin viime viikolla kipsiä noin 50 hehtaarille. Levityksen jälkeen pellolle suositellaan kevyttä muokkausta.

      Maatalous | Kipsi kiinnostaa tiloja myös sisämaassa ‒ käytön ehtona mereen päätyvä valuma-alue

    • Kipsin levitystä Perniössä elokuussa 2020.

      Maatalouden ympäristötoimet | Viljelijät innostuivat hakemaan maksutonta kipsikäsittelyä, haku vielä auki Saaristomeren valuma-alueella

    Artikkelin aiheet
    kipsikäsittely
    vesiensuojelu
    maatalous
    ELY-keskus
    KIPSI-hanke
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen