• Ryskypäivät käynnissä Ylivieskassa: Vetoletkulevityksellä on kysyntää

    Perjantaina ja lauantaina pidettävillä Ryskypäivillä on riittänyt vierailijoita.
    Juhana (vas.) ja Matias Ylikoski Kosken Kone Oy:stä toteavat, että tehokkaaseen siirtokalustoon investoimalla työhuippuja on saatu tasatuksi ja vetoletkulevitys onnistuu kaukaisillekin lohkoille.
    Juhana (vas.) ja Matias Ylikoski Kosken Kone Oy:stä toteavat, että tehokkaaseen siirtokalustoon investoimalla työhuippuja on saatu tasatuksi ja vetoletkulevitys onnistuu kaukaisillekin lohkoille. Kuva: Visa Vilkuna
    Maatalous|Maatalouskoneet
    31.3.202314:31
    Visa Vilkuna
    Ylivieska

    Perjantain kaunis auringonpaiste ja pikkupakkanen houkutteli paikalle muutamia tuhansia kävijöitä.

    Konekentällä pääpaino oli lannankäsittelylaitteissa. Etenkin vetoletkulevittimet ovat lisänneet suosiotaan.

    Kosken Kone Oy:n Matias Ylikosken mukaan vetoletkua käyttämällä maa ei tiivisty haitallisesti, kuten raskailla lietevaunuilla ajettaessa saattaa helposti käydä. Yritys on investoinut mittavasti siirtokalustoon, jolloin vetoletkulevitystä voidaan tehdä kannattavasti jopa 20 kilometrin päähän varsinaisesta lietealtaasta. Siirtokalusto tasaa myös työllistymistä, sillä talvisin kuorma-autoilla siirretään lietettä maatilojen talouskeskusten säiliöistä viljelylohkoilla oleviin etäsäiliöihin.

    Maatilan Kone Oy:n Jani Rantanen kertoo, että valikoimaan otettiin vetoletkulevitykseen soveltuva multain nimenomaan asiakkaiden toivomuksesta. Pelon kasvukunnon vaaliminen suosii mahdollisimman keveitä koneita.

    Maatilan Kone Oy:n Jani Rantanen on havainnut myönteisen ilmapiirin vahvistuneen viljelijöiden keskuudessa. Kriiseistä huolimatta ruokaa syödään ja viljelijöitä tarvitaan.
    Maatilan Kone Oy:n Jani Rantanen on havainnut myönteisen ilmapiirin vahvistuneen viljelijöiden keskuudessa. Kriiseistä huolimatta ruokaa syödään ja viljelijöitä tarvitaan. Kuva: Visa Vilkuna
    Lisää aiheesta
    • Kuten aiempinakin vuosina, Ryskypäivät järjestetään messu- ja konekentän lisäksi ylivieskalaisissa kivijalkaliikkeissä.

      Maatalouskoneet | Tulevana viikonloppuna Ryskypäivillä huutokaupataan muun muassa traktori – ilman pohjahintaa eniten tarjoavalle

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    HankkijaTechnicassa uutuuskoneita esiteltiin maahantuontivaraston tiloissa. Edellisenä iltana esittelyt olivat näyttävästi toteutetut, savun ja värivalojen loisteessa.

    Koneviesti | Turun HankkijaTechnica -tapahtumassa esiteltiin koneuutuuksia

  • Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Massey Fergusonin 8S.305 Turun Konekeskuksen myyntipisteessä edustaa nykyistä MF-uutuusmallistoa.

    Koneviesti | Turun Konekeskus ja Massey Ferguson yhteistyössä jo 10 vuotta