• Näiden siementen kysyntä on ollut erityisen kovaa kevään kylvöille

    Lähi-idän sodan luoma epävarmuus on lisännyt mietintää, mitä kylvettäisiin. Siemenkauppa on käynyt pirteästi.
    Tilaajalle
    Helmikuussa otetussa kuvassa pakkaamon varastossa säkkejä riittää. Nyt varastot alkavat olla myyjillä melko tyhjiä.
    Helmikuussa otetussa kuvassa pakkaamon varastossa säkkejä riittää. Nyt varastot alkavat olla myyjillä melko tyhjiä. Kuva: Rami Marjamäki
    Maatalous|Kasvintuotanto
    6.5.202608:45
    Tuure Kiviranta

    Siemenkaupan perusteella sota Lähi-idässä on vaikuttanut hieman viljelijöiden kasvivalintoihin.

    Muutoksia kasvivalintoihin oli kuitenkin nähtävissä jo ennen sodan alkamista, kun viljelijät ovat reagoineet viljamarkkinoiden tilanteeseen viime syksystä alkaen.

    Siemenkauppa on käynyt keväällä pirteästi ja vauhti on kiihtynyt kylvöjen lähetessä, selviää MT:n huhtikuun lopulla kauppiaille tekemästä kyselystä.

    ”Nurmikasvien siemenkauppa on ollut erittäin vilkasta, kuten myös viherryttämistoimenpiteiden siementen kysyntä. Myös öljykasvien ja palkokasvien siemenkauppa on käynyt vilkkaasti”, sanoo tuoteryhmäpäällikkö Tuomas Uusitalo Hankkijalta.

    ”Selkeästi enemmän on ollut kysyntää palko- ja öljykasveille. Samoin kotimaassa tuotetuille hunajakukalle ja valkosinapille on ollut hyvä menekki”, kertoo toimitusjohtaja Antti Ollila Tilasiemeneltä.

    ”Öljykasvien kysyntä on ollut todella suurta, nurmikasvit aikalailla normaalilla tasolla ja viljansiementen osalta heikompaa, mitä viime vuonna”, toteaa kysynnästä myyntipäällikkö Heikki Alastalo Lantmännen Agrolta.

    ”Viljan siemenissä kauppa on käynyt hieman aikaisempia vuosia vaisummin. TOS-siemenen käytön ennakoidaan lisääntyvän ja viljan viljelyalojen laskevan yleisesti. Öljykasvien siemenkauppa on käynyt vilkkaasti. Saneeraus- ja maanparannuskasvien siemenkauppa on käynyt vilkkaasti”, sanoo myynti- ja tuoteryhmäpäällikkö Jussi Peltonen Viljelijän Berneriltä.

    Toimitusjohtaja Timo Uusi-Rauva Peltosiemeneltä toteaa siemenkaupan käyneen keväällä normaalin vilkkaaseen tahtiin. Aiempiin vuosiin verrattuna ei ole ollut suuria muutoksia.

    ”Lähi-idän sodan jälkeen on tullut aikaisempaa enemmän kysyntää saneerauskasveille ja viherlannoitusnurmille meneville seoksille.”

    Antti Ollila

    Uusi-Rauvan mukaan Lähi-idän sodan vaikutus siemenkauppaan on ollut hyvin vähäinen. ”Ehkä pääosa viljelijöistä on hankkinut esimerkiksi lannoitteet jo hyvissä ajoin”, hän pohtii.

    ”Lähi-idän tilanteen luoma epävarmuus on lisännyt mietintää, mitä kylvettäisiin, mutta muuten sen vaikutus siemenkauppaan ei ole ollut suurta”, arvioi Uusitalo.

    ”Lähi-idän sodan jälkeen on tullut aikaisempaa enemmän kysyntää saneerauskasveille ja viherlannoitusnurmille meneville seoksille, mutta edelleen kysytään myös viljan siemeniä”, Ollila toteaa.

    ”Suurempia vaikutuksia ei itse sodan alkaminen saanut aikaan, enemmänkin viljan hintataso on rauhoittanut viljansiementen kauppaa”, Alastalo sanoo.

    ”Lannoitteiden vs. viljan hinta ohjaa viljelijöitä pienentämään viljan viljelyä ja lisäämään erikoiskasvien ja tukikasvien viljelyä”, Peltonen toteaa.

    ”Öljykasvit ja maanparannuskasvit tulevat loppumaan kesken. Viljojen osalta saatavuus on parempi.”

    Tuomas Uusitalo

    Öljy- ja palkokasvien siemenet tullaan myymään tänä keväänä loppuun. Samoin apiloista on niukkuutta. Tuttuun tapaan suosituimmat viljalajikkeet ovat jo loppuneet.

    ”Öljykasvit ja maanparannuskasvit tulevat loppumaan kesken. Viljojen osalta saatavuus on parempi”, Uusitalo sanoo.

    ”Härkäpavun ja öljykasvien siemenet ovat loppumassa tai loppuneet. Samoin herneestä monet lajikkeet ovat loppuneet, mutta vielä on herneen siementä saatavilla”, Ollila kertoo.

    ”Uusimmat viljalajikkeet ovat loppuneet jo talven aikana, tämä on normaalia, koska uutuudet saadaan tavoiteltuun tuotantomittakaavaansa yleensä toisena tuotantovuotena. Herneet ovat vähissä myös, samoin härkäpapu”, Uusi-Rauva sanoo.

    ”Rypsit ovat olleet jo loppu jonkin aikaa. Apiloista on ollut pulaa ja ne loppuvat kesken”, Alastalo kertoo.

    ”Kevätöljykasvien siemenet todennäköisesti myydään loppuun. Tukikasveista apilat ja eteenkin puna-apila on ollut haasteellinen koko kauden ajan”, Peltonen sanoo.

    Kahden edellisen kauden päättyessä siemenvarastot ovat olleet ennätyksellisen alhaalla.

    ”Tämän kauden jälkeen varastot ovat todennäköisesti edellisvuosia hieman korkeammat, mutta monen lajin osalta varastot ovat lähes tyhjät. Myös nurmikasvien osalta varastot ovat poikkeuksellisen alhaiset”, Ollila sanoo.

    Muut kauppiaat ovat pitkälti samoilla linjoilla. Viljoja voi jäädä ylivuotisvarastoon vähän. Runsaita varastoja ei ole keväältä jäämässä.

    Lisää aiheesta
    • Siemenkauppa on käynyt hyvin tulevan kevään kylvöille.

      Kasvintuotanto | Siemenkauppa käy hyvin – jokaisessa ketjussa tarvitaan uusia siemenviljelijöitä

      Tilaajalle
    • Ensimmäisten arvioiden mukaan kevätviljojen viljely vähenee tänä kesänä ja viljelykierrot monipuolistuvat. Kuva on viime keväältä.

      Kasvintuotanto | Viljelijäkysely: Isoja muutoksia tulossa näiden kasvien viljelyaloihin

    Artikkelin aiheet
    siemenkauppa
    kevätkylvöt
    öljykasvit
    viljely
    Lähi-idän sota
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle