• Sokerijuurikkaan viljely ja sokerin tuotanto vaarassa loppua

    Sokerijuurikkaan viljely Suomessa on vaakalaudalla, kertoo Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT.
    Maatalous
    3.8.201115:55
    MT toimitus

    Tukien leikkaaminen ja EU:n maatalouspolitiikan uudistus uhkaavat juurikkaan tuotannon lisäksi Säkylän sokeritehtaan toimintaa.

    MTT:n tuoreen tutkimuksen mukaan sokerijuurikkaan viljely saattaa pienentyä lähes kolmanneksella, jos sokerijuurikkaan kansallinen tuki poistetaan.

    ”Tuen poistuminen kokonaan ja sokerijuurikkaan hinnan pysyminen muuttumattomana vähentäisi juurikkaan viljelyä radikaalisti. Tämä lopettaisi myös Suomen ainoan sokerijuurikasta jalostavan Säkylän tehtaan tuotannon", kertoo tutkija Ellen Huan-Niemi MTT:stä.

    Vuonna 2013 EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa uudistetaan. Komission tavoitteena on jo pitkään ollut tehostaa EU:n sokerintuotantoa joko sokerin hintaa alentamalla tai poistamalla kiintiöt kokonaan.

    Komissio arvioi, että EU:n sokerikiintiöiden poisto laskee sokerijuurikkaan hintaa EU:ssa noin 10 prosenttia. MTT:n tutkimuksen mukaan kansallisen tuen tulisi olla tällä hintatasolla lähes 500 euroa hehtaarilta, jotta nykyinen tuotantotaso säilyisi Suomessa.

    Jos sokerikiintiöitä ei olisi, Säkylän tehtaan pitäisi toimia täydellä kapasiteetilla ja sokerintuotantoa voitaisiin kasvattaa 20 prosenttia nykyisestä. Tähän korkeamman tuotannon tason saavuttamiseen kansallista tukea tarvittaisiin yli 700 euroa hehtaarilta.

    Artikkelin aiheet
    sokerijuurikas
    sokerintuotanto
    maatalouspolitiikka
    Säkylä
    MTT
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle