Lihan kokonaiskulutus pysyy tänä vuonna kotimaassa liki ennallaan, arvioi Kantar Agri. Kokonaismäärään ennustetaan 0,2 prosentin laskua viime vuodesta ja määrä olisi 421,1 miljoonaa kiloa.
Broilerinlihan osuus kulutuksesta kasvaa edelleen ja sille ennakoidaan lähes kolmen prosentin kasvua 159 miljoonaan kiloon.
Naudanlihan kulutuksen arvioidaan pysyvän lähes ennallaan. Laskua tulisi 0,4 prosenttia 94,4 miljoonaan kiloon.
Sianlihan käyttöön ennakoidaan 2,5 prosentin laskua ja kulutusmäärä olisi 152,8 miljoonaa kiloa.
Lampaanlihan kulutus päätynee tänä vuonna neljän prosentin laskuun kotimaisen tarjonnan vähetessä, Kantar Agri arvioi. Karitsan kulutusennuste on 1,6 miljoonaa kiloa.
Naudanlihalla markkina ei vedä riittävästi tarjontaan nähden.
Lihan kokonaistuotannon Kantar Agri ennakoi kasvavan 0,9 prosenttia viime vuodesta 392,7 miljoonaan kiloon.
Sianlihan tuotantoennuste on 159 miljoonaa kiloa eli sama kuin viime vuonna. Tuotanto perustuu lähes neljä prosenttia viimevuotista pienempään emakoiden määrään, mutta emakkokohtaisen porsasmäärän odotetaan kasvavan.
Naudanlihan tuotantoennuste on 85 miljoonaa kiloa, sama kuin viime vuonna. Teurassiirrot viime vuodelta lisäävät alkuvuonna tuotantoa.
Lehmien teurastus vähenee lehmäkannan pienetessä, mutta nuoren naudan määrä kasvaa vastaavasti siirtojen ja teuraspainojen nousun takia, Kantar Agri kertoo.
Markkina ei vedä riittävästi tarjontaan nähden, mikä hidastaa teurastuksia ja nostaa teuraspainoa. Vaikka vasikkamäärä on vähentynyt, kasvatuspaikkojen niukkuus ruuhkauttaa vasikkamarkkinoita.
Ylitarjonta voi aiheuttaa laskupainetta hintoihin.
Broilerin tuotannoksi arvioidaan tänä vuonna 139 miljoonaa kiloa, kasvua tulisi kolme prosenttia. Kalkkunan tuotantoennuste on 8,3 miljoonaa kiloa, vähennystä kuusi prosenttia viime vuodesta.
Karitsanlihan tuotanto on vähenemässä tänä vuonna kahdeksalla prosentilla 735 tonniin, kun uuhimäärä on vähentynyt seitsemän prosenttia, Kantar Agri kertoo.
Vaikka kotimainen tuotanto väheni, lihan kulutuksen kotimaisuusaste nousi viime vuonna prosenttiyksiköllä 82 prosenttiin.
Viime vuonna lihan kokonaistuotanto väheni kotimaassa 3,5 prosenttia edellisestä vuodesta.
Sianlihan, broilerin ja lampaanlihan tuotanto väheni. Nautojen teurasmäärä kasvoi.
Lihan kokonaiskulutus säilyi viime vuonna edellisen vuoden suuruisena. Punaisen lihan kulutusta siirtyi siipikarjaan, jonka osuus lihan kokonaiskulutuksesta nousi 40 prosenttiin.
Vaikka kotimainen tuotanto väheni, lihan kulutuksen kotimaisuusaste nousi viime vuonna prosenttiyksiköllä 82 prosenttiin.
Sekä lihan vienti että tuonti vähenivät viime vuonna.