
Ruuan hinta on jatkanut maailmalla laskuaan, selviää YK:n ruoka- ja maatalousjärjestön (Fao) ylläpitämästä ruuan hintaindeksistä.
Helmikuussa viljan hinnat laskivat maailmalla tuntuvasti. Maitotuotteiden ja lihojen hinnoissa oli maailmalla nousua. Keskimäärin ruoka halpeni maailmalla 0,7 prosenttia tammikuusta.
Hintaindeksi on paria pientä nousua lukuun ottamatta laskenut keväästä 2022 alkaen.
Ruuan keskihintaa maailmalla kuvaava indeksi on nyt palannut samoihin lukemiin missä se oli helmikuussa 2021 eli aikana ennen energiakriisiä ja vuotta ennen Venäjän suurhyökkäystä Ukrainaan.
Viljan hinnat laskivat helmikuussa maailmalla keskimäärin viisi prosenttia tammikuusta ja Faon viljaindeksi on 22 prosenttia vuodentakaista matalammalla.
Maissia painaa odotukset suuresta sadosta Etelä-Amerikassa. Lisäksi Ukrainasta maissin vienti on sujunut hyvin uutta merireittiä pitkin. Ukraina on pystynyt laivaamaan viljaa Mustanmeren kautta, vaikka sopimusta Venäjän kanssa vientikäytävästä ei ole ollut enää pitkään aikaan.
Vehnän hintaa laski Venäjän runsaat vientimäärät. Se on pakottanut laskemaan hintoja esimerkiksi Euroopassa. Ohran hinta laski maissin ja vehnän perässä.
Kotimaassa viljan ostajien julkaisemat tarjoukset ovat olleet laskussa.
Viljan hintojen lasku on jatkunut maaliskuussa. Viime viikolla Euronext-viljapörssissä toukokuun vehnänoteeraus painui keskiviikkona jo alle 190 euron tonnilta ja syyskuun futuuri laski alle 200 euron.
Loppuviikosta hinnat nousivat hieman siitä.
Kotimaassa viljan ostajien julkaisemat tarjoukset ovat olleet laskussa. Joistain tarjouksista on sulanut kuukaudessa pois yli 20 euroakin eli laskua on kuukaudessa voinut kertyä lähemmäs 10 prosenttia.
Leipävehnän hinta on painunut lähelle 220 euroa, kun kuukausi sitten tarjoukset olivat yli 240 euroa. Osa leipävehnänkin tarjouksista alittaa jo 200 euroa.
Rehuohran alimmat hinnat ovat menneet alle 125 euron ja rehuvehnän alle 160 euron. Ostajien ja paikkakuntien välillä on useiden kymmenien eurojen vaihtelua hinnoissa.
Euronext-viljapörssissä vehnän toukokuun noteeraus oli perjantai-iltapäivällä 194 euroa tonnilta eli noin 10 euroa matalampi kuin kuukausi aiemmin.
Viime viikolla rapsin hinta oli nousssa Euronext-viljapörssissä.
Öljykasvien hinnat laskivat Faon mukaan helmikuussa 1,3 prosenttia ja ovat 11 prosenttia matalammalla kuin vuosi sitten.
Soija-, auringonkukka- ja rapsiöljyn hinnat laskivat enemmän kuin palmuöljyn nousi, Fao kertoo.
Soijaa on painanut runsas tarjonta Etelä-Amerikasta. Samoin rapsin tarjontamäärät ovat kysyntään nähden olleet korkeat.
Viime viikolla rapsin hinta oli nousssa Euronext-viljapörssissä. Perjantai-iltapäivästä toukokuun futuuri oli 425 euroa tonnilta, noin 10 euroa korkeampi kuin viikko aiemmin.
Nousua toi Intiassa olleet rankkasateet, jotka ovat voineet vahingoittaa rapsikasvustoja.
Voin hintaa on nostanut sen kasvanut kysyntä Aasiassa.
Maitotuotteiden hintaindeksi nousi helmikuussa 1,1 prosenttia tammikuusta, mutta oli 13 prosenttia matalammalla kuin vuosi sitten.
Voin hintaa on nostanut sen kasvanut kysyntä Aasiassa ja tuotantomäärän pieneneminen Oseaniassa kausivaihtelun myötä. Täysmaitojauheen hintaa nosti hyvä kysyntä Kiinassa.
Juustojen hinnat nousivat hieman, kun kysyntä Aasiassa kasvoi ja varastot Euroopassa ovat pienentyneet, Fao kertoo.
Naudan hintaa on nostanut tarjonnan vähentyminen Australiasta. Siellä rankkasateet ovat estäneet karjan kuljetusta.
Lihan hinnat nousivat maailmalla keskimäärin 1,8 prosenttia kuukaudessa. Siten lihojen hintaindeksi oli 0,8 prosenttia matalammalla kuin vuosi sitten.
Siipikarjanlihan hintaa on nostanut kysynnän kasvu suurissa tuojamaissa.
Naudan hintaa on nostanut tarjonnan vähentyminen Australiasta. Siellä rankkasateet ovat estäneet karjan kuljetusta, Fao kertoo.
Sian hintaa on nostanut kysynnän hienoinen kasvu Kiinassa ja Euroopassa. Samalla tarjontamäärät ovat tiukat.
Lampaan hinta sen sijaan laski, kun Kiina on vähentänyt tuontiaan ja Australiassa tuotanto on kasvanut.
Sokerin hintaa nostaa epävarmuus tulevista sadoista.
Sokerin hinta nousi helmikuussa maailmalla 3,2 prosenttia tammikuusta ja oli 12 prosenttia vuodentakaista korkeampi.
Hintaa nostaa epävarmuus tulevista sadoista suurissa sokerimaissa. Helmikuun lopun sateet Brasiliassa paransivat osittain satonäkymiä ja estivät suurempaa hinnannousua.