

Kesäpäivä on kääntymässä illaksi, kun tanssit alkavat Valasrannan tanssilavalla Pöytyän Yläneellä.
Lavan ottaa haltuun Yläneen oma poika, Kyösti Mäkimattila Ajaton sointu -orkesterin kanssa.
”Kyllä tämä Valasranta on minun lempilavani. Ensimmäiset muistot täältä ovat lapsuudestani Yläneellä, kun asuimme Koivikon Puutarhalla muutaman kilometrin päässä, ja oikealla tuulella tanssilavan äänet kantautuivat sinne asti. Myöhemmin teini-ikäisenä vietimme kesää mökillä Valasrannan kupeessa ja tulimme järveä pitkin ruuhella kuuntelemaan esiintyjiä”, Mäkimattila muistelee.
Tanssilavat ovat tulleet varsin tutuiksi vuosien varrella.
”Ihailen sitä, miten taitavia ihmiset ovat tanssimaan. Koko tanssilavakulttuurissa on jotain viehättävää, muuten olisin varmasti ruvennut tekemään työkseni jotain ihan muuta”, laulaja toteaa.
Tansseihin on kokoontunut monenlaista väkeä. Eurajokelainen Taru Heikku ja raumalainen Sami Kivistö ovat tansseissa ensimmäistä kertaa.
”Lavatanssit vaikuttavat oikein mukavilta ja todellakin voisin tulla uudestaan”, Kivistö kertoo innokkaasti.
Pari osallistui ennen tanssien alkua pidettävälle tanssikurssille, jossa harjoiteltiin foxin askeleita.
”Tanssikurssi oli hyödyllinen, opimme perusaskeleet ja saimme itsevarmuutta”, Heikku kertoo.

Elina ja Jari Vähätalo Liedosta ovat löytäneet lavatanssien pariin tauon jälkeen. Nuorempana he kävivät tansseissa lähes joka viikko, mutta maatilan arki ja Elinan kolmivuorotyö ovat sittemmin pitäneet pariskunnan kiireisenä. Hiljattain tilalla tehdyn sukupolvenvaihdoksen myötä aikaa on jälleen löytynyt tanssiharrastukselle.
”Pari kertaa kesässä tulee nykyään käytyä pyörähtelemässä. Nyt olemme innostuneet uudelleen, kun olemme olleet kuuntelemassa kummipojan uutta Everstit-bändiä”, Elina kertoo.
”Kyllä esiintyjällä on väliä, kun harvoin tansseihin lähtee. Musiikin täytyy olla omaan makuun sopivaa. Kummipojan bändin lisäksi Kyöstiä ja Komioita kannattaa lähteä kuuntelemaan”, Jari toteaa.
Elina kaipaa maaseudun latotanssien tunnelmaa, jota on erityisesti pienemmillä lavoilla. Tanssikursseilla pariskunta ei ole vielä käynyt, mutta Jari toivoo oppivansa uudempia tanssilajeja, kuten buggia.
Okra-viikolla tansseja järjestetään lähilavoilla lähes joka ilta.
Jos tanssijalka vipattaa jo keskiviikkona, kannattaa suunnata Suomen kauneimmaksikin tituleeratulle Särkän tanssilavalle Punkalaitumelle. Lavan voi sanoa sijaitsevan keskellä järveä, sillä se on aivan pitkän niemen nokasssa. Okra-viikon keskellä tanssiin saattelevat Sinitaivas ja Jarkko Honkanen & Taiga.
Oripään lentokenttää lähin tanssilava on Loimaan Mellilässä. Pappisten lavalla tanssimaan pääsee perjantaina 4.7. Perinteikkään tanssilavan valtaavat silloin Reeta & Suvi.
Yläneen Valasrannan tansseissa juhlitaan lavan 70-vuotisjuhlia lauantaina 5.7. Tansseja tahdittavat silloin Arto Nuotio, Jussi Lammela & Hariolax sekä Janiina & Putkiratio.
Pienemmän tanssilavan tunnelmaan pääsee tiistaina 1.7. Tortinmäen lavalla, jossa esiintymässä ovat Tomi Markkola & Kipinä.
Okra-viikon päätteeksi tanssit pidetään Marttilassa Laurilan lavalla sekä lauantaina 5.7. että sunnuntaina 6.7. Lauantaina esiintymässä ovat Sari Koivikko & Kuunhopea ja sunnuntaina Hurma.
Särkän lava: Särkäntie 160, 31900 Punkalaidun
Pappisten tanssilava: Pappistenjärventie 42, 32300 Mellilä
Valasrannan tanssilava: Valasrannantie 363, 21900 Yläne
Tortinmäen lava: Säkyläntie 1331, 21340 Tortinmäki
Laurilan lava: Salontie 544, 21480 Prunkila