• Syyskylvöt vähenivät tänä vuonna – sateet ja hintataso jarruttivat viljelijöitä

    Syysvehnän ja -rukiin kylvöala väheni, mutta ruisvehnän ja öljykasvien syyskylvöalat jatkoivat kasvuaan.
    Sateinen syksy hidasti sadonkorjuuta ja lyhensi syysviljojen kylvöön sopivaa aikaa.
    Sateinen syksy hidasti sadonkorjuuta ja lyhensi syysviljojen kylvöön sopivaa aikaa. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous|Kasvintuotanto
    12.12.202512:00
    Piia Lehojärvi

    Syyskylvöjen määrä jäi tänä vuonna selvästi edellisvuotta pienemmäksi, kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) ennakollinen tilasto.

    Syyskylvöjen osuus kylvetystä viljasta pysyi noin 10 prosentissa. Viljaa kylvettiin syksyllä yhteensä noin 100 000 hehtaarille, mikä oli 6 000 hehtaaria vähemmän kuin edellisenä syksynä.

    Sateinen syksy hidasti sadonkorjuuta ja lyhensi syysviljojen kylvöön sopivaa aikaa. Myös loppusyksy oli monin paikoin sateinen, mikä piti kylvöalat kaukana huippuvuosista, kertoo Luke tiedotteessaan.

    Lisää aiheesta
    • Kevätviljoista kaura ja vehnä onnistuivat parhaiten. Ohra kärsi paikoin kesäkuun sateista, kertoo Pro Agria. Kuvassa Eemil Uusitalo puimassa elokuun lopussa.

      Kasvintuotanto | Puinnit pysähdyksissä toista viikkoa – kasvukausi silti keskimääräistä parempi, arvioi Pro Agria

    Viljan hinta jäi matalaksi, sillä maailman viljantuotanto nousi vuonna 2025 ennätyslukemiin. Kasvanut tarjonta vähensi viljelijöiden innokkuutta syyskylvöihin.

    Ruisvehnän osuus viljelyalasta kasvoi edelleen, ja sen kylvöala pysyi vakaana epäsuotuisista keleistä huolimatta.

    Syysvehnä oli tärkein syksyllä kylvetty vilja, noin 65 000 hehtaarin kylvöalallaan. Sen kylvöala väheni lähes 7 000 hehtaaria eli 9 prosenttia, mutta pysyi silti kymmenen vuoden keskiarvon yläpuolella.

    Syysruista kylvettiin noin 22 200 hehtaaria. Ruisvehnän osuus viljelyalasta kasvoi edelleen, ja sen kylvöala pysyi vakaana epäsuotuisista keleistä huolimatta. Suomen pelloille kylvettiin viime syksynä arviolta 9 800 hehtaaria ruisvehnää.

    Syysohran kylvöala nousi maltillisesti 2 200 hehtaariin.

    Luomuviljojen syyskylvöalat kasvoivat. Ruis on edelleen yleisin luomuvilja: yli neljännes rukiista eli 5 800 hehtaaria kylvettiin luomupelloille.

    Rypsin ja rapsin syyskylvöalat kasvoivat 7 100 hehtaariin. Luomupelloille kylvetyn syysrypsin ja -rapsin ala nousi 3 200 hehtaariin.

    Lisää aiheesta
    • Myöhäisen kylvön idea on, että itäminen alkaa vasta keväällä. Tässä syyskylvöä tehdään Kokemäellä, Juho Ryypön pellolla.

      Kasvintuotanto | Suomalaisen maustekasvin voi kylvää vielä lumenkin päälle, sato päätyy kokonaan kolajuomiin ja makkaroihin ulkomaille

      Tilaajalle
    • Arkistokuvassa timotein puintia.

      Maatalous | Nurmisiementen kysyntä voi kasvaa, syyskylvöille kauppa jäi odotuksia pienemmäksi

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kylvöalaennuste
    syyskylvö
    Luonnonvarakeskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle