• Agra Europe: Venäjä aloittaa kalkkunan tuonnin EU:n alueelle

    Venäläinen Damate aloitti viennin heinäkuun alussa. Määrä on nyt 25 tonnia viikossa.
    Damaten tuotantolaitokset on tarkastettu kaikkien tuotantovaiheiden osalta.
    Damaten tuotantolaitokset on tarkastettu kaikkien tuotantovaiheiden osalta. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    26.7.201612:51
    Terhi Pape-Mustonen

    Venäläinen Damate on alkanut tuoda kalkkunanlihaa EU:n markkinoille. Määrä on tällä hetkellä 25 tonnia viikossa ja sen odotetaan nousevan 200 tonniin kuukaudessa elokuusta lähtien, Agra Europe kertoo.

    Tuotteita myydään Iso-Britanniaan, Hollantiin, Italiaan, Ranskaan, Espanjaan ja Sveitsiin.

    Lehti arvioi tiedon tuonnista olevan merkittävä kahden syyn takia: ensinnäkin huomattavaa on, että Venäjä on muuttumassa tuontilihasta riippuvaisesta maasta niiden viejäksi. Toiseksi kiinnostavaa on, että EU sallii tuonnin vaikka Venäjä on kieltänyt siipikarjatuotteiden viennin EU-maista.

    Damaten tuotantolaitoksen kaikki tuotantovaiheet tarkastettiin ennen luvan heltiämistä. Yhtiö pyrkii viemään tuotteitaan EU:n lisäksi Aasiaan ja Afrikkaan.

    Linkki alkuperäiseen uutiseen

    Artikkelin aiheet
    Damate
    Venäjä
    Euroopan unioni
    kalkkunanliha
    Agra Europe
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle