• Lihatalot korottamassa lihan hintaa syksyllä

    Sekä Atria että HK ovat korottamassa lihan hintaa tänä vuonna.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    17.8.201208:00
    MT toimitus

    ”Tuottajahinnan korotukset ovat tänä syksynä välttämättömiä, mutta niiden on koskettava koko tuotantoketjua”, sanoo Atria Suomen liha- ja alkutuotantoliiketoiminnan johtaja Matti Perälä .

    ”Hinnoista keskustellaan päivittäin”, HK Scanin toimitusjohtaja Hannu Kottonen sanoo. Hänen tavoitteenaan on, että kaupan sopimuksia saadaan lyhyemmiksi, jotta kustannusten nopeat muutokset pystytään ottamaan huomioon.

    Atrian hintaneuvottelut kaupan kanssa loppuvuodelle ovat paraikaa menossa. Siksi tarkkoja senttejä ja päivämääriä ei vielä tiedetä.

    Perälä uskoo, että myös kauppa tuntee vastuunsa kotimaisesta lihantuotannosta.

    Sekä HK:ssa että Atriassa ollaan huolissaan lihantuottajien pärjäämisestä, mutta yksiselitteisiä lupauksia tuottajahinnan korottamisesta ei heru.

    ”Tämä on haastava ala, joka on jatkuvassa myllerryksessä. Juuri kun tilanne on vakiintumassa, tulee uusi muutos.”

    Artikkelin aiheet
    lihan hinnan korotus
    Atria
    HK Scan
    lihatuotanto
    elintarviketeollisuus
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle