
Atria on laskemassa sianlihan tuottajahintoja alkuvuodesta. MT:n saamien tietojen mukaan 20.1.2025 keräilystä lähtien lihasian hinta laskee on 0,03 euroa ja porsaan 1,00 euroa.
Helmikuun 3. päivänä hinnanmuutos toistuu: lihasika alenee 0,03 euroa ja porsas vastaavasti 1,00 euron.
Atria luettelee ongelmiksi muuan muassa uusia ravintosuosituksia, jotka näkyvät sianliha menekissä ja sitä mukaa kannattavuudessa. Euroopassa hintataso on ollut laskeva, ja ongelmia aiheutunut myös Etelä-Korean poliittisesta kuohunnasta.
MTK:n sikaverkoston väistyvä puheenjohtaja Juha Savela Sastamalasta vahvistaa tiedon, mutta ei katso voivansa kommentoida asiaa uudessa roolissaan.
Hänet valittiin Itikka osuuskunnan hallituksen puheenjohtajaksi joulukuussa. Itikka on Atrian suurin yksittäinen omistaja.
Sikaverkoston varapuheenjohtaja Paavo Sävilammi Kangasniemeltä kommentoi tietoa yleisellä tasolla.
Hän muistuttaa, että sianlihan hinta on ollut arviolta 4‒5 prosentin laskussa viimeisen vuoden aikana.
”Kustannukset ovat samaan aikaan olleet nousussa. Esimerkiksi työvoima- ja energiakustannukset nousevat koko ajan, mikä välittömästi heijastuu kuluihin ja kulurakenteeseen.”
Sävilammi näkee edellä mainitun yhtälön vaikeana alan yrittäjille.
”Nykyinen kustannusrakenne ei mielestäni isoja hinnanalennuksia oikein sallisi.”
Koko Suomessa lopettavien tuottajien määrä on ollut korkea.
”Lopettamissuuntaus jatkuu, mitään loivenemista sille ei ole näkyvissä.”