• Kierrätyslannoitteet vastaavat teholtaan mineraalilannoitteita

    Kansainvälisen tutkimuksen mukaan kierrätyslannoitteet voivat parantaa Euroopan lannoiteomavaraisuutta ja ruokaturvallisuutta.
    Suomessa lannan, yhdyskuntien ja elintarviketeollisuuden erilaisten biomassojen sisältämä fosfori kattaisi potentiaalisesti noin 90 prosenttia kasvien fosforilannoitustarpeesta. Arkistokuva kierrätyslannoitteesta.
    Suomessa lannan, yhdyskuntien ja elintarviketeollisuuden erilaisten biomassojen sisältämä fosfori kattaisi potentiaalisesti noin 90 prosenttia kasvien fosforilannoitustarpeesta. Arkistokuva kierrätyslannoitteesta.  Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Kasvintuotanto
    23.5.202515:00
    Terhi Torikka

    Merkittävä osa viljelyssä käytetyistä mineraalilannoitteista voitaisiin korvata hyödyntämällä ruuantuotannon ravinnerikkaita sivuvirtoja nykyistä paremmin, ilmenee Luonnonvarakeskuksen (Luke) koordinoiman kansainvälisen LEX4BIO-hankkeen tuloksista.

    Hankkeen tulosten mukaan markkinoilla olevat kierrätyslannoitteet vastaavat tehokkuudeltaan mineraalilannoitteita, eikä niiden käyttö aiheuta riskejä ruokaturvallisuudelle tai ihmisten terveydelle.

    Useimmat fosforipohjaiset kierrätyslannoitteet olivat lannoitusteholtaan mineraalilannoitteiden veroisia. Arkistokuva.
    Useimmat fosforipohjaiset kierrätyslannoitteet olivat lannoitusteholtaan mineraalilannoitteiden veroisia. Arkistokuva.  Kuva: Mirja Koivisto / Tarina Kuva 044

    Ruuantuotannossa välttämättömien typen ja fosforin valmistuksessa käytetään fossiilisia energianlähteitä ja uusiutumattomia ja kriittisiä raaka-aineita.

    Euroopan tasolla fosforilannoitustarve pystyttäisiin lähes kokonaisuudessaan korvaamaan kierrätyslannoitteilla.

    Useimmat fosforipohjaiset kierrätyslannoitteet olivat lannoitusteholtaan mineraalilannoitteiden veroisia. Typpilannoitteiden kohdalla lannoitustehossa oli enemmän vaihtelua, mutta suurimmalla osalla typpipohjaisista oli yli 60 prosentin lannoitusteho suhteessa mineraalilannoitteeseen.

    Suomessa lannan, yhdyskuntien ja elintarviketeollisuuden erilaisten biomassojen sisältämä fosfori kattaisi potentiaalisesti noin 90 prosenttia kasvien fosforilannoitustarpeesta.

    ”Useat kierrätyslannoitteet vaativat kuitenkin vielä jatkokehittämistä niiden käytettävyyden parantamiseksi. Lisäksi tietoa kierrätyslannoitteiden turvallisuudesta on tuotava enemmän esille kuluttajien luottamuksen lisäämiseksi”, johtava tutkija Kari Ylivainio Lukesta sanoo tiedotteessa.

    ”Tietoa kierrätyslannoitteiden turvallisuudesta on tuotava enemmän esille kuluttajien luottamuksen lisäämiseksi.”

    Kari Ylivainio

    Kaupallisista kierrätyslannoitteista tutkittujen orgaanisten haitta-aineiden pitoisuudet olivat alhaisempia kuin tiukimmat näille asetetut rajat missään EU:n jäsenvaltiossa.

    Myöskään kierrätyslannoitteiden pitkäaikaisen käytön ei todettu aiheuttavan riskiä haitta-aineiden kerääntymiseen maatalousmaihin.

    Haitta-aineista tutkittiin per- ja polyfluoratut alkyyliyhdisteet (PFAS), polyklooratut bifenyylit (PCB), dioksiinit ja furaanit (PCDD/F) sekä polysykliset aromaattiset hiilivedyt (PAH).

    ”Kierrätyslannoitteilla tuotettujen viljatuotteiden syömisestä aiheutuva altistuminen haitta-aineille oli selvästi siedettävien päivittäisten saantimäärien alapuolella”, Ylivainio kertoo.

    Kierrätyslannoitteiden raskasmetallipitoisuudet olivat matalia, ja useiden lannoitteiden kadmiumpitoisuudet alittivat kaupallisten mineraalilannoitteiden vastaavat arvot.

    ”Kierrätyslannoitteilla tuotettujen viljatuotteiden syömisestä aiheutuva altistuminen haitta-aineille oli selvästi siedettävien päivittäisten saantimäärien alapuolella.”

    Kari Ylivainio

    Kierrätyslannoitteista useimmiten löydetty lääkejäämä oli tulehduskipulääke ibuprofeeni. Senkin pitoisuudet olivat useimmissa kierrätyslannoitteissa alle määritysrajan.

    Tutkimuksessa selvitettiin myös kierrätyslannoitteiden mahdollista vaikutusta antibioottiresistenssin kasvuun viljelysmaassa.

    Lievää antibioottiresistenssin kasvua havaittiin välittömästi lannoitteiden levityksen jälkeen, mutta vaikutus oli palautunut lähtötasolle kuuden viikon kuluttua lannoitteiden lisäyksestä.

    Lisää aiheesta
    • Kierrätyslannoitetta valmistetaan muun muassa maatalouden sekä elintarvike- ja metsäteollisuuden sivuvirroista. Kuvituskuva.

      Maatalous | Kierrätyslannoitteita halutaan pelloille lisää, epäilyksistä huolimatta

      Tilaajalle
    • Kierrätyslannoitteet levitetään monesti samalla kalustolla kuin karjanlanta. Kuvassa levitettävänä on biokaasulaitoksen mädätettä. Kuvituskuva.

      Maatalouden ympäristötoimet | Ravinnekierrätyksen eteen tarvitaan yhä ponnisteluita– viljelijöiden epäluulolle kierrätyslannoitteita kohtaan on perusteensa

    • Kananmunantuotannossa tapahtunut rakennemuutos on tehnyt markkinaan tilaa isolle investoinnille. Fertilex oy suunnittelee jopa 480 000 kanan kanalakokonaisuutta.

      Kananmunantuotanto | Lannoiteyritys Fertilex moninkertaistaa kanalatoimintansa – ”Ihannemaailmassa kustannukset katetaan kuluttajahinnoilla”

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle